Pari kysymystä tiikerinuoliaisista

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
RP
Junior Member
Junior Member
Viestit: 74
Liittynyt: 16:42, 26.03.2006
Paikkakunta: Helsinki

Pari kysymystä tiikerinuoliaisista

Viesti Kirjoittaja RP »

Ostin neljä tiikerinuoliaista akvaani (200x60x60) ja nämä veijarit tuntuvat viihtyvän mitä parhaiten. Ovat tosi "rohkeita" ja etsivät ruokaa (ja nyhtävät kasveja) myös päiväsaikaan. Hauskoja uimareita ja saavat välillä aikaan melkoista sekasortoa ja vipinää muihin akvaarion asukkaisiin :D . Esim plekot aktivoituneet melkoisesti, kun on melkoisen touhukkaita kilpailijoita ruuasta...

Olen etsinyt näistä veijareista tietoa ja melkolailla samat tarinat löytyy harrastajien sivuilta. Esim suositeltava määrä 6 - no mulla neljä. Ensimmäinen kysymys: Nämä neljä tuntuvat olevan varsin aktiivisia, eivätkä ainakaan toistaiseksi ole kovasti parvessa puuhastellut. Onko 4 liian vähän?Teoriassa siis on - tiedän, miten käytäntö on osoittanut? Toinen kysymys: Minulle sanottiin, että kasvavat hitaasti. Toiseksi monilla sivuilla on kerrottu, että akvaariossa kasvaa maksimi sen parikymmentä senttiä. Minkä ajan vie, että toi 20cm on täysi? Pohdin siis sitä, että ottaako pari lisää. Jos vie 10 vuotta tulla parikyt senttiseksi... Tilaa mulla vielä olisi, mutten haluaisi välttämättä maksimi määrää kaloja/litrat.

Kolmas ihan eri aihe... Muutamia kotilo yksilöitä oli takalasissa, nyt ei näy ainuttakaan - tiikerinuoliaiset tainneet käydä ne herkuttelemassa. Nyt epäilen, että lasilla on mahd. "kotilo limaa" (voinkohan sen nähdä - vai onko jotain muuta). Putsaanko pois vai jätänkö tikruille evästä kasvamaan?

Ja vielä... tietääkö ulkoisista merkeistä sukupuolen? Vai tulevatko jotain eroja vasta täysikasvuisina? Nyt mulla 2 isompaa ja 2 pienempää.
maketzu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2408
Liittynyt: 09:35, 26.09.2001
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Loppi, Kormu City
Viesti:

Viesti Kirjoittaja maketzu »

Luonnossa kalat kuulemma liikkuvat isoissa parvissa, joten sinänsä tuo 6 voi olla parempi.

Tuo kasvaminen tuohon 20 cm asti. Epäilen, että tähän menisi aikaa 1-2 vuotta. Ainakin omilla yksilöilläni aikanaan meni tuo aika.

Ja tuo "kotilolima" voi jäädä altaaseen. Tiikerinuoliaiset kun tykkäävät naposkella kotiloita.
Makevaario Tuossa uudistettua sivustoa. Käykääpä äänestämässä galluppiin ja laittamassa palautettakin :) Toivottavasti olet vakiokävijä. Käy vastaamassa kyselyyn.
Makevaario esittää Youtube-kanavani, jossa akvaariovideoitani. Käy katsomassa.
Tallulah
Senior Member
Senior Member
Viestit: 637
Liittynyt: 14:59, 01.07.2005
Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Pari kysymystä tiikerinuoliaisista

Viesti Kirjoittaja Tallulah »

RP kirjoitti:Ensimmäinen kysymys: --- Onko 4 liian vähän?
Tuskin. Itse olen jostain lukenut, että tiikerinuoliaisille parveksi riittää kolmekin yksilöä. Meille itsellämme niitä on juuri tuo kolme.
RP kirjoitti:Toinen kysymys: --- Minkä ajan vie, että toi 20cm on täysi?
Varmasti riippuu paljolti ruokinnasta. Meille tuli ensimmäinen tikru heti joulun jälkeen - kokoa sillä oli viitisen senttiä. Meillä syötetään ahkerasti räkmixiä ja nyt tuo kyseinen kala on lähemmäs kymmensenttinen. [;)]
400 litraa vettä, 2x saksanpaimennin, 2x jättiläistuhatjalkainen, 1x viljakäärme, mies ja poika
sim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 131
Liittynyt: 16:14, 21.03.2004
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja sim »

