Miksi kasvit mataloituvat?
Valvoja: Moderaattorit
Miksi kasvit mataloituvat?
Heips,
mistähän mahtaa johtua sellainen ilmiö, kuin kasvien mataloituminen akvaarioissani?
Esimerkki 1: Ostin rusomiekkakasvin toiselta harrastajalta, joten oletettavasti on ollut veden alla pidemmän aikaa, eikä kasvihuoneolosuhteet selitä muutosta. Kasvi oli silloin istutettaessa likimain 60 litran akvaarioni korkuinen. Sitten se alkoi painua maan myötäiseksi ja kasvaa nyt puoli vuotta myöhemmin lähes täysin "vasemmalle puolelle", noin 15 cm korkeana.
pH on altaassa noin 7, lämpötila 27 ja valaisimena yksi 18 wattinen putki, en nyt muista mitä merkkiä.
Esimerkki 2: Huutokaupasta ostamani lumme oli myöskin ehkä kolmisenkymmentä senttiä korkea, mutta kasvaa nyt melkein maan myötäisesti. Kirottua!
Faktaa altaasta: 160 l, 48 wattia, 25 astetta, pH 6,5
Voiko olla kyse valon vähyydestä tai paljoudesta? Vai tiedättekö muita mahdollisia vesiarvoihin liittyviä syitä, jotka voisivat vaikuttaa tähän? Valitettavasti en tiedä muita vesiarvoja, koska testilaitteen uupuvat.
Muissa kasveissani en ole huomannut tätä ilmiötä. Ja kummatkin edellä mainitut kasvit ovat suoraan loisteputkien alla, varjostavia kasveja ei siis ole.

-
- Advanced Member
- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
Re: Miksi kasvit mataloituvat?
Aiotko sinä tappaa sen minun ex-lumpeeni vai puhummeko samasta kasvista?Janika kirjoitti: Esimerkki 1: Ostin rusomiekkakasvin...Sitten se alkoi painua maan myötäiseksi
Esimerkki 2: Huutokaupasta ostamani lumme oli myöskin ehkä kolmisenkymmentä senttiä korkea, mutta kasvaa nyt melkein maan myötäisesti. Kirottua!

Aloitin jo silloin kun sinä vielä leikit poneilla
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Kummallista...
Minulla on tuollaista lähinnä esiintynyt melalehdillä, kun olen paistanut niitä oikein tehokkaiden lamppujen (elohopea) alla. Ja sellaisen väittämänkin olen kuullut, että mitä enemmän valoa, sitä matalammat varret... (kertokaa tuo minun typerälle Marsilealleni, joka luulee olevansa lumme/ joku muu kelluslehtinen kasvi
) Mutta ei sinulla sitä valoakaan nyt niin mielipuolisesti ole, että sen pitäisi tuollaista aiheuttaa. Olisikohan valon laadulla jotakin tekemistä...?
T: Mari

