Akvaarioharrastajan tämän hetkiset ajatukset
Valvoja: Moderaattorit
Bongasin ensimmäisen red cherry vauvani äsken
täällä hypin pitkin seiniä riemusta! Muutenkin altailla menee hyvin tällähetkellä, ei ongelmia ja olen tyytyväinen niihin. Ainut, että melalehdet (180L) ottivat muutosta nokkiinsa ja kuihtuivat, mutta kyllä ne siitä taas elpyy nekin. Tänään sain rapulaani konnanputkea pyörölehden tilalle, joka ei menestynyt ja toivon, että se lähtee hyvin kasvamaan altaassa. Että semmosta tälläkertaa...

Kävin juuri hakemassa 15 hehkurasboraa, rihmakalarouvan, jonka sain ns. hyvitykseksi siitä kuolleesta rihmasta, sekä 3 piikkisilmää. Olen kyllä aivan myyty.
Hehkurasborat ovat aivan upeita, piikkisilmät ovat ihania, koirasrihmakala on taas paljon pirteämpi kun sai seuraa. Tiedä sitten miten järkevää tuo oli, mahtaneeko se naaras rihmakala selviytyä jos koiras alkaa sitä jahtailemaan. Mutta ilmainen kun oli, niin kaippa se piti hakea tuonne, muuten en kyllä olisi laittanut sellaista sinne.
Ihastelin kaupassa myöskin sellaisia galaxy rasboroita, todella komean värisiä olivat. Hintakin oli varsin komea, joten jäivät sinne kauppaan
Turveuute muutti veden aika rajun väriseksi, hiukan kauhistelin sitä aluksi, mutta oikeastaan tuo vesi on ihan hienon väristä

Hankin ensimmäiset kalat moneen vuoteen, sorruin kun törmäsin itselleni sopivan outoihin otuksiin Siniriutassa. Nyt tuolla Aquasoil-pohjaisessa altaassani uiskentelee tuommoisia kalanpoikasten näköisiä täysikasvuisia läpinäkyviä rasboroita, Danionella sp, saattavat olla lasirasboroita tai sitten jotain muuta. Pitää nyt jossain vaiheessa yrittää ottaa kunnollista kuvaa jos vaikka saisi paremmin selvää lajista. Ja kun kerran aloitin, niin sitten mukaan tarttui Akvaariokeskuksesta nuolimonnisia.
Saa nähdä miten plikan käy, pianhan sitä saattaisi muuttua melkein normaaliksi akvaristiksi jolla on melkein normaaleja asukkeja akvaarioissaan.
Saa nähdä miten plikan käy, pianhan sitä saattaisi muuttua melkein normaaliksi akvaristiksi jolla on melkein normaaleja asukkeja akvaarioissaan.

On ne sitten ihastuttavia uivat kimpassa... 

Akvaariot 40l, 180l, 243l, 252l ja 760l
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Vaude olipa kiva video. Mitä kaloja tossa oli?ansu75 kirjoitti:On ne sitten ihastuttavia uivat kimpassa...
Tiikerinuoliaisia ja keltabarbeja, tykkäävät hengata yhdessä, lisäksi taisi vilahtaa pikkulehtikaloja ja kultasampimonni taustalla 

Akvaariot 40l, 180l, 243l, 252l ja 760l
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni
-
- Advanced Member
- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Yök, yök ja vielä kerran yök. Tässä olen nyt tiistaista lähtien ollut sellainen haisu täällä asunnossa (todenäköisesti mun nokassani kun ukko väittää ettei haista mitään) että voi luoja, ja että mistäkö haju johtuu... Eräältä kanssa akvaristilta ostamastani kasvista joka tuli postin kyytillä. Koko ihana kasvi oli aivan "mätä", haisi aivan kuin olisi uitettu lietelantasäiliössä ja kun upotin sen pesuvatiin tarkistaakseni olisiko mahdollista pelastaa edes oksa tai kaksi, pelmahti pinta täyteen pikkulimaskaa. Loppujen lopuksi meni koko hieno mätäs roskiin.
Mutta on sentään jotain positiivistakin kiekot kutee, kääpiömonniset kutee, rasvalehti kukkii samoin kuin useimmat orkideamme ja alkaa olla taas aika koittaa tulisiko tuosta taistojen kudusta mitään.
Mutta on sentään jotain positiivistakin kiekot kutee, kääpiömonniset kutee, rasvalehti kukkii samoin kuin useimmat orkideamme ja alkaa olla taas aika koittaa tulisiko tuosta taistojen kudusta mitään.
Pallokalat kuolee yksi toisensa jälkeen. Kuihtuvat pois...Kasvit sulaa...Koko projekti on epäonnistunut alusta asti.
On se kumma, että kun antaa periksi ja tekee jotain mitä ei oikeastaan edes halua tehdä, homma menee mönkään. Jokohan sitä nyt uskoisi vai vieläkö pitää kokeilla??!?!?!
Seuraavaksi laitan jotain mikä miellyttää minua oikeasti ja pidän itse huolta altaasta. Harmittaa.
-F-