Kolma kappaletta on aivan liian vähän tiikerinuoliaisille mieluiten 6 tai enemmän.
Tallulah
Senior Member
Senior Member
Viestit: 637
Liittynyt: 14:59, 01.07.2005
Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Tallulah »

Onkos sinulla Sim osoittaa mitään luotettavaa lähdettä väittämällesi? Faunattaren sivuilta kävin lunttaamassa ja siellä sanotaan, että Parvikala, parven minimikoko 3 yksilöä. Ilmeisesti ei Liisa Sarakonnun sanaan sitten ole uskominen, kun aw:ssä muuta väitetään... :roll:
400 litraa vettä, 2x saksanpaimennin, 2x jättiläistuhatjalkainen, 1x viljakäärme, mies ja poika
sim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 131
Liittynyt: 16:14, 21.03.2004
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja sim »

Akvaristi lehden vuodelta 2004 nro.3 on artikkeli botia nuoliaisista. Siellä sanotaan tiikerinuoliaisen kohdalla: elää sosiaalisina ryhminä. Ryhmän minimikoko akvaariossa 6 yksilöä. Ja artikkelin kirjoittaja Pertti Rassi.
Tallulah
Senior Member
Senior Member
Viestit: 637
Liittynyt: 14:59, 01.07.2005
Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Tallulah »

Ok. Onko Faunan sivuilla sitten vanhentunutta tietoa vai mistä lie johtuu tämä lähteiden ilmoittama minimiparvikoon ero? Toisaalta taas kun miettii, että kolmelle yksilölle suositellaan 500 litraista tankkia, niin mikähän on suositus tuolle kuudelle yksilölle? 1000 litraa?

Meillä nyt kuitenkin on nuo kolme kaverusta tuolla altaassa, ja joidenkin kauhuksi ilmoitan, että lisää niitä ei hankita, mutta ei niistä kyllä luovutakaan. :P [;)]
400 litraa vettä, 2x saksanpaimennin, 2x jättiläistuhatjalkainen, 1x viljakäärme, mies ja poika
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

Tallulah kirjoitti:Ok. Onko Faunan sivuilla sitten vanhentunutta tietoa vai mistä lie johtuu tämä lähteiden ilmoittama minimiparvikoon ero? Toisaalta taas kun miettii, että kolmelle yksilölle suositellaan 500 litraista tankkia, niin mikähän on suositus tuolle kuudelle yksilölle? 1000 litraa?
No ei se ihan noin mene. Mun mielestä tikruille saisi olla se 2 metriä tilaa vähintään oli niitä sitten 3, 6 tai vaikka 9. Tottakai altaan kokoa tulee kasvattaa jos parvi kasvaa reippaasti, mutta ei nyt sentään ihan tuossa suhteessa mitä tuossa epäilit.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Marco
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:19, 23.01.2002
Paikkakunta: Finland

Viesti Kirjoittaja Marco »

Totta kai jokaiselle parvikalalle on parempi mitä isompi porukka ympärillä. Tuo kolmen tiikerin suositus kuulostaa aika oudolta. Ystävälläni on noin 30 kpl parvi kyseisiä kaloja. Ne tekevät melkeinpä kaiken porukalla, lötväilevät päällekkäin mitä ihmeellisimmissä asennoissa ja syövät ahnaasti tiiviissä parvessa. Kaloja seuraamalla ei voi välttyä huomaamatta kuinka sosiaalisia ne ovat.

Parvessa muutamia nuoria yksilöitä, sen kokoisia mitä yleensä kaupassa näkee myynnissä. Ne ovat sellaisia jotka koluavat akvaarion tarkasti ilman parven turvaa. Isoja pötkylöitä ei tunnu muu kiinostavan kuin ruokailu ja levyttely. Isosta läjästä näkee vain keltaista ja mustaa raitaa. Kalat ovat oppineet ruokailuaikansa hyvin ja hyökkäilevätkin koloistaan kärsimättömän näköisesti hyvissä ajoin ennen syöttämistä. Todella upean näköinen porukka.

