Kalojen hankinta

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
ESAH
Starting Member
Starting Member
Viestit: 7
Liittynyt: 11:35, 25.02.2004

Kalojen hankinta

Viesti Kirjoittaja ESAH »

Minulla on 128 litrainen akvaario. Ajattelin hankkia siihen pari partamonnia, noin 7 kuparimonnista, kardinaalitetraparven noin 12 kpl. Mitä voisi vielä hankkia, vai onko tässäkin jo liikaa? Voisiko siihen hankkia vaikkapa sinirihmakalan? Tai jotakin muuta vähän isompaa fisua.
maketzu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2408
Liittynyt: 09:35, 26.09.2001
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Loppi, Kormu City
Viesti:

Viesti Kirjoittaja maketzu »

Eipä tuohon oikein isompaa kannata ottaa, ainakaa kovin paljoa yli 10 senttistä. Sinirihmakala tulee vähän liian isoksi, tälle kun saisi olla yli 200 litraa.

Mikäli pintakaloja haluat niin tapparakalat olisi yksi vaitoehto (kuten olen aiemmin joillekin ehdottanut). On syytä kuitenkin muistaa niiden hyppy ja lentokyky kun ne pelästyvät.

Jättäisin toisen partiksen pois ja kasvattaisin sen sijaan kuparimonnisten määrän 10 yksilöön.

Kardinaalitetrat vaatisivat sitten vähän korkeampaa lämpötilaa kuin nuo. Miten olisi niiden sijaan neontetrat? On vähän pienempi ja ei vaadi niin korkeaa lämpötilaa. Muuten samannäköinen kuin kardinaalitetra, paitsi punertava väri jää vähemmäksi.

Eli ehdotus:

6-8 tapparakalaa
15-20 neontetraa
10 kuparimonista
1 partamonni
Makevaario Tuossa uudistettua sivustoa. Käykääpä äänestämässä galluppiin ja laittamassa palautettakin :) Toivottavasti olet vakiokävijä. Käy vastaamassa kyselyyn.
Makevaario esittää Youtube-kanavani, jossa akvaariovideoitani. Käy katsomassa.
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kalojen hankinta

Viesti Kirjoittaja Lisa »

ESAH kirjoitti:Minulla on 128 litrainen akvaario. Ajattelin hankkia siihen pari partamonnia, noin 7 kuparimonnista, kardinaalitetraparven noin 12 kpl. Mitä voisi vielä hankkia, vai onko tässäkin jo liikaa? Voisiko siihen hankkia vaikkapa sinirihmakalan? Tai jotakin muuta vähän isompaa fisua.
128 litraiseen purnukkaan mahtuu yksi partamonni, mutta ei kahta, joten toinen pois suunnitelmista. Sinirihmakala on myös aivan liian suureksi kasvava otus tähän altaaseen, joten ei sitäkään. Jos olet tykästynyt rihmakaloihin, niin ota toki hunajarihmoja, joita menisi tankkiin haaremin verran eli ukko ja hänelle kaksi akkaa. Muuten miettimäsi kalasto on oikein passeli :)

Selkokielellä fisusto voisi siis näyttää vaikka tältä:

- 3 hunajarihmakalaa
- 12-15 kardinaalitetraa
- 7 kuparimonnista
- partamonni

+ mahdollisesti pari piikkisilmää, jos niistä satut pitämään :)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
JukkaV
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3249
Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tuusula ja Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Minä sen sijaan uskallan ehdottaa huulirihma- tai kääpiörihmakalatrioa. Voit kokeilla lippu- tai ruostekirjoahvenpariskuntaa rihmakalojen sijasta. Jos et ole aloittelija, niin voit harkita myös perhoskirjoahventa. Tapparakaloja en voi suositella juuri kenellekään.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
fisu85
Starting Member
Starting Member
Viestit: 9
Liittynyt: 22:17, 24.02.2004

Viesti Kirjoittaja fisu85 »

Ei taida akvaariokauppiaat olla mitään neroja, ts. te olette! :D kun meille on samankokoiseen tankkiin suositeltu kahta partaimumonnii.. :? ja menimme hölmöt ne ostamaan.. :|
JukkaV
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3249
Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tuusula ja Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Tuo partamonniasia on niin ja näin. Itse en pidä pahana, mutta toiset pitävät.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Itselläni oli joskus muinoin kaksi partasutia 100 litraisessa altaassa (75 cm pitkä) ja oli niillä nahistelua vähän väliä (eri sukupuoltakin olivat, mutta poikasia alkoi tulla vasta vanhuuden häämöttäessä, hih) enkä enää laittaisi kahta otusta hunttiseen purnukkaan.

