Mulla asuu 325 litran akvaariossa sinileukakirjoahvenia, joista 2 vanhempaa ja 13 lasta (+1 partamonni). Olin 16 pv ulkomailla, jona aikana oli automaattinen syöttö eikä vedenvaihtoja. Hoitaja kävi puolivälissä ja antoi tabletteja, muttei tajunnut, että syöttölaite oli jumissa. Näin kalat olivat aikamoisella paastolla 16 pv.
Kotiin tultua 16cm sinileukakoiraan oikea silmä pullotti. Luin aqua-webistä vanhoja juttuja, että saattaa olla reaktio huonoon veteen. Sen jälkeen olen tehnyt 40% vedenvaihtoja keskimäärin joka toinen päivä (normaalisti 1-2 kertaa viikossa). Kyseessä on Espoon Kivenlahden vesi.
Ei kuitenkaan ole auttanut. Alla kuva potilaasta tänään, 10 pv ulkomailta tulon jälkeen. Nuo valkoiset pisteet ovat ilmestyneet viime päivien aikana. Sairauksista en sen kummemmin tiedä, koska olen melko tuore harrastaja. Siksi kysyn, jos tuon jollain rohdolla parantaisi (viimeinen kuva heilahtanut, valkoiset pisteet eivät siis tule päästä ulos paitsi aivan silmän päällä).

Terveisin,
-Janne