Tiedostan sen että moni ei halua laittaa tuon kokoista parvea ja niille sopivaa isoa allasta. En siltikään itse laittaisi kolmea yksilöä pelkästään. Tuo mainittu kuusi kappaletta olisi jo ehkäpä parempi määrä. Moni palstalainen on varmaankin pitänyt onnistuneesti pienempääkin parvea.

Minusta henkilökohtaisesti on mukavaa seurata isoa parvea oli kyseessä mikä parvikala tahansa. Kalojen käyttäytyminen yleensä silloin muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Eikös tämän akvaarioharrastuksen tarkoituksena ole kuitenkin se mielekkyys myös sille hoitajalle? Jos sen mielekkyyden nostamiseksi riittää useampi yksilö parveen, niin en ymmärrä miksi pitää siihen suosituksen minimimäärään luottaa sokeasti. Minimikoko parvelle on kuitenkin vain se minimi! Se ei tarkoita sitä että kala olisi parhaimmillaan sillä määrällä.
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

Tiikerinuoliainen tarvitsee sosiaalisen ryhmän ympärilleen, mutta ei ole parvikala. Näille sosiaalisen ryhmän tarvitsijoille riittää hiukan pienempikin porukka kuin varsinaisille parvikaloille (sosiaaliryhmissä eläjät eivät tarvitse parvea tunteakseen olonsa turvalliseksi kuten parvikalat). Sosiaalisen ryhmän tarvitsijoille tuollainen muutaman yksilön (4 - 6 kpl) porukka on hyvä, varsinaisia parvikaloja en suosittelisi pidettävän missään tilanteessa alle 10 yksilön porukoissa ja sekin on varsin vähän..
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Marco
Starting Member
Starting Member
Viestit: 27
Liittynyt: 12:19, 23.01.2002
Paikkakunta: Finland

Viesti Kirjoittaja Marco »

Tiikerinuoliainen tarvitsee sosiaalisen ryhmän ympärilleen, mutta ei ole parvikala. Näille sosiaalisen ryhmän tarvitsijoille riittää hiukan pienempikin porukka kuin varsinaisille parvikaloille (sosiaaliryhmissä eläjät eivät tarvitse parvea tunteakseen olonsa turvalliseksi kuten parvikalat). Sosiaalisen ryhmän tarvitsijoille tuollainen muutaman yksilön (4 - 6 kpl) porukka on hyvä, varsinaisia parvikaloja en suosittelisi pidettävän missään tilanteessa alle 10 yksilön porukoissa ja sekin on varsin vähän..
Minä olen erimieltä tuosta. Kalojen käytös on parvimaista suurimmaksi osin. Kalat ovat heti tiiviissä "parvessa" vaaran uhatessa. Ei oikeastaan tullut edes mieleen muu niitä seuratessa. Voihan sana parvi olla tietysti hutera käsite tämän lajin kohdalla, mutta selkeästi kala on kotonaan isommassa laumassa tai parvessa. Ihan miten sen haluaa määritellä. Joka tapauksessa ainakin tuo Rassin suosittelema ryhmäkoko kuusi yksilöä kuulostaisi järkevältä enemmän kuin se kolme kappaletta.

Jos yksilöitä on kolme tai neljä kappaletta niin tuskinpa silloin edes näkee kunnon "parvikäytöstä".
RP
Junior Member
Junior Member
Viestit: 74
Liittynyt: 16:42, 26.03.2006
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja RP »

Kiitos kaikille vastaajille. Minulla nyt neljä ja ensi viikolla parven jatkoksi tulee ensin yksi ja pian varmaan se kuudeskin. Onpahan sitten pieni parvi kasassa. Nämä ei yhdessä vielä toistaiseksi ole muuta tehneet kuin dyykkailevat kannon alle. En muuten käsitä miksi kaikkien piileskelevien kalojen pitää rynytä saman kannon alla piilossa, vaikka altaassa olisi toinenkin kanto piilona... Luulis että tulis ahdasta... :?

Siitä ei vissiin kukaan mitään tiedä, erottaako urokset ja naaraat toisistaan... No sillä niin väliäkään. Ihan mielenkiinnosta vaan.

Aktiivisia ovat altaassa ja ahneita!! Hauska naksunta kuuluu isommista kun syövät. Täytyy jostain toi jonkun kehuma räkmix ohje hankkia ja alkaa noita tikruja sillä lellimään...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”