Jos pienimmästä aloitetaan, niin se on 24l muoviallas, jossa kasvaa tällä hetkellä levää. Vetenä on murtovettä ja se odottelee leväsukaravun poikasvauvoja. Allas on ollut kypsymässä pillisuodattimen kanssa kohta puolisen vuotta, joten kohta lienee aika siirtää joku munia kantavista mammoista synnytysakvaarioon.
Seuraava järjestyksessä on Biorb palloallas. Litroja on 60. Tästä täällä on ollut jo oma päiväkirja. Pallossa on tällä hetkellä erimmoisia suurikokoisia kotiloita, sukarapuja ja (saa haukkua) yksi kääpiöpallokala. Tämä pallokala tuli puolivahingossa kun useampi piti ostaa, mutta liikkeessä ei ollut kuin yksi ostokuntoinen. Muut olivat sen verran apaattisia, eivätkä tulleet edes ruokaa kerjäämään, etten uskaltanut niitä ottaa. Tarkoitus on hankkia hänelle lisää seuraa het´kun mahdollista. Mutta isojen kotiloiden ja pallokalan yhteiselo näyttää sopuisalta, kunhan vaan riittää pieniä roskakotiloita syötäväksi ja niitähän lisätään altaaseen päivittäin. Sukaravun poikasiakin tulee pallokalasta huolimatta, eli ne eivät ainakaan ravinnoksi kelpaa. Myöhemmin lueskelin jostain, että kääpiöpallon pitäisi olla joko yksinään tai min. neljän lajitoverin kanssa, mutten tulevat agressiivisiksi. Eli periaatteessa yksikin käy... miten lienee?
Tällä hetkellä suurin toiminnassa oleva allas on Juwel Rio180. Tekniikkana kaksi Eheimin sisäsuodatinta ja Aqualaintiksen ledlamppu ohjaimineen Siellä on noin 14 neontetraa, 3 piikkisilmää, erinmmoisia sukarapuja, seepraleväkotiloita & 2kp septaria procelanoja, 5 punapäätetraa, yksi seeprakala, viisi safiirifasboraa, sekä kolme ottoa, kaksi perhosahventa sekä kaksi hunajarihmakalaa. Alunperin parvissa oli 12/parvi, mutta kun toin seeprakalat altaaseen toivat ne mukanaan jonkin taudin, joka riudutti kalat ja lopulta tappoi ne. Sitten hajosi suodatin, ja siihen sitten kuolivat ne, jotka olivat muutenkin jo vähän heikossa hapessa plus aurinkoravut. Nuo jäivät jäljelle. En nyt aio tehdä parville mitään, koska seuraava projekti on valmisteilla.
Tästä akvaariosta on tarkoitus ajan myötä luopua, sillä poika on aika kiinnostunut taistelukaloista ja niille voisi hankkia pienemmänkin altaan.
Ja seuraava projekti on kuusikulmainen hiukan reilu 280 litrainen allas, jonka hamstrasin netistä tuohon olohuoneen nurkkaan. Halkaisija on 86cm ja syvyys 55. Kun sain roudattua koko komeuden kotiin, havaitsin siinä vähän laitettavaa, vaikka allas muuten komea ilmestys onkin. Tykkään muodosta, sinne ikään kuin mahtuu semmoinen virtaavampi kivinen osuus otoille ja septarioille ja ehkä perhosnuoliaisille ja sitten semmoinen rauhallisemmin virtaava hiekkapohjaosuus pienille rihmakaloille ja perhosahvenille. Allas on WOHA:n allas ja kuulemma Akvaario Kurjesta joskus ostettu. Esimerkiksi alla oleva kaappi melkein aukeaa sujuvasti, kun akvaario makaa siinä päällä tyhjänä. voin kuvitella, että ei aukea enää ollenkaan, kun akvaariossa on sisustat ja vedet sisällä.
Ensinnäkin pohjassa on kolme pyöreää reikää. Paketissa on reikiin kuuluvat härpäkkeet, eli suodatuksen on tarkoitus tapahtua pohjasta. Tämä ei oikein minulle sovi, en pysty nukkumaan, jos akvaarion pohjassa on reikiä, joten hommaan lasinkappaleen ja silikonia, jolla pistän reijät umpeen. Suodatus tulee tapahtumaan normaalisti yläkautta.
Toinen haaste on altaan yläosa jossa on kiinni liimatut kaksi kansilasia, keskelle on jätetty noin 25cm kapea altaan mittainen soiro, johon siihenkin on olemassa lasit. Vähän turhan ilmatiivistä minun makuuni. Sitä paitsi tekniikan johdot eivät kyllä mahdu mistään, jos kansilasit ovat paikallaan, joten toista kansilasia pitää joko lyhentää tai porata liimattuihin laseihin lisää reikiä. En ole vielä päättänyt kumpaan rupean.
Altaassa on myös kokopuinen ihan hiivatin painava kansi, jossa valot ovat. Tuuletus tapahtuu pyöreiden tuuletusaukkojen kautta, valojen molemmista päistä. Kannessa on myös läpät molemmin puolin, josta päivittäisen hoidon olisi ilmeisesti tarkoitus sujua. Toivottavasti ekstra kosteus, joka tuunausteni myötä avonaisemmasta akvaariostani tulee, ei homehduta kantta sisäpuolelta ja voihan läpät tukea olemaan aina vähän raollaan ilmankierron varmistamiseksi. Kannen valaisinputkien kiinnikkeissä ei myöskään näytä olevan sellaisia renkaita, jotka ovat esimerkiksi Juwel Riossa, vesitiiviyden varmistamiseksi, joten voi olla että vaihtoon menee myös koko valaistussysteemi.
Kaikesta huolimatta pidän ostostani suht' onnistuneena. Ainakin vielä.
Kaikenlaisia suunnitelmia minulla tämän altaan varalle on, mutta yritetään nyt ensin tehdä siitä vedenpitävä ja sellainen, että saadaan tekniikka jotain kautta altaasta ulos.
Tässä vielä yleiskuva projektista