Olen vieläkin katkera siitä, kun ex-poikaystäväni jätti hoito-ohjeet kuuntelematta... Kyse oli siitä että olin viikon poissa opiskelukämpästä toisella paikkakunnalla ja pyysin poikaystävääni tuona aikana käymään yhden kerran ruokkimassa kalojani. No, yhden kerran hän sitten ruokki niitä, kaatoi purkista reilusti että "riittää varmasti koko viikoksi!!". Tullessani takaisin minua kohtasi karmaiseva näky: akvaario aivan vihreänä, kaloja kuolleena pinnalla ja akvaarion vieressä vielä siellä täällä hiutaleita ympäriinsä! Eipä sitten ollut kuunnellut kun sanoin että "tuossa pöydällä on sitten sellainen pieni rasia missä se annettava annos on..."
Tervetuloa lomalta kotiin... Ja v...tut!
Valvoja: Moderaattorit
Yksinkertaisesti sanottuna: jotkut miehet ovat aika yksinkertaisia otuksia ja varsinkin se kuunteleminen kun antaa akvaarion hoito-ohjeita, se usein jää vähemmälle.
Olen vieläkin katkera siitä, kun ex-poikaystäväni jätti hoito-ohjeet kuuntelematta... Kyse oli siitä että olin viikon poissa opiskelukämpästä toisella paikkakunnalla ja pyysin poikaystävääni tuona aikana käymään yhden kerran ruokkimassa kalojani. No, yhden kerran hän sitten ruokki niitä, kaatoi purkista reilusti että "riittää varmasti koko viikoksi!!". Tullessani takaisin minua kohtasi karmaiseva näky: akvaario aivan vihreänä, kaloja kuolleena pinnalla ja akvaarion vieressä vielä siellä täällä hiutaleita ympäriinsä! Eipä sitten ollut kuunnellut kun sanoin että "tuossa pöydällä on sitten sellainen pieni rasia missä se annettava annos on..."
Olen vieläkin katkera siitä, kun ex-poikaystäväni jätti hoito-ohjeet kuuntelematta... Kyse oli siitä että olin viikon poissa opiskelukämpästä toisella paikkakunnalla ja pyysin poikaystävääni tuona aikana käymään yhden kerran ruokkimassa kalojani. No, yhden kerran hän sitten ruokki niitä, kaatoi purkista reilusti että "riittää varmasti koko viikoksi!!". Tullessani takaisin minua kohtasi karmaiseva näky: akvaario aivan vihreänä, kaloja kuolleena pinnalla ja akvaarion vieressä vielä siellä täällä hiutaleita ympäriinsä! Eipä sitten ollut kuunnellut kun sanoin että "tuossa pöydällä on sitten sellainen pieni rasia missä se annettava annos on..."
Ja sellaisia naisia ei ole olemassakaan...Yksinkertaisesti sanottuna: jotkut miehet ovat aika yksinkertaisia otuksia ja varsinkin se kuunteleminen kun antaa akvaarion hoito-ohjeita, se usein jää vähemmälle.
Tziisus..ja jotkut ihmiset on varkaita, jotkut valehtelijoita...jnejne
Naiivimpaa kommenttia etsitään...
No pyydän anteeksi hölmöä kommenttiani. Jos olisin sanonut että "miehet ovat aika yksinkertaisia" olisi tullut kovaa vastalausetta...siispä laitoin "jotkut miehet".vvarpa kirjoitti:Ja sellaisia naisia ei ole olemassakaan...Yksinkertaisesti sanottuna: jotkut miehet ovat aika yksinkertaisia otuksia ja varsinkin se kuunteleminen kun antaa akvaarion hoito-ohjeita, se usein jää vähemmälle.
Tziisus..ja jotkut ihmiset on varkaita, jotkut valehtelijoita...jnejne
Naiivimpaa kommenttia etsitään...
Ei ollut tarkoitus syyttää pelkkiä miehiä. Voisin vaikka kertoa kun annoin naispuoliselle kämppikselleni tilaisuuden hoitaa kalojani...ei käynyt sen paremmin siinäkään!
Marin onnettomuutta enempää kommentoimatta voisin kertoa omista kokemuksistani sijaishoitajan kanssa. Tällä kertaa erinomaisen hyvistä.
Ensinnäkin meillä koko perhe 8- ja 10-vuotiaita lapsia myöten osaa kalojen syöttämisen, koska kukin sitä vuorollaan tekee. Isommalla tytöllä on oma kalakin, kyhmypallokala, omassa huoneessa olevassa akvaariossa. Myönnettäköön että se on aika lihava, mutta syömätöntä ruokaa ei jää koskaan lojumaan altaaseen, tyttö osaa poimia kasvipihdeillä pois mahdollisesti jäljelle jääneet palat.
Sitten kun ollaan pois kotoa, naapurin emäntä käy syöttämässä kaikki kalat. Hänelle on näytetty, ei vain kerrottu, mitä, minkä verran ja millä tavalla kuhunkin altaaseen ruokaa annetaan. Hän on myös joskus syöttänyt kaloja meidän läsnäollessamme. En ole epäröinyt edes antaa hänen annostella sapuskoita itse, tosin löytämisen helpottamiseksi pakasteruuat olen yleensä laittanut valmiina annoksina pakastimeen kahvikuppeihin mutta siitä huolimatta hän on koko kupillisen altaaseen kippaamisen sijaan osannut syöttää vain sen määrän joka kaloille maistuu ja heittää loput pois.
Tämä ei ollut jälkiviisastelua Marille. Jos asiasta oikeasti kiinnostunutta sijaishoitajaa ei ole, niin sitten ei ole - ja ne jotka eivät ole kiinnostuneita, eivät kuuntele neuvoja tai edes välttämättä lue niitä jos kirjalliset ohjeet vaivautuu tekemäänkin. Mainitsinpa vaan että hyvinkin voi käydä, ja todennäköisyys siihen kasvaa jos sen luottamuksen toisen osaamiseen voi rakentaa jo ennen kuin jättää kalat pidemmäksi kokonaan hänen vastuulleen.
Mika

