Ensi arvaukselta voisi luulla että ei, mutta me kalat olemme viisaampia kuin luullaankaan. Tiedämme, että ihminen antaa meille ruokaa ja hän on(ainakin useimmiten) hyvä. Olemme kiitollisia, kun hän vaihtaa meille uutta raikasta vettä. Toisinaan olemme jopa niin kiintyneitä heihin, että näyttäydymme vain omistajallemme, emme muiden läsnäollessa. Meistä on myös mukava tarkkailla, mitä ihmiset kodissaan touhuavat.
Minä olen Teuvo, juovaokamonni. Omistajani antoivat minulle tämän nimen, sillä heistä se kuvaa minua niin hyvin. Päivisin pysyttelen piilossa luolassani, mutta valojen sammuttua tulen etulasin tuntumaan odottelemaan ruokaa. Melkein joka ilta saan ruokatabletin. Pidän erityisesti kasviruoasta, ja uin hetken edestakaisin etulasia pitkin ja heilautan pyrstöäni kiitokseksi.
Toisinaan makaan hiekalla ja kuuntelen hiljaa, kun ihmiset puhuvat akvaarion ulkopuolella. Tarkkailen pyöreillä monninsilmilläni, kun he katsovat televisiota, kulkevat pois ja takaisin mukanaan ihmisten ruokaa. He eivät luullakseni ole tietoisia, että tarkkailen heidän menoaan ja katselen jalkapallo-ottelua.
Minusta se on huvittavaa.
Katselen myös vastakkaiselle seinälle, jossa on toinen akvaario. Siellä majailee tummaleväpleko, jota ihmiset kutsuvat Niiloksi. Hän on kaverini, ja vilkutamme toisillemme rintaevillämme, mikäli satumme samaan aikaan näkösälle.
Usein ajattelen, että olen todella onnekas kala, kun olen saanut näin hyvän kodin. Vesi on puhdasta, minulla on yllin kyllin tilaa 500-litraisessa altaassani ja saan tarpeeksi ruokaa.
Kiitos siitä kuuluu ihmisille. Toivon, että useimmat heistä olisivat lajitovereilleni yhtä hyviä.
Tylsyyden puutteessa, ei vaan tekemisen puutteessa, suherrettu novellin tapainen kirjoitus
kommentoida saa.
Mitähän oman akvaarioni asukkaat ajattelevat 