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Hihittelen ja hyppelehdin kuin pikkutyttö jouluaaton kynnyksellä. Sain avopuolisolta luvan (kyllä, meillä kysytään kaikille molempia koskettaville hankinnoille luvat, molemmin puolin) laittaa tuon 127 l murheekryynin käyttöön. Siis tuon täysvarustellun altaan jota kukaan Oikea Ostaja ei halunnut, vaan kaiken maailman varailijat ja renkaanpotkijat
.
Sain valtavan innostuksen laittaa altaan synnyttäville hammaskarpeille, tarkemmin platyille ja molleille! Musta basalttipohja, musta tausta, graniittikiveä ja minimalistisesti kasveja, 1-2 lajia. Sellainen oikein yksinkertainen, "sisustusallas", noiden risuviidakoiden vastakohdaksi.
Sormet syyhyä ja puhkun intoa. Viikon päästä hakemaan kansilevyä altaan alle, sitten harkot ja rakentamaan!

1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Junior Member
- Viestit: 63
- Liittynyt: 18:10, 24.07.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Mänttä
Mulla on kyllä huonoa tuuria akvaarioiden kanssa.
Neontetroja oli aluksi 10, mutta parin päivän päästä ostosta niitä on enää 7. Yksi kuoli ja muut katosi mystisesti. Toissapäivänä kuoli taistelukala vesipöhöön, ja tänään huomasin yhdellä nuolimonnilla (eri altaassa kuin mitä taisto oli) pullotusta. Kaiken kukkuraksi en omista mitään karanteeni-/sairaala-akvaariota, enkä varsinkaan ylimääräistä suodatinta. Laitoin nyt vettä muovilaatikkoon, jossa porisee ilmapumppu rapulasta. Täytyy laittaa se monni sinne tarkkailuun ja vaihtaa vettä päivittäin.

-
- Advanced Member
- Viestit: 1291
- Liittynyt: 18:52, 10.11.2003
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaustinen
Ihanaa, nyt sain aivan ihania kalasia hankittua (kiitämme jälleen Maria, sillä näitä(kään) ei löytynyt meidän paikallisesta). Helmitatiat, aivan mahtavia kaunokaisia. Olen lyhyessä ajassa innostunut näistä niin, että joudun ehkä lajiallasta perustelemaan. Mietin vaan, miten saan tuolta meidän isukilta lupaa..?!
Tässä muutama kuva kaunokaisista p.skaisen lasin läpi kuvattuna
Olisiko jotain hyvää vinkkiä antaa?Adrianna kirjoitti: Sain avopuolisolta luvan
Tässä muutama kuva kaunokaisista p.skaisen lasin läpi kuvattuna
Tarvitsemme eniten rakkautta silloin kun sitä vähiten ansaitsemme.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1413
- Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuusamo
Aurinkotetrat saapuivat Marilta tänään.
Mielenkiintoisen oloisia veikkosia, ja nuo sentään tajuavat, että niiden pitää uida muulloinkin kuin ruoka-aikana, toisin kuin edelliset rubiinitetrat.
Nyt huolestuttaa, että meneehän kaikki hyvin (aina hirveä stressi uusista elävistä ostoksista, pyrinkin ostamaan kaloja harvoin) eikä kukaan kuole tai sairastu. Fisut ovat jo nyt ihan kivan näköisiä, kimaltelevat. Odotellaan että kotiutuvat kunnolla.
Mitenköhän sitä akvaristi jaksaa valvoa yön töissä, kun aamulla tuli Matkahuollosta kasilta viesti, että lähetys saapunut. Juuri nukkumaan olin ryhtymässä työyön jälkeen, joten en kaloja heti hakenut enkä kuitenkaan malttanut nukkua kuin kahteentoista, vähän väliä heräillen, mielessä päällimmäisenä ajatus "kalat!".