Hankalinta on nakittaa akvaarion hoitoon joku, jolla on itselläkin akvaarioita. Jos hänellä on ihan erilainen käsitys ruokamääristä tms. niin vaikea siinä on sitten neuvoa että minkä verran omille kaloille pitää laittaa. Yleensä annetaan liikaa, liian vähähän ei niin haittaa. Tähänkin voisin sanoa että onneksi on kohta molemmissa altaissa automaatit
Mitenkähän kävisi jos ottaisin kaloja, jotka ei kelpuuta auotmaattiruokaa 
Tätä juuri tarkoitin. Ei sitä tarvitse selittää. Se täytyy näyttää. Kyllä ihan normaaleilla älynlahjoilla varustettu ihminen kalojen ruokinnan oppii, jos siihen on edes auttavasti halua. Meidän naapurilla ei ole akvaariota, mutta oikea ruokamäärä meni kerralla jakeluun kun sen näytti käytännössä. Siinä on samalla hyvä näyttää missä vaiheessa kala on kylläinen, demonstraation yhteydessä itsekin jättää osa vaikkapa valmiiksi lusikkaan, kuppiin tms. otetusta ruuasta syöttämättä kun kalojen ruokahalun rajat tulevat vastaan. Toisaalta jos on hirveitä ahmatteja jotka räjäyttävät itsensä syömällä, voi näyttää kädestä pitäen sen, minkä verran ottaa ruokaa esille ja antaa vain sen, vaikka kalat kerjäisivät lisää.Blue kirjoitti:Hankalinta on nakittaa akvaarion hoitoon joku, jolla on itselläkin akvaarioita. Jos hänellä on ihan erilainen käsitys ruokamääristä tms. niin vaikea siinä on sitten neuvoa että minkä verran omille kaloille pitää laittaa. Yleensä annetaan liikaa, liian vähähän ei niin haittaa. Tähänkin voisin sanoa että onneksi on kohta molemmissa altaissa automaatitMitenkähän kävisi jos ottaisin kaloja, jotka ei kelpuuta auotmaattiruokaa
Kaikki tuo ei ole kovinkaan vaikeaa. Asioita ei vaan pidä jättää selityksen varaan, aina on väärinkäsityksen vaara. "Hyvin vähän" voi yhden mielestä tarkoittaa teelusikallista, toisen mielestä "vain" puolta kupillista. Joko pitää oikeasti kertoa mikä on oikea mitta tai sitten opastaa toista tunnistamaan se, mikä on kalan käytöksestä päätellen tarpeeksi. Eikä opastamiseen myöskään tarvitse kulua pitkään, kunhan vaan voi todeta että toinen on ymmärtänyt, mieluiten antaa tämän syöttää kalat yhden kerran itse valvotusti mutta ilman neuvontaa.
Mika
En tarkoittanut ihan tuota,vaan sitä että jos ruokkija on päättänyt oman tapansa oikeaksi, eikä välitä vaikka näyttäisi miten paljon sitä ruokaa annetaan. Jos hän on sitä mieltä että "mun kalat saa enemmän, eihän tuo nyt riitä" niin ei siinä välttämättä auta vaikka kuinka näyttäisi ja teroittaisi että "tämän verran, ei enempää".mjalava kirjoitti:Tätä juuri tarkoitin. Ei sitä tarvitse selittää. Se täytyy näyttää. Kyllä ihan normaaleilla älynlahjoilla varustettu ihminen kalojen ruokinnan oppii, jos siihen on edes auttavasti halua.
