Rottia kyllä harmittaa jos tuo allas tuosta lähtee, tykkäävät käyttää sitä vesikuppinaan jaloitellessaan

Valvoja: Moderaattorit
suski-87 kirjoitti:Itsekin pitää sitten arpoa, jos kyselyitä tulee, kauanko meinaan pystyä pysymään kuivilla ilman altaita. Että heittääkö mukaan vesitestit ja lannoitteetkin. Nekään kun eivät ikuisuuksia säily, mutta aika hyvin kuitenkin. Mies veikkaa että kyse on maksimissaan kuukausista, kun keksin täydellisen paikan pienelle purkille, vaikka se edellyttäisi koko tuvan mylläämistä.
Nuo viiriäiset ovat kyllä ihan hauskoja otuksia, vaikka tuo oma parvi onkin ollut vähän konfliktialtis. Sillä noille onkin alkanut kaavailla isompaa asumusta, jos se porukkaa rauhoittaisi. Sellaiselle ei vain löydy oikein paikkaa, ellei akvaario lähde. Kaveritkin kyllä jo vähän ihmetteli, meinaanko oikeasti televiostani luopua. Tuo kun on ollut miulla aika privite katselukäytössä, kun eivät vieraat niin paljon täällä makkarissa hääri.
Tavallisia. Joilla on selvästi hieman rasistisia taipumuksia. Yhden porukan vaaleimman päädyin lopettamaan kun se nokki toisen tummista viiriäiskanoista huonoon kuntoon. Hankin sitten pari uutta kanaa porukan jatkoksi, ja uutena parveen tullut vaalea hätyyttelee taas noita tummia. Ei kuitenkaan vielä ainakaan noki, joten sitä elättelee vielä toiveita porukan asettumisesta (ja hankin jatkossa vain yhden värisiä kanoja). Tänään kyllä jo harkitsi, pitäisikö tuota koettaa joksikin aikaa porukasta eristää, jos noille ei piakkoin isompaa asumusta saa. Ennen näitä kahta hankalaa tapausta olivat oikein sopuisia ja kivoja pikku munijoitaButterflies kirjoitti:Onko nuo siis niitä kääpiöviiriäisiä vai ''tavallisia''? Josatain luin että lemmikkinä pidetään molempia
Miekin olen todennäköisesti tulossa. Joko omille kaloille evästä haalimaan, tai muuten vain seuroihin jos oma allas ehtii sitä ennen lähteä.Mauiwee kirjoitti:Hei kuinkas moni on tulossa ötökkäretkelle? Ilmottautua sinne ei tarvitse, mutta aattelin kysyä, ettei yksin tarvitse metsässä kykkiä.
Mie en yleisesti ottaen lupaa kuljetuksia millekään, kun meillä ei omaa autoa ole. Tällä hetkellä stressaan kuitenkin noista kanoista sen verran, että voisin jopa olla valmis laina-autoa ja talkooporukkaa selvittelemään, mikäli kaupat ovat siitä kiinni. Eli mikäli paketti kiinnostaa, tervetuloa tutustumaanJukkaV kirjoitti:Katselin tuossa mielenkiinnolla suski-87:n myynti-ilmoitusta. Etsin edelleen itselleni akvaario(i)ta. En tiedä, miten se edes mahtuisi tänne, mutta suurempi ongelma on kuljetuksen kanssa. Ja jos talon eteen saisi kuljetuksen, niin mistä saisi ne kantajat, kun en itse kykene kantamaan.
Määääkin tulen! Jos vaan töistä pääsen, ei o vielä vuoroja tuolle viikolle.Mauiwee kirjoitti:Hei kuinkas moni on tulossa ötökkäretkelle? Ilmottautua sinne ei tarvitse, mutta aattelin kysyä, ettei yksin tarvitse metsässä kykkiä.
Mulla on tuttu vesilaitoksella. En mäkään muutoin olisi tiennyt kun ei mielestäni oo missään sivustoilla vedenjakeluinfoa kaupunginosittain.Milsku kirjoitti:Mistä sen näkee mitä vettä meille tulee? Luulisin että tuota virttaan tekopohjavettä, mutta en oo ihan 100% varma.
En osaa vielä sanoa tulenko hengaamaan ötökkä retkelle. Nuo ötökät ei oo ihan mun juttu ja en tiiä kehtaanko tulla sinne kauhusta kankeena