Mitenköhän sitä akvaristi jaksaa valvoa yön töissä, kun aamulla tuli Matkahuollosta kasilta viesti, että lähetys saapunut. Juuri nukkumaan olin ryhtymässä työyön jälkeen, joten en kaloja heti hakenut enkä kuitenkaan malttanut nukkua kuin kahteentoista, vähän väliä heräillen, mielessä päällimmäisenä ajatus "kalat!".
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
No tuota... Perustelu, maanittelu, kinuaminen, uudelleen perustelu, sanallisen ansan viritys, asioiden kaunisteleminen, imartelu ja sitten ehkä vähän fyysistä kontaktia.allablaze kirjoitti:Olisiko jotain hyvää vinkkiä antaa?Adrianna kirjoitti: Sain avopuolisolta luvan
Meillä lupa herui puhuttamalla lopulta avo umpikujaan. Koska pääsyy akvaarion kieltämiselle oli liiallinen suodattimien aiheuttama hurina, heitin ainoalla hurisevalla kiertovesipumpulla vesilintua. Sitten kyselin että eikö olekin mukavan hiljaista, eihän näin hiljainen harrastus voi häiritä sinua? Ja kun ei kerran voi niin ei estettä uudelle altaalle ole.

1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Wii, talvi tulee taas ja harrastus pääsee taas karkaamaan lapasesta
Kesällä kiinnostus ollut vaihtelevaa, etenkin kun 400-litraisen etulasiin tuppasi kasvamaan levää auringonpaisteen takia..Mutta nyt taas innostusta piisaa kun illat pimenee. Askartelin 40-litraisen kirjahyllyyn ja nyt pitäisi vielä keittiöön saada vähän viihtyisyyttä noin 100-litraisen lootan myötä
Vielä on päätettävä mitä lootaan tulisi(ja se itse lootakin pitäisi löytää
), askeettinen kalliomaisema parilla kasvilla kiehtoisi, kuten myös tuuheakasvinen loota taistohaaremilla(kun olisi ylimääräinen lämmitinkin..).
Tänään kaupoille katselemaan, ja etsiskelemään liimapuulevyä akvan alustaksi. Ai niin, ja tuohon 40-litraiseenkin pitäisi hommata muutamia kasveja, kasviakvaario kun on

Vielä on päätettävä mitä lootaan tulisi(ja se itse lootakin pitäisi löytää
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Tänään kaupoille katselemaan, ja etsiskelemään liimapuulevyä akvan alustaksi. Ai niin, ja tuohon 40-litraiseenkin pitäisi hommata muutamia kasveja, kasviakvaario kun on

*laa la laa*
*huokaa* 62 litraisen sisäsuodatin pitää jumalatonta elämää. No, se onkin tosin jokin kiinalainen hilavitkutin, mutta silti. Ei saanut edes yöllä nukuttua ja perusteellisesta pesustakaan ei ollut iloa.
Vettä ois parempi alkaa vaihdella taas, mutta kun on lentsu ja polla ihan jumissa niin että jumittaa kaikki muukin. Ja inhottaa kun tuo satalitrainen levääntyy. Prkl.
Mutta taistotytössä sentään on grillausraidat, että jos vaikka poikasia jossain välissä...