T: Mari
Samasta kasvista on kyse. Toivottavasti en onnistu tappoaikeissaniAiotko sinä tappaa sen minun ex-lumpeeni vai puhummeko samasta kasvista? No, hetimiltään tulee mieleen, että millaisia pohjalannoitteita käytät ja millainen pohjaratkaisu sinulla taas olikaan?
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Pohja on semmoista kunnon soraa, rautakaupasta ostettua. Tökkäsin lumpeelle heti istutuksen jälkeen semmoinen 7 Ball-kuuleroisen, ilmeisesti nämä ovat lateriittia (?). Eilen laitoin sitten jotain Seran pohjatabletteja vähän ympäri paikkoja, myös tuolle lumpeelle.
Sitä pienempää akvaariota, jossa tuo miekkis on, en ole kauheasti lannoitellut, mutta laitoin sinnekin muistaakseni seiskapallon samaan aikaan kuin lumpeellekin.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
Kunnon (?) soraa...Mikä raekoko? Saisi olla aika hienorakeista. Hiesukaan ei liene liioittelua lumpeista puhuttaessa, mutta normaalilla hienolla hiekallakin tulee toimeen. Lumme myös arvostaa savikuuliasi ja pohjalannoitteita, mutta jos sorasi on kovin isorakeista ei näistäkään mielestäni kauheasti hyötyä. Saattavat alkaa kituuttamaan ilman kunnon ravinteita. Minullahan tuo kasvoi osittaisessa turvepohjassa, mutta ei kuitenkaan ole niin kranttu laji etteikö sopeutuisi muuallekin. En usko myöskään, että ongelmasi olisi valaistuksen määrässä tai laadussa, sen verran monissa oloissa tuo on minulla viihtynyt.Janika kirjoitti:Pohja on semmoista kunnon soraa, rautakaupasta ostettua. Tökkäsin lumpeelle heti istutuksen jälkeen semmoinen 7 Ball-kuuleroisen. Eilen laitoin sitten jotain Seran pohjatabletteja vähän ympäri paikkoja, myös tuolle lumpeelle.
Aloitin jo silloin kun sinä vielä leikit poneilla
Tarkoittaako tämä sitä, että esimerkiksi punalumpeelle olisi syytä olla normaalin punertavan akvaariosoran sijasta vaikkapa hiekkapuhallushiekkaa?Holzig kirjoitti:Kunnon (?) soraa...Mikä raekoko? Saisi olla aika hienorakeista. Hiesukaan ei liene liioittelua lumpeista puhuttaessa, mutta normaalilla hienolla hiekallakin tulee toimeen.
Raekoko on semmoista noin kolmea milliä arviolta. Siis kuitenkin sen näköistä soraa, mitä talvella kadulle kylvetään.Kunnon (?) soraa...Mikä raekoko? Saisi olla aika hienorakeista. Hiesukaan ei liene liioittelua lumpeista puhuttaessa, mutta normaalilla hienolla hiekallakin tulee toimeen.
Olen aikeissa vaihtaa hiekkaan joko nyt tänä kesänä tai sitten vasta vuoden päästä muuton yhteydessä. Tuon lumpeen voisin kyllä pelastaa kuolemasta pikkualtaaseen, jossa on sitä kaikkein hienointa hiekkapuhallushiekkaa, eli alle puolimillistä. Siellä vaan on vähän sinileväongelmaa, joten en tahtoisi sen kuolevan sinne levän sisäänkään.
Omituista oli, että kamppailtuani levän kanssa monta kuukautta, se yhtäkkiä vedenvaihdon jälkeen ei tullutkaan takaisin -- ennenkuin vasta parin viikon päästä! Mikähän mahtaa siinäkin olla vialla, kun aurinko ei paista ja mielestäni ruokinkin pienen puoleisesti.
Siirsin nyt tuon lumpeen hienohiekkaiseen akvaarioon (raekoko alle 0,5 mm). Juurille pistin tabletin Sera Florenaa.
Kasvi näyttää nyt kuitenkin vain entistä kärsineemmältä! Yksi kerrallaan lehdet muuttuvat aniliininpunaisiksi ja varsi hapertuu märän narun näköiseksi. Ei auta muu kuin noukkia kuolleet lehdet pois. Tätä ilmiötä oli havaittavissa aikaisemminkin, isossa akvaariossa, mutta nyt vauhti on oikein kiihtynyt.
Ehdotuksia? Voisiko kyseessä olla joku lumpeen talvehtimissysteemi? Kirjassa käskettiin leikata lehdet ja juuret ja jättää hiekan päälle pariksi kuukaudeksi ja istuttaa sitten takaisin. Uusi kasvu ei kuitenkaan pitäisi olla kovin voimallista.
Kasvi näyttää nyt kuitenkin vain entistä kärsineemmältä! Yksi kerrallaan lehdet muuttuvat aniliininpunaisiksi ja varsi hapertuu märän narun näköiseksi. Ei auta muu kuin noukkia kuolleet lehdet pois. Tätä ilmiötä oli havaittavissa aikaisemminkin, isossa akvaariossa, mutta nyt vauhti on oikein kiihtynyt.
Ehdotuksia? Voisiko kyseessä olla joku lumpeen talvehtimissysteemi? Kirjassa käskettiin leikata lehdet ja juuret ja jättää hiekan päälle pariksi kuukaudeksi ja istuttaa sitten takaisin. Uusi kasvu ei kuitenkaan pitäisi olla kovin voimallista.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
En ihmettele jos heittelee lehtiään heti siirron jälkeen oltuaan jo valmiiksi vähän alamaissa aikaisemmasta muutoksesta. Oliko tuossa muuten mitään mukulaa mukana vai oliko pelkkää juurta? Jos oli mukulaa niin siitähän se sitten ajallaan lähtee jos on lähteäkseen. Jos taasen menet mukulattomaa kovasti nyrsimään, mädät lehdet toki kannattaa poistaa, niin en löisi kauheasti vetoa kasvin selviämisen puolesta.Janika kirjoitti: Ehdotuksia? Kirjassa käskettiin leikata lehdet ja juuret ja jättää hiekan päälle pariksi kuukaudeksi ja istuttaa sitten takaisin.
Aloitin jo silloin kun sinä vielä leikit poneilla