Jalusta 53-litraselle?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
pussihiiri
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 21:59, 16.09.2006

Jalusta 53-litraselle?

Viesti Kirjoittaja pussihiiri »

Ongelma on siis seuraava:

Mulla on pieni kämppä, johon ei mahdu järkevästi yhtäkään uutta kalustetta jollei poista jotain vanhoista. Poistaa en haluisi, mutta onko vaihtoehtoja?

Olin ajatellu sijoittaa akvaarion jo olemassa olevan lipaston päälle. Mutta yllättäen sepä ei todellakaan kestä akvaarion painoa, koska kansilevy ei ole tarpeeks tuettu.

Mietinkin ratkaisuksi seuraavaa:

Jos tekis paksusta (esim. 5 cm?) massiivipuulevystä kehikon, jonka laittas kyseisen lipaston ympärille. Sivuille, taakse ja päälle levyt. Kiinni toisiinsa ruuveilla (/parempia ideoita?). Alaosa ja etupuoli avoimet (kuulemma alaosan puuttuminen ei vaikuta tukevuuteen?). Eli olis vaan sellanen taso, jonka alle ko. lipaston vois asettaa, ilman että se koskis tasoon mitenkään.

Luuletteko että toimis?

Vaihtoehtoina olis sit kaksi eri lipastoa jonka päälle tollasen vois tehdä. Toinen niistä on n. metrin korkea, ja jalustan päälliosasta tulis juurikin sen akvaarion kokoinen, vähän isompi. Ehkä n. 65 x 40. Toinen on matalampi, vähän päälle 80 cm, johon jalustan päällilevystä tulis n. 95 x 50 cm.

Kumpi vaikuttas tukevammalta ratkasulta?

EHkä vähän sekavasti selitetty, mutta apua kaipaisin kipeästi :) muitakin ratkasuja saa ehdottaa!
lafe
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1076
Liittynyt: 01:15, 10.06.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja lafe »

Minkälaiset lipastot on kyseessä? 53-litrainen ei paljoa paina, mutta saa kuitenkin mukavan vesivahingon aikaan päästäessään vedet lattialle.
Kuvakin saattaisi auttaa hahmottamaan. :)
pussihiiri
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 21:59, 16.09.2006

Viesti Kirjoittaja pussihiiri »

Ikean lipastoja molemmat, kuvat tästä.

Eli kuten kuvastakin jo näkee, niin molemmissa on toi taso kiinni sivuilta, eli jo senkin takia ei kestä. Lisäks se alkaa jo pienestäkin painosta vajota keskeltä. Että äly hoi, mitähän oon miettiny kun kuvittelin akvaarion siihen pistäväni :mrgreen:
Ton leveemmän päälle sitä alunperin ajattelin, mutta kapeemmallekin pystys tekeen tarpeeks leveen häkkyrän ehkä (:
jyrza
Junior Member
Junior Member
Viestit: 56
Liittynyt: 21:42, 25.05.2005
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kokemäki

Viesti Kirjoittaja jyrza »

En vastaa seurauksista, mutta kyllä mä uskoisin että se kestää tuon 53 litrasen akvaarion suruitta. Itselläni oli 60l vastaavan tyylisen lipaston päällä eikä ongelmia syntynyt... Tietty voit testailla jollain painavilla esineillä, jotka suunnilleen vastaavat akvan painoa, että miten se lipasto sen kestää. Kun tuon akvan täyttää ja hiekkoineen kaikkineen, luulisin painon olevan 60-90kg luokkaa. Eli luulisin sen kyllä tuon kestävän... :D


Jyrza
Zessu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 592
Liittynyt: 20:47, 01.06.2005
Paikkakunta: Maksjoki (Lohja)

Viesti Kirjoittaja Zessu »

Miksi et hankkisi kokonaan uutta tukevaa lipastoa vanhemman tilalle niin ei tarvitsisi miettiä kestääkö?!
partis<3
Senior Member
Senior Member
Viestit: 673
Liittynyt: 14:08, 24.03.2006
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja partis<3 »

Eikös näissä oo sääntönä, et jos kestää ihmisen hyppimässä päällään, kestää mitä luultavammin saman painosen akvaarion päällään.
40l, 65l, 128l (80x40x40) ja 300l (120x50x50)
Blogi
pussihiiri
Starting Member
Starting Member
Viestit: 6
Liittynyt: 21:59, 16.09.2006

Viesti Kirjoittaja pussihiiri »

Oon testannut tohon isomman päälle sitä akvaarioo; laitoin puolilleen vettä, tuloksena oli kansilevyn taipuminen, ylin laatikko ei enää menny edes kiinni kunnolla. Eli sellasenaan se ei kyllä kestä.

Ja pointtinahan tässä oli juuri se että mulle ei mahdu mtään uutta kalustetta tänne 25 neliön kämppääni, enkä noista vanhoista mistään haluis eroon kun ovat muissa käyttötarkotuksissa just loistavat. :)

Pitää ehkä kyllä antaa periks ja koittaa kattella jotain tukevampaa lipastoa, jos toi rakennelmahäkkyrä menee liian vaikeeks :|
Pitää sit varmaan ottaa joku painavampi koehenkilöks kauppaan testaileen ja hyppiin lipaston päällä :roll: ,
oma paino ei riitä edes 50 kiloon, ja akvaario painaa varmana enemmän.
nallu80
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1147
Liittynyt: 14:05, 20.03.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja nallu80 »

Itselläni on 63-litraisen alla leca-harkoista tehty jalusta joka on "päällystetty" puulevyllä, vai mitä tuo nyt on. Kyllä kirvesmies-isäni olisi taas todella ylpeä tyttärestään :mrgreen:

Se hässäkkä näyttää tältä ja kyllä kestää

Kuva
"Sä pärjäät, sä pärjäät aina"
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”