Juuri kun luulet, ettei mikään voisi olla huonommin, joku varastaa häntäsi.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Pitäisi jaksaa vaihdella vettäkin tänään, mutta tahtoo aina lyhyenkin koulupäivän jälkeen olla liian väsy moiseen.
No, josko sitten huomenna kun on kerran viikonloppukin. Kalat kyllä näyttävät viihtyvän Jyväskylän happamassa vedessä tuon Alajärven pH 7,5:n jälkeen: hehkurasboroilla on komeat värit ja noitamonnitkin näyttävät harkitsevan kutua, mutta partamonni möllöttää niiden kutukolossa ja ajaa noitamonnit pois.
Piperitan ongelma kuulostaa tutulta: 317-litraisen kiertovesipumppu (Resun) pitää uskomatonta ääntä (jo kerran korjattu) ja nytkin on jostain imaissut sisäänsä niin paljon hiekkaa, että vettä tulee läpi ehkä muutama litra tunnissa... Ja teoriassahan sen pitäisi pumpata 1500 l/h. Ulkosuodatinkin vähän murisee, mutta se taitaa kuulua asiaan. Se ei kyllä kuulu asiaan, että suodattimen vanutyynyn joutuu siivoamaan parin viikon välein, kun vettä ei pääse läpi enää nimeksikään. Onko jutussa jotain vikaa, vai ovatko kalani vain uskomattomia jätemyllyjä?
No, nyt jätin koko vanutyynyn pois, josko pelaisi paremmin.
Suodattimien pitämä ääni kyllä kalpenee, kun niitä vertaa ilmapumppujen pitämään mekkalaan. Artemiaviljelmän kanssa joudun käyttämään ilmapumppua, ja sen ääni kuuluu koko taloon suljettujen ovienkin läpi. Olisiko tosiaan teknisesti mahdotonta saada niistä hiljaisia?
Iso osa akvaarioiden tuijotteluun kuluvasta ajasta menee nyt paratiisikalan poikasten seuraamiseen. Poikasista kolme on jo isoja ja komeita, eikä varmaan kestä kauaa, että ne uskaltaa siirtää isompiin altaisiin. Kaksi on vähän pienempiä, mutta hyvin kasvaneita kyllä, ja vähän värejäkin alkaa näkyä. Kahdesta pienimmäisestä olen huolissani, ja joka ruokinnalla yritän laskea, montako artemiaa sinne massuun nyt meni.
Isommat sentään kiusaavat toisiaan eivätkä pienempiään. Suloisia otuksia, ja helppoja kasvatettavia. Näitä kudetan kyllä toistekin.
Nyt olisi kyllä mielessä punasuutetrojen kokeilu, kunhan saan tuonne muovipurtiloon suodattimen. Isolla naaraalla on niin paksu maha, että mätimunia ainakin näyttäisi riittävän. Kaksi pienempää tetraa taas ovat hoikkia ja kalpeamman värisiä, ilmeisesti koiraita.

Piperitan ongelma kuulostaa tutulta: 317-litraisen kiertovesipumppu (Resun) pitää uskomatonta ääntä (jo kerran korjattu) ja nytkin on jostain imaissut sisäänsä niin paljon hiekkaa, että vettä tulee läpi ehkä muutama litra tunnissa... Ja teoriassahan sen pitäisi pumpata 1500 l/h. Ulkosuodatinkin vähän murisee, mutta se taitaa kuulua asiaan. Se ei kyllä kuulu asiaan, että suodattimen vanutyynyn joutuu siivoamaan parin viikon välein, kun vettä ei pääse läpi enää nimeksikään. Onko jutussa jotain vikaa, vai ovatko kalani vain uskomattomia jätemyllyjä?

Suodattimien pitämä ääni kyllä kalpenee, kun niitä vertaa ilmapumppujen pitämään mekkalaan. Artemiaviljelmän kanssa joudun käyttämään ilmapumppua, ja sen ääni kuuluu koko taloon suljettujen ovienkin läpi. Olisiko tosiaan teknisesti mahdotonta saada niistä hiljaisia?
Iso osa akvaarioiden tuijotteluun kuluvasta ajasta menee nyt paratiisikalan poikasten seuraamiseen. Poikasista kolme on jo isoja ja komeita, eikä varmaan kestä kauaa, että ne uskaltaa siirtää isompiin altaisiin. Kaksi on vähän pienempiä, mutta hyvin kasvaneita kyllä, ja vähän värejäkin alkaa näkyä. Kahdesta pienimmäisestä olen huolissani, ja joka ruokinnalla yritän laskea, montako artemiaa sinne massuun nyt meni.

