Sain siis lahjana 45 litran ylikansoitetun ja huonosti hoidetun akvaarion (7 kiilakylkea, 5 kardinaalitetraa, taistelukalauros, seeprakala, 5 kirjoplatya, 3 taplamonnista ja verkkonuoliainen), ja kalojen karsinnan suunnittelun lisaksi ostin 150 litraisen (valmistajan mukaan, sisustuksineen on 130 luokkaa) akvaarion etta loputkin paasisivat tilavampaan kotiin.
Tilanne on nyt tuosta muuttunut hieman, verkkonuoliainen paasi uuteen kotiin yli 300 litraiseen altaaseen, seeprakala myos isompaan altaaseen 8 muun kaveriksi, ja alunperin suunnittelin kylla pitavani kardinaalitetrat mutta nekin ovat muuttaneet tuttavani 250 litraiseen kasviakvaarioon jossa oli ennestaan noin 40 neon- ja kardinaalitetran sekoitettu parvi.
Uusi allas oli jo kypsymassa mutta viime viikolla loysimme vajaan vuoden etsimisen jalkeen uuden talon, eli muutto on 2 kuukauden sisaan edessa, ja kalojen stressin vahentamisen vuoksi paatin siirtaa ne uuteen altaaseen muuton yhteydessa.
Kirjoplatyille (havaintojen mukaan muuten kaikki naaraita) ei ole viela loytynyt uutta kotia, ja ovat kylla niin ihania veijareita etta jos vaan mitenkaan pystyn niin haluaisin pitaa ne... eli mielipiteita siita, mahtuisiko viisikko 45 litran purkkiin tai loytyisiko vesiarvoille minkaanlaista kompromissia isommassa altaassa talla kalastolla otetaan kiitollisena vastaan! Platyt liikkuvat muuten parvessa kiilakylkien kanssa (eika mielestani johdu altaan pienesta koosta, kardinaalitetrat pysyttelivat aina ihan omillaan)... onko kukaan koskaan kuullut tuommoisesta?
Sitten viela noista kiilakyljista... toissapaivana 2 niista uivat pitkaan (melkein koko paivan) vierekkain, evat hyvin pystyssa muihin kiiloihin verrattuna ja varistelivat niita, valilla hieroivat kylkiaan yhteen (sori tasta omituisesta selityksesta mutta en nyt oikein muutenkaan osaa kuvailla), eivat kai ole kutupuuhissa?? Vai onko tama normaalia kayttaytymista?
Kuinka monella tuota kiilakylkiparvea voisi uudessa altaassa kasvattaa?
Enta monnisia, ja parveileeko taplamonniset jonkun muun monnislajin kanssa?
Ja kun noita kysymyksia ei viela ollut tarpeeksi
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Kiitos taas kaikille teille jotka jaksoivat kahlata taman viestin lapi, puhe- tai oikeastaan kirjoitusripuli johtunee siita etta olen 2 lapsen kanssa paivisin itsekseni ja niista ei paljon keskusteluseuraa ole
