Terve
Kertokaas viisaammat, että kuuluko partamonnikin niihin monnilajeihin, jotka pystyvät hengittämään suoraan ilmaakin - eli elävät, kunhan vain pinta pysyy kosteana.
Kävi nimittäin niin, että eilen tyhjensin ison akvaarion muuten, mutten jaksanut vielä poistaa hiekkoja. Tyhjentäessäni en löytänyt mistään täpläpartamonnia, mutten ollut tuota nähnytkään pitkään aikaan (on noin käynyt kyllä aiemminkin ja jotain 9 vuotta vanha), joten arvelin tuon jossain välissä kuolleen. Kuitenkin tänään, lähes vuorokauden jälkeen kuulin, kuinka hiekka rahisi. Siellähän tuo partamonni liikkui hiekan päällä ja vielä ihan hyväkuntoisena sekä pinta märännäköisenä. Sen on tyhjennettäessä täytynyt piiloitua hiekan sisään ja tuollahan on kosteatakin. Mutta mielestäni ilmasta sen on täytynyt ottaa happea.
--
T: Sami
Partamonnin hengitys ilmasta
Valvoja: Moderaattorit
Juu oon kuullut samankaltaisista kokemuksista...
Itsellä kävi niin, että viime kesänä tyhjensin kanssa akvan, kalat laitoin saaviin, saavista sain muut kalat kiinni paitsi toisen partiksen. Sanoin miehelle, että ota se pois sieltä. Mies oli yrittänyt mut ei onnistunut. Luulin kuitenkin hänen ottaneen sen ja menin ja viskasin partiksen ja vedet ulos kukkapuskaan. Hetken kuluttua tuli puhetta ja ukko sanoi, ettei ollut saanut kiinni sitä ja ei kun puskia pöyhiin. Jonkin ajan kuluttua kun olin jo luopunut toivosta partis pulikoi multa kylvyssä... Edelleen pärskii tuolla akvassa.
Todellisia selviytyjiä...
Itsellä kävi niin, että viime kesänä tyhjensin kanssa akvan, kalat laitoin saaviin, saavista sain muut kalat kiinni paitsi toisen partiksen. Sanoin miehelle, että ota se pois sieltä. Mies oli yrittänyt mut ei onnistunut. Luulin kuitenkin hänen ottaneen sen ja menin ja viskasin partiksen ja vedet ulos kukkapuskaan. Hetken kuluttua tuli puhetta ja ukko sanoi, ettei ollut saanut kiinni sitä ja ei kun puskia pöyhiin. Jonkin ajan kuluttua kun olin jo luopunut toivosta partis pulikoi multa kylvyssä... Edelleen pärskii tuolla akvassa.
Todellisia selviytyjiä...
-
aquamarina
- Advanced Member

- Viestit: 1451
- Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
- Paikkakunta: oulu/Kempele
Jostain ne kuivillaankin saa happensa, meillä oli pari tuntia, omasta tahdostaan. Mutta kaipa se on niin kehittynyt kala, niin kuin monet muutkin monnit ja monniset, että kuivuuden tultua kotikulmille selviää kaivautumalla tai yksinkertaisesti maata pitkin liikumalla. Jotkut panssarimonnithan saattavat vaeltaa pitkiä matkoja veden perässä ns. kuivalla maalla, ainakin luin joskus jostain näin, muistaakseni 90- luvun alussa.
Joo oon huomannu kanssa tyhjensin muuton yhteydessä omaani ja vettä oli pohjalla joku kolmisen senttiä ja rupesin niitä rääpäleitä ettimään ku niitä piti olla jtn 25... En sitte löytäny enempää ja rupesin putsaamaan tiivisteitä niin oli jossai 20nesä sentisä tiivisteesä semmosia parin sentin rääpäleitä kolme kipaletta hegisä olivat... Muutamia oon mettästäny tuolta lattialta ku oli karahkaan jääny vaikka kuin tutkin sen... Oli ollu jtn puol tuntia lattialla pyyhkeen päällä ku koira rupes raapimaan sitä karahkaa. Kattoin sitte sen ja siellä oli komein ukkoni aika kuiva oli mutta hengisä ja kuoli vasta vähänaikaa sitte (muutosta 5kk). Tietääkö kukaan mihin nuo voivat parisa minuutisa ja jälkiä jättämättä kuolla???
partamonnien kuivilla olosta vielä
Akvaariokauppiaani kertoi, olisiko ollut joskus joulu-tammikuussa, tapauksen partamonniuroksesta. Tämä sissi oli ollut kolme päivää (!!!) akvaarion tyhjentämisen jälkeen somisteen sisällä, ennen kuin se oli sieltä huomattu ja päästetty jälleen veteen. Ilmeisesti somisteen sisään (en tarkemmin kysynyt mistä somisteesta oli kyse) oli jäänyt sen verran vettä, että kaveri oli siellä jaksanut sinnitellä. Näinkin kyseisen hemmon kaupan altaassa - joitain päiviä koettelemuksensa jälkeen se oli vähän laihan ja kärsineen näköinen, mutta muuten ihan eläväisen ja vilkkaan oloinen.
Että sellainen tapaus
Että sellainen tapaus
litroja 720+400+126