Nyt olisi kyllä mielessä punasuutetrojen kokeilu, kunhan saan tuonne muovipurtiloon suodattimen. Isolla naaraalla on niin paksu maha, että mätimunia ainakin näyttäisi riittävän. Kaksi pienempää tetraa taas ovat hoikkia ja kalpeamman värisiä, ilmeisesti koiraita.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5530
- Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lieto
Alkuviikosta oli aika jättänyt vanhasta parrasta (maatiaispartis 8vee) ja tänään tuli tilalle pari kappaletta punaista noitamonnia. Pieniähän nuo ovat mutta ilmeisen pelottomia otuksia - ja kauniita. Toivottavasti jaksavat keskenään pitää taustaa ja kasveja levättöminä - kyllä mä sitten lasin putsaan.
Ja odotus on kova koskakohan sinihuuli pullauttaa poikueen ulos suustaan. Leuka tuntuu paisuvan ja paisuvan päivä päivältä. Enää ei emo ole kestänyt ihan ilman ruokaa, vaan käy noukkimassa ruoka-aikaan herkkuja (poikasilleen vain, toivottavasti). Hiukan jännättää tuleeko sieltä sitten lihava poikue terveitä fisuja vaiko iso pallo pahentunutta ruokaa.

My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
Karanteeniakvassa uiskentelee 4 Poppelilta ostettua kiekkoa. Kylläpä osaavat olla kauniita. *huokaus* 

Jos aika on rahaa, on työnteko tuhlausta.
http://dragcave.net/user/Ansuli72" onclick="window.open(this.href);return false;
http://dragcave.net/user/Ansuli72" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Junior Member
- Viestit: 214
- Liittynyt: 21:38, 27.07.2003
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Pirkkala
mulla ois myynnissä siihen tarkoitukseen sopiva allas.plenty kirjoitti:Kiekkokalojen "vahinkopoikaset" alkavat pian olla luovutusiässä ja nyt kutkuttais yrittää kudetusta ihan tarkoituksella. Viitsiiköhän sitä ruveta kalanviljelijäksi...
Kohta täytyy pistää yleiseen myyntiin siniturkoosi kiekonpoikasia, kooltaan 5-8 cm (evien kanssa).
Rupeaa käymään niiden nykyinen allas vähän liian pieneksi.
No mulla kyse on todellakin vain siitä, että viitsiskö. Tuolla on kaksialtainen räkki vesineen päivineen valmiina ottamaan asukkaat sisäänsä, mutta en ole vain saanut vielä aikaiseksi alkaa noita kaloja tuolta pyytämään. Mutta tattista vaan!jorge13 kirjoitti:mulla ois myynnissä siihen tarkoitukseen sopiva allas.plenty kirjoitti:Kiekkokalojen "vahinkopoikaset" alkavat pian olla luovutusiässä ja nyt kutkuttais yrittää kudetusta ihan tarkoituksella. Viitsiiköhän sitä ruveta kalanviljelijäksi...
Kohta täytyy pistää yleiseen myyntiin siniturkoosi kiekonpoikasia, kooltaan 5-8 cm (evien kanssa).
Rupeaa käymään niiden nykyinen allas vähän liian pieneksi.

* Huvinsa kullakin! *
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Rihmalevä osaa olla viheliäistä kun sille päälle sattuu.Asko kirjoitti:Taas on rihmalevää ja alkaa tympimään koko homma...Viime syksynä oli myös ja silloin piti aloittaa homma kutakuinkin alusta.Eikö tota saa kertakaikkiaan millään pysymään poissa?

Oma reseptini, jolla on yksi allas vapautettu rihmalevistä: lannoitus vähäksi aikaa pois, lisää hiilidioksidia, lyhennetty valaistusaika. Sinilevä taas lähti EasyCarbolla.
Yleensä nuo levät ovat eniten uuden, vielä vakiintumattoman altaan ongelma, tai johtuvat jostain myöhemmästä muutoksesta altaan oloissa. Esimerkiksi tuo rihmalevä innostui, kun laitoin valaisimeen heijastimet. Nyt kirkkaista valoista saavat onneksi nauttia kasvit, joille ne on tarkoitettukin.

520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Mulla isompaan tuli rihmalevä takaisin kun vaihdoin uuden putken sammuneen tilalle. Vielä on pysynyt muutamassa tupsussa ja toivottavasti ei leviä siitä lisää. Pitää varmaan koittaa tuota, että jättää lannoitteen pois ja laittaa hiilaria lisää. Valaistusta olen jo lyhentänyt ja nyppinyt kaikki levät pois sitä mukaa kun niitä huomaan. Hiilarin levittimet on jo paikallaan kunhan vain laittaisin pullon pihisimään. Pienemmän altaan pistin kokonaan seis viime keväänä kun en saanut rihmalevää asettumaan. Nyt pistin pari kuukautta sitten uudestaan porisemaan ja parissa viikossa levät tulivat takaisin. 