Minä vielä lisäisin sen, ettei se multaymppikypsytyskään
välttämättä kestä kauaa. Itselläni meni vajaa kaksi viikkoa. Oli kunnollista multaa omien (rakkaudella vaalittujen) huonekasvien juurelta, lisäksi kalanruokaa ja hirvensarvisuolaa. Mittailin aamuin, illoin vesiarvoja, ja ennen kuin kaksi viikkoa oli täynnä, oli aavistuksenomainen nitriittipiikki havaittavissa, joka oli parissa päivässä ohi. Sen jälkeen en ole koskaan mitannut (tai olen mitannut mutten havainnut

) minkäänlaista nitriitin kohoamista akvaariossa.
Senkin vielä haluan sanoa, että mieluummin
tiedän kuin
uskon tai
luulen tai
oletan että kalat ovat kunnossa ja nitrifikaatiobakteereita on akvaariossa. Kun kerran itse omakätisesti omasta kukkapurkista niitä bakteereita siirrän akvaarioon ja ruokin niitä, niin tottakai niitä siellä on. Kun vielä seuraan, että niiden määrä kasvaa, ei minun tarvitse tyytyä uskomukseen siitä, että kaikki ehkä on kunnossa, vaan tiedän. Jos kerran tiedetään, etteivät typpibakteerit kestä kuljetusta, miksi suotta luottaisin hyvään tuuriin ja uskotteluun, että niitä
saattaa olla valmisteissa? Ja kaiken lisäksi niitä bakteereita saa vielä ilmaiseksi omalta ikkunalaudalta.
Ja kyllä, minusta myös tuntui alkuun hankalalta tuo multaymppikypsytys, mutta on monia "selkokielisiäkin" ohjeita kuinka se kannattaa suorittaa (vrt. MKM tuossa aikaisemmin), ja toisaalta sehän on vain omasta perehtymisestä kiinni se ymmärrys

. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että saat oikeita, eläviä bakteereita akvaarioon ja ruokit niitä, jotta ne alkavat voimaan hyvin. Testeillä tarkistat, tapahtuuko mitään ja milloin. Sitten ei tarvitse pelätä sitä, onkohan akvaariossa typpikierto käynnistynyt vaiko ei. Onnea ja pitkää hermoa vaan harrastuksen alkuun, ja toisaalta voihan sen "säätämisen" ottaa hauskana puuhasteluna (ks esim.
tämä ketju

)