Suositelkaa pienehköä kalaa pitkänmalliseen akvaarioon

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Anza
Member
Member
Viestit: 431
Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Suositelkaa pienehköä kalaa pitkänmalliseen akvaarioon

Viesti Kirjoittaja Anza »

Olen perustamassa n.330-litraista monnisakvaariota (200x40x41,5[kork.]), jonne olisi tulossa ainakin isoleopardi- ja kirjomonnisia n. kymmenpäinen parvi kumpaakin sekä mahdollisesti pari kohtuukokoiseksi jäävää plekoa.
Jotakin olisi mukava saada "yläilmoihinkin" tuonne, ehkäpä vain yhtä lajia, suurensuuri tetraparvi tms. Mielessä kävi esim. suppusuut tai kynäkalat, mutta muitakin ideoita otetaan vastaan!
Suodatusta tuonne on tulossa ulkosuodattimen lisäksi reiluhko sisäsuodatin tai kaksi ja mahdollisesti kiertovesipumppu, joten ko. laji ei saisi pelästyä pientä virtausta. Kantoja ja oksia on tulossa runsaasti sekä kasvejakin jonkin verran. Vesiarvot menevät jonnekin pH 6,5 kiepeille, pehmeää vettä ja lämpötila n.25 astetta.

Ehdotuksia?
hannu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 508
Liittynyt: 18:00, 18.02.2002
Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja hannu »

Miten olisi vaikka 30 seeprakalan parvi? Ovat pieniä, vilkkaita uimaan ja pysyvät pintavedessä.


Hannu
seia
Member
Member
Viestit: 298
Liittynyt: 00:55, 04.06.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja seia »

Entäpä tapparakalat? Kunhan kansilasit kuuluu suunnitelmaan.
Kaikkihan olisi hyvin helppoa, ellei jotkut asiat olisi niin vaikeita.
Anza
Member
Member
Viestit: 431
Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Anza »

Minulla ei ole kansilaseja altaaseen ihan koko matkalle, joten tapparakalat jäävät pois laskuista vaikka ne kyllä kävivät itselläkin mielessä aluksi. Seeprakalat... Hmm... Laitetaan korvan taakse.
Hiutale
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 12:04, 07.07.2002
Paikkakunta: Susiraja, SAS ry
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hiutale »

Ääni suppusuille! Ovat samalta mantereeltakin kuin monniset. Erityisesti punasuppusuut (Nannostomus beckfordi) kutevatkin suhteellisen helposti. Saat parven täydennystä omasta takaa.
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Re: Suositelkaa pienehköä kalaa pitkänmalliseen akvaarioon

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

Anza kirjoitti:mahdollisesti pari kohtuukokoiseksi jäävää plekoa.

lämpötila n.25 astetta.
Saanko udella mitä olet tuonne suunnitellut plekoiksi? [;)]
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
Anza
Member
Member
Viestit: 431
Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Anza »

^ Niistäkin otetaan ehdotuksia vastaan. Puuplekot eivät oikein nappaa, saisi olla jotakin vähän värikkäämpää. Seepraplekot eivät mahdu budjettiin, kenties jotakin koruplekoja tai salamanteriplekoja (jos jostakin saan käsiini...).
Tuo altaan syvyys=lyhyt sivu ei ole tosiaan kuin 40cm, muutenhan tuonne olisi mennyt jokin vähän isommaksikin kasvava kaveri.

Ja siitä parvesta vielä: Suppusuissa tosiaan on joitakin tosi nättejä lajeja, muitakin kuin juuri punasuppusuu (esim. kääpiö-), se voisi olla yksi varteenotettava...
Hiutale
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 12:04, 07.07.2002
Paikkakunta: Susiraja, SAS ry
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hiutale »

Anza kirjoitti: Ja siitä parvesta vielä: Suppusuissa tosiaan on joitakin tosi nättejä lajeja, muitakin kuin juuri punasuppusuu (esim. kääpiö-), se voisi olla yksi varteenotettava...
Kääpiöistä ei itselläni ole kokemusta, mutta punasuppisten lisäksi minulla on kirjosuppusuita (N. trifasciatus) samassa parvessa. Ovat todella kauniita, mutta kyllä kaikkein näyttävimpiä ovat punasuppiskoiraat toisilleen uhitellessaan - väri on syvä tummanpunainen / musta. Vau!

Niin, ja onhan sitten vielä tulisuppusuu (N. mortenthaleri), mutta niiden saatavuus on heikompaa ja hintakin sen mukainen, muistaakseni jossain kalalistassa näin niitä yli kahdentoista euron hintaan. Tosin samassa listassa oli kirjosuppiksillakin sama hinta, olivat ilmeisesti luonnosta pyydettyjä. Muutenhan suppusuiden hinnat liikkuvat 2-3 eurossa.
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Jos et aivan pintaveden kaloja kaipaa, niin punapäätetrahan olisi suurena & tiiviinä parvena sangen upea ilmestys. Saattaisin vielä itse lisätä parven sitruunatetroja joukkoon, jostain syystä olen kovasti viehättynyt tuohon pirteänkeltaiseen pikkukalaseen.