Juu, sitten sille ei voi mitään. Kuten mainitsin, tämän onnistuminen edellyttää että "apulaisella" on oikeasti halua toimia oikein. Minulla on ollut onni että juuri tässä asiassa kokematon mutta fiksu ja ystävällinen ihminen on löytynyt läheltä. Melkein taitaisin mieluummin kokeilla onneani sen kanssa selviävätkö kalat ruokkimatta kuin antaisin oppimishaluttoman hörhön yrittää "auttaa".
Mika
Mika
Ääh.. Minusta koko viestiketjussa oli kyse siitä, että Mari menetti rakkaita lemmikkejä, jotka sattuivat olemaan kaloja. Tästä syystä ihan kukatahansa työtoveri tai ystävä ei ehkä ymmärrä miten pahalta tuollainen tuntuu. Päähänsilittely muilta harrastajilta, jotka kykenevät tilanteeseen samaistumaan lienee siis ainoa, mitä itsekkin moisessa tilanteessa kaipaisin. Muistaakseni kun lyötyä ei saa lyödä tai jotain sinnepäin. Ja ketjun aloituksessa oli kyllä varoitus tulevasta sisällöstä...dsl kirjoitti: Rakentavassa mielessä (ihan vain malliksi, tämä tuskin toistuu) suosittelen ketjun aloittaneelle kymmeneen tai ehkäpä sataan laskemista jotta suurin tuohtuneisuus ehtii hieman laskea. Näin vältytään avioanalyyseiltä ja turhilta keskusteluilta siitä, onko negatiiviset kommentit rakentavia.
Lopuksi haluaisin kysyä, mitä rakentavaa löydät noista selkääntaputus ja päähänsilitys luokan kommenteista.
Vainiin. Olen silti sitä mieltä, ettet ole sen rakentavampi. Kuten sanoin, tylsäähän täällä olisi, jos kaikki vain taputtaisivat virheiden jälkeen kaikkia päälaelle ja sanoisi "hyvä".Mari kirjoitti:En puhunutkaan pelkästään tästä omalle kohdalleni osuneesta kommentistasi, vaan yleisesti tavastasi kirjoittaa. Ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun kiinnitin siihen huomioni.
Pöh.mysli kirjoitti: Muistaakseni kun lyötyä ei saa lyödä tai jotain sinnepäin. Ja ketjun aloituksessa oli kyllä varoitus tulevasta sisällöstä...
hmm. aw on kyllä aika lailla hölmö paikka.
Mari, olen kovin pahoillani sinun menetystesi vuoksi. Ensimmäistä plekoa ei takaisin saa, vaikka kuinka akvaarioliikkeitä kiertelisi. Tai muitakaan kaloja. Lohduttaisiko yhtään, jos uskoisin reinkanrnaatioon ja kertoisin, että samaan aikaan minun altaassani, tottumattoman hoidossa, on syntynyt uusi kalasukupolvi?
- Keittiössäni roikkuu katosta amppeli. Jossain toisaalla se löytyy pöydän äärestä -
-
Mari Kurki
- Elite Member

- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Monnisetko onnistuivat lopultakin?Jokeri kirjoitti:Lohduttaisiko yhtään, jos uskoisin reinkanrnaatioon ja kertoisin, että samaan aikaan minun altaassani, tottumattoman hoidossa, on syntynyt uusi kalasukupolvi?
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Jos harjaantumaton silmäni jotain osaa sanoa, niin epäilisin ennemminkin marmorilehtikaloja. Ovat liian tummia verrattuna monnisen jälkeläisiin. Toinen (huikea) mahdollisuus voisi olla piikkisilmät. Tai... voi jee... ei kai vaan... Partikset... Penteleet. Se taitaa olla se todennäköisin vaihtoehto 
- Keittiössäni roikkuu katosta amppeli. Jossain toisaalla se löytyy pöydän äärestä -
-
Valmont
- Senior Member

- Viestit: 873
- Liittynyt: 08:31, 11.10.2002
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Laitetaanpa sitten minunkin lomahoitaja tarina tänne muiden pällisteltäväksi.
No niin...viime pääsiäisenä kun oltiin siellä Suomutunturilla (oli juttua täälläkin) niin naapurimme kävi ruokkimassa fisut. Jätin kuivaruokaa sopivan kokoisen määrän akvaarion valaisimen päälle näytille ja sanoin että suunnilleeen tuon verran voi antaa kerran päivässä.
Lähtiessäni eräs marmorilehtiksistä oli todella heikossa kunnossa ja varoitin ystäväämme että se saattaa kuolla. Hän vain tokaisi samantien haavi kädessä (haki sen toisesta WC:stä missä niitä säilytän) että tälläkö mä sen sitten poistan jos se kupsahtaa?
-Joo!
Kala kuoli niinkuin ajattelin ja oli poistettu siististi akvasta.
Hän inhoaa ja kammoaa yli kaiken käärmeitä (meillä 2kpl) mutta oli käynyt joka aamu ja ilta tarkistamassa ja laittamassa lämmitykset on/off...
Palatessani oli kasvit kasvaneet roimasti & kalat olivat pirteitä
Joskus näinkin..
*tämä oli vain minun tarinani ja tarkoituksena ei ole kommentoida mitenkään muiden tarinoita yms*

Vuoden 2005 #aw:n kotiäitirouvakodinhengetärrakastajasymppis
Olipa ikävä loppu lomalle
Masentavinta, kun joku vanha ja rakas kala kuolee tuollaisen turhan mokan takia.
Meillä kävisi todennäköisesti ihan samalla lailla, jos avo hoitaisi kalat.
Yleensä jätän hoitajille ruuat valmiiksi annostelu kuppeihin, niin ei tule ylilyöntejä.
Mutta sekään ei aina auta, kun joillekkin ei mene jakeluun, että se määrä siellä kupissa on todellakin oikein
Koskaan ei ole kaloja kuollut liiallisen "hoitoinnostuksen" takia, mutta huonoon kuntoon on kyllä akvaario ja kalat menneet.
Toivottavasti sinulle ei mene koko loppu kesä masennuksen kourissa.
Ehkä ensi kerralla avo vaivautuu paneutumaan ohjeisiin vähän tarkemmin

Itse menetin vuosi sitten kahden akvaarion asukkaat kun jätin silloisen poikaystäväni huolehtimaan ruokinnasta sun muusta ollessani itse isosena riparilla. Suhde kuitenkin loppui tuon viikon aikana ja kostoksi kaikkien kolmen ruokapurkin sisällöt jaettiin tasan kumpaankin akvaarioon. 'Kun sun kalat on sulle tärkeempiä kuin mä.'
Olisit nyt edes raastupaan vienyt matkalle...koh-i-nor kirjoitti:... kostoksi kaikkien kolmen ruokapurkin sisällöt jaettiin tasan kumpaankin akvaarioon. 'Kun sun kalat on sulle tärkeempiä kuin mä.'
Itse jätän HYVIN selvät ohjeet, kuinka kaloja tulee ruokkia, kun olen pois kotoa pitempään. Ruokinnan olen jättänyt minimiin max 2x päivässä ja ruokaa normaalia vähemmän. Koska säilytän itse ruokapurkkeja jääkaapissa, niin "ruokintapurkit" ovat melko tyhjiä aina.
Onneksi ruokkija tajuaa itsekin, ettei ne kalat paljoa syö. Pakasteruoan pilkon aina valmiiksi sopiviin paloihin ja ohjelapussa sitten lukee kuinka monta pientä palasta saa antaa ja mihinkin akvaarioon. Tähän asti kaikki toiminut oikein. Herneetkin jaoteltu tyyliin "Olohuone, max 2 hernettä kuori poistettuna, rakennetta vähän rikottuna."
Se on sitten eriasia, jos lukija ei ymmärrä lukemaansa.
Sydäntä riipaisee Marin ja koh-i-norin kertomukset (ja toisessa erityisesti tahallisuus, kertoo kyllä luonteesta aikalailla, että "kostaa" eläimille). Kyllä olisi kamala lomaltapaluu.
Itse olen lomakeikkailijoille antanut tarkat ohjeet mitä antaa, malliannoksineen. Yleensä myös suosinut enemmänkin tablettiruokaa, se kun on helpompi määritellä ja murenevista tabuista saavat myös keskiveden kalat nokittua ruokaa. Useasti olen myös tehnyt niin, että olen pyytänyt lomaruokkijaa soittamaan minulle kun on paikan päällä, niin olen samalla kuullut tilannekatsauksen ja voinut pyytää mm. tarkistamaan lämpötilan. Kirjallisia ohjeita olen myös jättänyt ja hauskoja havainnekuvia: miten tarkistetaan suodattimen virtaus ja kartta missä kukakin asuu, jotta voi tsekata kaikkien voinnin.

