Kalojen muutto
Valvoja: Moderaattorit
Kalojen muutto
Minulla oli pari vuotta hoidossani vuokraisännän n. 86 litrainen akvaario. Nyt muutimme uuteen ok-taloon (akvaarion omistajat palaavat Suomeen heinäkuun lopussa) ja kalat joita olen hankkinut myös lisää jäivät minulle.
Akvaario kaloineen on edelleen vanhassa kämpässä jossa olen käynyt niitä hoitamassa. Huomenna saan uuden altaan (140 l). Miten minun kannattaisi järjestää kalojen muutto niin että se onnistuisi mahdollisimman pikaisesti (milloin aikaisintaan) jos saan altaan sisustettua huomenna. Siirrän vanhasta akvasta ainakin kasveja (hiekkaa), vettä? Millä kalat olisi parasta siirtää, matkaa on reilut 30 kilsaa? Kannellinen ämpäri? Ex-kämpässä tehdään myös mittavaa remonttia niin että sekin vähän huolettaa..sekin aloitettiin etuajassa niin etten ehtinyt tilannetta ennakoida.
Uskomatonta että johonkin fisuunkin voi kiintyä...odotan että saan valloittavan ja uteliaan sateenkaarikalan äkkiä tänne silmieni alle...
Kyselin tuossa aiemmin myös leca tai siporex-harkkojen käyttämisestä alustana...

-
- Advanced Member
- Viestit: 1129
- Liittynyt: 11:39, 02.11.2001
- Paikkakunta: Espoo HAS, Monniklubi
- Viesti:
Koska "uusi" altaasi lienee täysin uusi, etkä saa siihen vanhasta akvaariosta käytettyä suodatinta, joudut kypsyttämään sen ennen kalojen tuontia, ja siihen menee muutama viikko. Hae joku tämän foorumin lukuisista kypsytysviestiketjuista ja lue kunnolla, seuraa myös annettuja linkkejä ainakin Jukka Järven sivuille.
JOS olet siirtämässä vain yhtä kalaa (se mainittu sateenkaarikala) ja tuot paljon kasveja ja ehkä kourallisen hiekkaa/soraa mukana, saatat saada niin paljon hyviä bakteereita että upouusi akvaariosikin elättää tuon yhden kalan ongelmitta. Mutta jos kaloja siirtyy enemmän, tarvitset niille runsaammin bakuja ja silloin tuo kalaton kypsytys on ainut vaihtoehto. Riippuu tosin jonkun verran kalojen määrästä ja koosta.
Sateenkaarikalasi on syytä olla neonsattari tai pikkusattari, muuten tuo 140-litrainen ei riitä mihinkään ja kaupasta kannattaa kantaa saman tien tuplasti tilavampi pytty. Tai sitten sattari täytyy kantaa sinne kauppaan eikä uuteen akvaarioosi. Parvikalojakin vielä ovat, eivät yksineläjiä eli niitä olisi syytä olla ainakin viisi kappaletta samaa lajia.

kyllä kyseessä on useampia fisuja..
tuosta sateenkaarikalasta sen verran että itseänikin kiinnostaa mikä kala oikeasti on kyseessä..vai onko se sateenkaarikala ollenkaan...tuo kala oli akvaariossa kun sain sen hoitooni. Se muistuttaa ulkonäöltään lähinnä pusukalaa ja on väriltään kuparinhohtoinen..
Paikallisessa eläinkaupassa kyseisiä kaloja oli joskus myynnissä ja olisin ostanut sille kaveria, mutta nimenomaan sanottiin että ei missään nimessä toista samanlaista, koska on reviirikala ja mitä ilmeisimmin tulee vain ongelmia.
Täytyy kaivella tietoja/kuvia ja selvitellä lajia..
Vanhasta akvaariosta saan kyllä suodattimen mukaani koska se on miun ostamani..tosin tuolle altaalle se ei riitä (shark 2) mutta voisiko sitä käyttää kenties kypsytys apuna?

Hyviä muutto-ohjeita löytyy: http://www.aquahoito.info/suomi/ohjeita/muutto.php
-
- Advanced Member
- Viestit: 1129
- Liittynyt: 11:39, 02.11.2001
- Paikkakunta: Espoo HAS, Monniklubi
- Viesti:
"Näyttää pusukalalta" ja "on reviirikala" voivat viitata siihen, että se on pusukala. Se tarkoittaa sitä, että ostoslistalla pitäisikin olla ainakin 300-litrainen akvaario tuon pienen sijasta. Kalojen lajit äkkiä selville, mieluiten jo ennen akvaarion hankkimista ja ehdottomasti ennen kalojen muuttoa.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1129
- Liittynyt: 11:39, 02.11.2001
- Paikkakunta: Espoo HAS, Monniklubi
- Viesti:
No jos vaikka paratiisikala sitten. Tai joku kirjoahven. Mutta laji täytyy joka tapauksessa selvittää tavalla tai toisella, jotta saat selville voitko pitää sitä akvaariossasi ja mitä muita kaloja sen seuraksi voi laittaa. Pyydä vaikka lainaan digikamera ja ota kalasta kuva. Huononkin kuvan avulla tunnistus käy helpommin kuin hyvin epämääräisen kuvauksen avulla.