01.12.2015
- Välillä vähän päivitystä tähän päiväkirjaan, kun on tullut isompia muutoksia.
- Fosfaatin kanssa olen taistellut tässä muutaman kuukauden. Ilmeisesti olen ruokkinut aivan liikaa. Kokemattomuus kirjoahventen kanssa näkyy, kun en yhtään ymmärrä paljonko pitäisi syöttää. Nyt olen vähentänyt ruokintaa reilusti, kaksi paastopäivää viikossa ja vettä vaihdan 3 - 4 päivän välein. Lisäksi altaassa on fosfaatin poistajaa. Tällä tavalla olen päässyt lähtötasosta 1 mg/l aina välillä jopa arvoihin joita ei voi mitata. Nyt viimeksi fosfaatti oli kuitenkin 0,2 mg/l. Vähemmän tietysti kuin ennen, mutta en silti ymmärrä mistä sitä tulee. Tupsulevä on viihtynyt näissä fosfaattiarvoissa.
- Seuraavaksi sitten taisteluun silikaatteja vastaan, kun piilevää on vaikka allas on jo vanha.
- Hommasin altaaseen pienen aaltokoneenkin. Enemmän tuo toimii lisä streaminä, mutta on siinä kiva random toiminto joka kierrättää vettä erilaisten ohjelmien kautta.
- Isoin ostos olikin sitten Led-valaisin. Ostin Arcadian valaisimen ja täytyy sanoa, että tyytyväinen olen. Akvaariossa näkyy nyt kivasti veden väreily. Tätä hainkin ainoastaan, kun kasveja ei ole. Halusin vain vähän elävyyttä veteen. Tosin nyt olen miettinyt, että kokeilisinko vielä anubiaita altaassa. Edelliset levääntyivät pahasti, mutta jos nyt saisin fosfaatit ja silikaatit kuriin niin ehkä ne menestyisivät.
- Lisäksi sisustus on mennyt uusiksi pari kuukauden aikana. Alla kuva sisustuksesta. Vähän toispuoleisen näköinen, kun olen rakennellut kivikkoa alue kerrallaan joten kivet eivät ole levääntyneet tasaisesti.
- Ja ne tärkeimmät, eli kalat voivat hyvin. Ainoastaan L.caeruleusien kanssa on ollut vähän ongelmia. Epäilen, että ostamani kalat ovat mahdollisesti olleet jonkinlainen keräilyerä. Niin paljon värivaihtelua 7 kalan joukossa jota tietysti esiintyy luonnossakin, mutta että yhdessä erässä kaikki ovat käytännössä eri värisiä niin kertoo mielestäni laadusta. Niitä onkin kuollut altaasta tässä kahden vuoden aikana useampia. Kaikki ovat olleet laihoja tai muuten heikkoja jo altaaseen tullessa. Vahvimmat ja keltaisimmat ovat hengissä. Nyt seurailen lähes mustaa caeruleusta, että kuinka kauan pysyy hengissä. Samanlaiset merkit ilmassa, kuin muillakin henkensä heittäneillä caeruleusilla.
ALLAS:
http://i891.photobucket.com/albums/ac11 ... tzk3jq.jpg