Minulla on ollut lomahoidon aikana prioriteetti järjestyksen ensimmäisellä paikalla aina, että hoitaja katsoo liikkuuko jokaisessa altaassa pintavesi --> suodattimet toimii. Jos vesi ei liiku, niin eikun soitto minulle ja ruvetaan ratkomaan ongelmaa.greippi kirjoitti:miten tarkistetaan suodattimen virtaus...
Ruokinta on ollut aina toisella sijalla, vaikka altaissa olisi poikasia artemia ruokinnalla.
Toistaiseksi veljeni on hoitanut altaat moitteettomasti lomieni aikana (koputtaa puuta), vaikka ei akvaarioharrastaja itse olekaan. Veljeni on käynyt katsomassa altaat/ruokkimassa kalat 1-3 kertaa päivässä (aikuisia ei ruokita näin usein lomalla), riippuen siitä onko artemiaikäisiä poikasia vai ei.
T:Ville
-
Pallokala
- Advanced Member

- Viestit: 1700
- Liittynyt: 00:31, 02.07.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Otan osaa Mari.
Mutta aheutit lisää pelkoa ja paniikkia, kaikki akvaarioni jäävät 2 viikoksi isosiskon ruokittavaksi. En usko enkä luota siihen että hän jaksaa vaihtaa vesiä, joten olen vaihtanut vettä normaalia enemmän ennen huomista lähtöäni. Suurin ongelma on siinä, huomaako hän jos jotain on vialla. Ohjeet on kaikista laitteiden tarkistuksista, jokaisen akvaarion ruokinnasta erikseen ja kappalemäärä jokaisesta kalasta että tietää montako pitäisi löytyä laskennassa.
Huoh, huomenna pitää jättää kaikki pallokalat toisten hoivaan, tuntuu kuin jättäisi pieniä vauvoja kotiin yksin.

P.A.L.L.O.K.A.L.A
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
En ole yleensä ruokkinut kaloja viikon poissaoloissa, asioista mitään tietämättömien ihmisten vaivaaminen on aika ikävää kun suhtautuminen akvaarioon voi hyvinkin olla samaa luokkaa kuin kukkien kastelussa. Ei paljon naurattanut kun jätti kaverille kodin avaimet kun se auliaasti lupas täyttää riutan korvausvesiastiaa kerran viikossa. Parin viikon jälkeen ilmoitti ettei haluakaan käydä ja itse oli 800km päässä kotoa ja altaassa suolapitoisuus oli siinä vaiheessa jotain ihan elukoiden sietokyvyn yli. Siinä sit kiittelin puhelimessa että pistänkö parin tonnin laskun tuleen postissa... Eipä tarvi enää tehdä mitään palveluksia siihen suuntaan.
Itsellä olis taas tarkoitus heittää 3 viikon reissu ilman että kukaan käy kämpässä välissä, periaatteessa kaiken tekniikan pitäis hoitaa homma ihan kevyesti. Jos kaiken jättää tekniikan hoidettavaksi, niin eipä tarvi kuin syyttää itseään jos jokin vekkaa. Todennäköisyys sille että asioista mitään tietämätön sössii on suurempi kuin se että tekniikka pettää... Saapahan ainakin jotain jännitettävää kun palaa kotiin.

Entä jos tulee sähkökatkos ? Itse en uskaltaisi moiseen ryhtyä.....jusa kirjoitti:
Itsellä olis taas tarkoitus heittää 3 viikon reissu ilman että kukaan käy kämpässä välissä, periaatteessa kaiken tekniikan pitäis hoitaa homma ihan kevyesti. Jos kaiken jättää tekniikan hoidettavaksi, niin eipä tarvi kuin syyttää itseään jos jokin vekkaa.