Eli kertokaa tänne tämän hetkiset ajatuksenne, pää-asia on vain, että kirjoituksesi liittyy jotenkin akvaario-aiheeseen. Kuten esimerkiksi: Onko jokin vialla? Oletko hommannut jotain uutta? Miten kalasi voivat? Suunnitteletko jotain uutta? Miten kalasi käyttäytyvät? Kävitkö kylässä toisen akvaarioharrastajan luona?
Itselläni pyörii tällaiset ajatukset:
Olen tyytyväinen akvaariooni tällä hetkellä, mutta muutama kala pitää antaa pois, kun kasvavat liian isoksi ja yksi on liian väkivaltainen toisia kaloja kohtaan. Enköhän niille kodin löydä.
Minulla oli tarkoitus ottaa isompi akvaario käyttöön joten kaverini osti minulle lehtikaloja lahjaksi, että ne sitten pääsevät isoon akvaarioon, mutta raha-ongelmien vuoksi en saanutkaan sitä ja nyt on luovuttava 2 lehtikalasta jotka sain lahjaksi.

Miljoonakala naaraani synnyttää ihania poikasia, tummiä ruumiinväritykseltään ja pyrstö on joko sininen tai vaalean vihreä, hieman metallinsävyisiä.

Sain jäälissä asuvalta akvaarioharrastajalta kasveja, kalani ovat innoissaan kun akvaariossani on nyt täysi viidakko.


Eilen ostin haukunpaikasta yhden miljoonakala uroksen, oli niin ihana että oli ihan pakko ostaa, jospa se tekisi millisnaaraani raskaaksi niin on luvassa todella kauniita kaloja varmasti.
Ostin myös 2 leväbarbia, ne jo nyt ovat arkisissa puuhissaan levää syömässä.

Haukun paikka on tämän hetkinen lemppari ostospaikka täällä Oulussa, hyvää asiakaspalvelua ja siellä oli harjoittelemassa/töissä yksi vanha työkaverini.

Ärsyttää vain tämän hetkinen ongelmani akvaariossani, madot. Niitä on poikasaltaan seinä ihan täynnä ja kalani syövät niitä, toivon etteivät ole vaarallisia, sillä en todellakaan halua, näiden kalojeni kuolevan..