Monnisten ruokinta
Valvoja: Moderaattorit
Monnisten ruokinta
Paljonko annatte monnisillenne tabletti- ja muuta ruokaa? Minulla on aika tuore akvaario eikä levää tms. ole pinnoille vielä kauheasti kertynyt, ja tuntuu että monniset söis aina yhtä innokkaasti ja sitten vielä tonkivat pohjaa aivan epätoivon vimmalla... No joo, tiedän että sellaista kalaa ei olekaan joka ei söisi niin paljon kuin saisi ja ei näyttäisi aina nälkäiseltä kuin cockerspanieli mutta jotakin viitearvoja kyselisin. Ylimäärä on pahasta muttei kalaparkoja kuihduttaakkaan haluaisi.
Ifigeneia
Ifigeneia
Tabletteja laitan pari kerralla akvaarioon kerran päivässä ja joskus jopa kolme. Pohjalla on 8 täplämonnisen lisäksi muita pohjakaloja, ja iso partamonnini syö yksin yhden tabletin. Lisäksi annan keitettyä hernettä jota hiukan murskaan pienemmäksi jotta se on helpompi syödä. Myös kurkku ja muu vihreä kelpaa. Monnisille tulisikin antaa säännöllisesti vehreää ruokaa. Pienempiin pyttyihin jossa pohja kaloja on paljon vähemmän laitan yhden tabletin päivässä + niillekkin viher ruokaa (piikkisilmät, monniset, noitamonni yms.) Myös verimadot ym. kelpaa.
Minä kiehautan sen ja sen jälkeen se kyllä uppoaa ja on monille kaloille helpompaa syötävää. Tosin esim. partamonnit jyrsivät sitä keittämättäkin, pitää vaan laittaa se painon kanssa pohjaan.maspe kirjoitti:Miten te käsittelette sen kurkun, kun itse yritin laittaa kurkun palasia, jäivät kellumaan pinnalle eikä pohjakalat käyneet ollenkaan syömässä sitä.
-
riikkaaalto
- Junior Member

- Viestit: 118
- Liittynyt: 19:44, 24.05.2003
- Paikkakunta: Riihimäki
Partamonnit ja kurkku
Meillä partamonnit löytää kurkun pinnalta. Aamulla ennen valojen syttymistä kurkkujen ympärillä käy aikamoinen kuhina. ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Minä heitän pakasteherneitä, kelluvat hetken ja sitten painuvat pohjaan. Kurkunsiivut heitän huuhdeltuina sellaisenaan kanssa, painuvat ennenpitkää pohjaan nekin.
Joskus kasvien mukana on tullut sellainen paino, lituska jota voi taivutella. En tiedä mitä materiaalia on, mutta kerran sen saa istuttaa kasvin kanssa ja niitä näkyy painoineen päivineen myyntialtaissa missä on kalojakin, olen joskus sellaiseen kiinnittänyt kurkunsiivuihin ja uppoaa.. no.. kuin kivi
Joskus kasvien mukana on tullut sellainen paino, lituska jota voi taivutella. En tiedä mitä materiaalia on, mutta kerran sen saa istuttaa kasvin kanssa ja niitä näkyy painoineen päivineen myyntialtaissa missä on kalojakin, olen joskus sellaiseen kiinnittänyt kurkunsiivuihin ja uppoaa.. no.. kuin kivi
kuoritut herneet
Jos laitat pakasteherneet aivan hetkeksi juomalasiin ja päälle lämmintä vettä, niin ne voi helposti puristaa pois kuorista. Senjälkeen kaikki herneet uppoavat heti, eikä kuoria jää jätteeksi.
Re: Monnisten ruokinta
Monniset eivät ole levänsyöjiä, joten leväkasvustollasi ei ole merkitystä siinä mielessä.Ifigeneia kirjoitti: ...eikä levää tms. ole pinnoille vielä kauheasti kertynyt, ja tuntuu että monniset söis aina yhtä innokkaasti
Kurkun saa keittämättä pohjaan kun tökkää kahvilusikan varren siitä läpi. Mun monnisia (leopardi-) ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa rehut.
Re: Monnisten ruokinta
Minä käytän tuota samaa konstia. Yön aikana kurkusta ei ole enää paljoakaan jäljellä. Monnisia ei meidänkään altaissa kiinnosta tuorerehutEbes kirjoitti: Kurkun saa keittämättä pohjaan kun tökkää kahvilusikan varren siitä läpi. Mun monnisia (leopardi-) ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa rehut.Eikös ne luonnossa syö pienen pieniä eliöitä, matosia ja sen semmoista? Jostain lukenut...
Minä laitan kyllä enemmän kuin kolme tablettia monnisille... tällä hetkellä on kuusi monnista ja neljä partista. Ja sinirihmat syövät tabletteja myös. Tappelujen välttämiseksi on pakko laittaa useampi. Mitään haittaa ei ole kyllä vielä ollut vaikka näin olenkin ruokkinut.
Kotilokanta tykkää
?
Ilmeisesti haarukanvarteen olette laittaneet langan, jolla sen saa nostettua takaisin akvaariosta? Muutenhan joutuu monta kertaa päivässä liottamaan esim. käsivoiteet, saippuajäämät ja muut liat akvaarioon kalojen vahingoksi. Kädet on siksi pestävä ja ennenkaikkea huuhdeltava huolella ennen ja jälkeen. Kalat myös säikkyvät, mikä saattaa vaikuttaa niiden terveydentilaan. Jatkuva bakteerialtistus ei myöskään ole järkevää puolin eikä toisin varsinkaan, kun jotkut kalataudit tarttuvat myös ihmiseen! Ihotaudit voi välttää käyttämällä eläinlääkärin suojakäsineitä.
Pitkä muovinen tikku on toinen keino. Mutta tietenkin kaikkein helpointa on käyttää uppoavaa ruokaa, jolloin mitään ongelmaa ei edes ole. Käsiä ei tarvitse liotella akvaariossa kuin korkeintaan sitä siivotessa - ei siis edes jokaviikkoisen vedenvaihdon yhteydessä.
Yhteenveto: Kädet pois akvaariosta!
Pitkä muovinen tikku on toinen keino. Mutta tietenkin kaikkein helpointa on käyttää uppoavaa ruokaa, jolloin mitään ongelmaa ei edes ole. Käsiä ei tarvitse liotella akvaariossa kuin korkeintaan sitä siivotessa - ei siis edes jokaviikkoisen vedenvaihdon yhteydessä.
Yhteenveto: Kädet pois akvaariosta!
Joku kysyi mistä aineesta on tehty se metallinen "pötkylä" millä kaupassakin on kasveja niputettu yhteen.
Kysyjälle tiedoksi, että kyseinen vekotin on tehty tinasta ja tiedä sitä sitten onko kauhean terveellistä sellaista pitää koko ajan akvaariossa?
( Ai mistäkö tiedän, no onpa joskus tullut väännettyä niitä kasvi nippuja myyntiin..
)
Kysyjälle tiedoksi, että kyseinen vekotin on tehty tinasta ja tiedä sitä sitten onko kauhean terveellistä sellaista pitää koko ajan akvaariossa?
( Ai mistäkö tiedän, no onpa joskus tullut väännettyä niitä kasvi nippuja myyntiin..
Re: ?
Jollain ne jämät on silti ylös saatava. Siis kasvisten jämät. Esim kurkku ja kesäkurpitsa saattaa kyllä upota keitettynä (itse kyllä annan raakana ankkuroituna), mutta ei taatusti pysy kasassa ilman kuoria - ja niitähän ei kalat syö. Joku naruviritelmä on kyllä hyvä.Tiitu kirjoitti: Mutta tietenkin kaikkein helpointa on käyttää uppoavaa ruokaa, jolloin mitään ongelmaa ei edes ole.
-
miljoonakala84
- Elite Member

- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Re: ?
Ite en ole laittanu haarukkaan mitään lankaa, vaan ihan käsin laitan haarukan jossa on esim tomaatia partamonnille akvaarioon. eipä nu kalat ole säikkyny vaikka käsiäni liotan siellä vedessä useinkin.Tiitu kirjoitti:Ilmeisesti haarukanvarteen olette laittaneet langan, jolla sen saa nostettua takaisin akvaariosta? Muutenhan joutuu monta kertaa päivässä liottamaan esim. käsivoiteet, saippuajäämät ja muut liat akvaarioon kalojen vahingoksi. Kädet on siksi pestävä ja ennenkaikkea huuhdeltava huolella ennen ja jälkeen. Kalat myös säikkyvät, mikä saattaa vaikuttaa niiden terveydentilaan. Jatkuva bakteerialtistus ei myöskään ole järkevää puolin eikä toisin varsinkaan, kun jotkut kalataudit tarttuvat myös ihmiseen! Ihotaudit voi välttää käyttämällä eläinlääkärin suojakäsineitä.
Pitkä muovinen tikku on toinen keino. Mutta tietenkin kaikkein helpointa on käyttää uppoavaa ruokaa, jolloin mitään ongelmaa ei edes ole. Käsiä ei tarvitse liotella akvaariossa kuin korkeintaan sitä siivotessa - ei siis edes jokaviikkoisen vedenvaihdon yhteydessä.
Yhteenveto: Kädet pois akvaariosta!
Monnisten ja monnin ruokaa
Itse olen säästänyt viinipullon avaajasta irronneen korkinavaajaosan, johon pujotan kurkunpalan "kiinni". Menee humahtaen pohjaan ja monni tykkää! Haavilla saan renkaan ja loput kurkusta seuraavana päivänä ongittua kuivin käsin ylös. Meilläkään eivät monniset välitä kurkusta tms. mitään, vaan pohjatabletit ovat pääasiallinen ruoka, erikoisherkkuna ajoittain katkarapupelletit ja tubiflex.
-
Sarianna69
- Junior Member

- Viestit: 212
- Liittynyt: 20:44, 09.05.2007
- Paikkakunta: Etelä-Lappi
Hei! Minä laitan meidän Touhopartaselle kurkut ja kesäkurpitsat tarjolle niin, että teen saksilla kyseiseen ruokapalaseen reiän, pujotan muovinarun läpi, naru solmuun, ja ruuanpala akvaan. Narun läpi laitan jonkin painavan (mulla ihan tavallinen ruokailuveitsi) aterimen tms. ja jätän tämän osan akvan päälle, ruokinta-aukon vierelle. Näin ruoka kelluu hyvän matkaa pinnan alapuolella, ei lähde minnekään vaeltelemaan, ja helppo nostaa narusta pois kun sitä ei enää tarvita 
-
miljoonakala84
- Elite Member

- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Joo niistä pakaste herneistä puristat sisuskalut ulos, ja ne tiputat akvaan.Jones kirjoitti:Mä oon antanu monnisille pelkästään tabletteja.
Ne tosin syövät kaikkea mitä miekkapyrstöiltäni pääsee pohjaan asti. Erityisesti ne on tykänny mustista hyttysistä.
Täytyy varmaan kokeilla noita pakasteherneitä. Jos niistä ottaa kuoren pois, niin ei pitäisi jäädä mitään jämiä, niinkö??