Monnisia ottaisin itse enemmän yksilöitä per laji, tilaa kuitenkin on ja viihtyvät suuremmalla poppoolla paremmin. Altaasi on upean muotoinen, samantyylistä olen itsekin suunnitellut ja juurikin ihanaisille monnisille :)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
aojzz
Starting Member
Starting Member
Viestit: 21
Liittynyt: 21:35, 01.03.2004
Paikkakunta: Turku

Re: Suositelkaa pienehköä kalaa pitkänmalliseen akvaarioon

Viesti Kirjoittaja aojzz »

Anza kirjoitti:Jotakin olisi mukava saada "yläilmoihinkin" tuonne, ehkäpä vain yhtä lajia, suurensuuri tetraparvi tms.
ko. laji ei saisi pelästyä pientä virtausta.
Ehdottomasti seeprakala. Helppohoitoinen, viihtyy pinnassa, eikä varmasti pelkää virtausta.
Samuli
Starting Member
Starting Member
Viestit: 13
Liittynyt: 22:56, 05.06.2004
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Jotakin suppusuulajia ehdottomasti! Oma suosikkini on kääpiösuppusuu (N.marginatus) joka pesee kardinaalit ja kumppanit miten tahtoo näyttävyydessä ja käyttäytymisen osalta. Suppusuukoiraiden tapa muodostaa "mikroreviirejä" ja niiden puolustamisesta syntyvät kevyet kisailut ovat hauskaa seurattavaa. Mulla niin kääpiö- kuin punasuppusuut viettivät enimmäkseen aikaa keskivedessä eivätkä niinkään aivan pinnan lähellä joten jos etsit puhdasta pintakalaa niin kynäkala on hyvä vaihtoehto.

Onko pääkaupunkiseudulla muuten ollut kyniä näkyvissä?
seia
Member
Member
Viestit: 298
Liittynyt: 00:55, 04.06.2004
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja seia »

Kyniä näin justiin toissapäivänä Tampereella (josta Anza sanoo olevansa) Viherkalassa että luulisi niitä pääkaupunkiseudullakin olevan.
Kaikkihan olisi hyvin helppoa, ellei jotkut asiat olisi niin vaikeita.
Anza
Member
Member
Viestit: 431
Liittynyt: 18:33, 19.10.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kangasala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Anza »

Juu, eivät nuo kynäkalat ainakaan mitenkään supervaikeasti saatavissa oleva laji ole, että sikäli luulisi pääkaupunkiseudulta löytyvän, ainakin näistä liikkeistä joissa on laajemmat valikoimat..

Selvennetääs, eli en ole etsimässä ihan pintaveden kalaa välttämättä kuten tapparakalat, vaan keskiveden kalatkin käyvät. Noilla "yläilmoilla" tarkoitin ainoastaan verrattuna monnisiin ja plekoihin [;)] .
Hyviä ehdotuksia tullut, itsekin mietin mm. noita punapäätetroja. Myöskin jotkut harvinaisemmat pikkutetralajit kuten sinineontetra tai kultaneontetra (Hyphessobrycon vilmae), kiinnostaisivat, mutta saatavuus taitaa olla kynnyskysymys...
Toisaalta olisi myös mukava jos saisi nuo monniset kutemaan tuolla (vaikka nuo kaksi lajia ainakin taitavat olla aika mahdottomia kudetettavia), että siinä mielessä pahimmat munarosvotetrat kuten punapää-, voivat estää haaveiluni [;)] .
Hiutale
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 12:04, 07.07.2002
Paikkakunta: Susiraja, SAS ry
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Hiutale »

Joo, kannattaa ottaa niitä suppusuita sitten, nimellä on nimittäin ihan tarkoituksensa :) .
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Yhtenä näyttävänä vaihtoehtona tarjoan keisaritetraa tai tätä mustaa versiota :)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
VesiEläin
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5925
Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja VesiEläin »

Lisa kirjoitti:Yhtenä näyttävänä vaihtoehtona tarjoan keisaritetraa tai tätä mustaa versiota :)
Vauh! Ompa körmy :mrgreen: ja kauniin värinen. Mutta onko noita saatavillakaan? En ole ikinänsä tarjolla nähnyt.
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Ainakin Helsingin keskustan Stokkalla näitä on ja myös Helsingin periferiasta eli Malmilta 4Petsistä löytyypi. Taisi olla vielä pari muutakin paikkaa, mutta nimiä en nyt saa mieleen. Komeitahan nuo, upeat kirkkaat simmut ja tumma kroppa :)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
pleko_88
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3024
Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS

Viesti Kirjoittaja pleko_88 »

VesiEläin kirjoitti:
Lisa kirjoitti:Yhtenä näyttävänä vaihtoehtona tarjoan keisaritetraa tai tätä mustaa versiota :)
Vauh! Ompa körmy :mrgreen: ja kauniin värinen. Mutta onko noita saatavillakaan? En ole ikinänsä tarjolla nähnyt.
Heh minun mielestäni tuo on aivan kauhean näköinen! 8O

Itse olisin tehnyt monnisaltaan esimerkillisesti näin:

- helmimonnisia
- somamonnisia
- kultapäämonnisia

- punapäätetroja
- kardinaalitetroja
- muutama pleko vaikka salamantereita.

Ja sitten tietysti lämpötila sinne 28C paikkeille. :D
Ilkka Takala /
Tampereen Akvaariotukku
http://www.facebook.com/akvaariotukku
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”