Toinen näistä partaisista (koiras) on muuten edelleenkin elossa, ikää yli 12 vuotta, joten tervaskannoksi voisi kai jo kutsua ;)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Susamka
Member
Member
Viestit: 339
Liittynyt: 11:13, 24.03.2003
Paikkakunta: Turku/TAY ry

Viesti Kirjoittaja Susamka »

maketzu kirjoitti:kasvattaisin sen sijaan kuparimonnisten määrän 10 yksilöön.
En ota kalastoasiaan muuten kantaa, mutta mainitsen vaan, että minulla on 200 litraisessa (pohja 110x40cm) 11 kpl albiino kuparimonnisia ja mielestäni monnisten suhteen akvaarioni näyttää täydeltä. Monnisparvessa on kolme suurta naarasta ja varsinkin ne näyttävät isoilta tuossakin altaassa. Meinasin siirtää monniset 100 litraiseen, mutta totesin etteivät ne sinne mahdu. Tämä siis vaan oma mielipiteeni.
"Eikö sen huulet kulu?", ystäväni tokaisi katsoessaan etulasia 'imppaavaa' plekoa
pauli1
Junior Member
Junior Member
Viestit: 107
Liittynyt: 18:06, 13.02.2003

Viesti Kirjoittaja pauli1 »

Mun ehdotukseni olisi seuraava:

Perhoskirjoahvenpariskunta
15 Kardinaalitetraa
6-10 Helmimonnista

Tämä on kyllä kohtalaisen vaativa kalasto. Lämpötila voisi olla 27 astetta. Partiskin kyllä vielä mahtuu, mutta en tiedä, että tykkääkö se noin lämpimästä vedestä.
Angeline
Junior Member
Junior Member
Viestit: 151
Liittynyt: 20:13, 06.11.2003
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Angeline »

Kyllä partis juuri tuossa lämmössä pärjää, mutta itse en enää voi suositella partamonnia ja monnisia samaan altaaseen, minulla partamonni jahtaa monnisia, etenkin ruoka-aikoina ja meno on välillä aika hurjan näköistä kun partamonni syöksähtelee poskipiikit levällään monnisten perässä. Monnisparat ovat raukat ihan säikkyjä :(
Hannibaali
Junior Member
Junior Member
Viestit: 204
Liittynyt: 10:06, 12.11.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Hannibaali »

Lisa! Olin käsittänyt että hunajarihmat ovat parikaloja?? Minulla kaksi pariskuntaa 200-litrasessa. Pitäisikö siis naaraita olla enemmän. :?
Ebes
Senior Member
Senior Member
Viestit: 708
Liittynyt: 22:19, 02.10.2003
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ebes »

Ylipäätään koko partiksen voi vaihtaa katinkultamonneihin. Eivät kiusaa ketään, jäävät pieneksi ja tykkäävät olla porukalla. Ovat kaiken aikaa näkösällä ja touhuavat, eivät piilottele. Ja syövät levää ihan yhtä lailla kuin partiskin. Lämmöksikin sopii melkein mikä vain, 23-28 astetta.

2-3 jotain vähän isompaa kalaa
12-15 pientä parvikalaa
10-12 monnista + katinkultaa, joista vähintään 6 monnisia ja vähintään 3 katinkultia.
Lisa
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 7365
Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Lisa »

Hannibaali kirjoitti:Lisa! Olin käsittänyt että hunajarihmat ovat parikaloja?? Minulla kaksi pariskuntaa 200-litrasessa. Pitäisikö siis naaraita olla enemmän. :?
Ei pidä olla. Hunis soveltuu hyvin myös pariskunnittain pidettäväksi :) Sitä paitsi jos nyt toisi altaaseen lisää akkoja, saattaisi hunajaisten arvoasteikko järkkyä ja siitä seuraisi sitten kähinöitä (+ rauhallisuus olisi mennyttä siihen saakka, kunnes pahiten riekkuva yksilö olisi poistettu tai uhkaavat rihmulit "eliminoitu" toisten toimista). Aikaa myöten rauhoittuminen on myös todettu juttu, mutta saattaa olla turhan stressaava kokemus (siis odotella vaan) varsinkin niille kaloille, jotka joutuvat häiriköstä/häiriköistä kärsimään.

Haaremilla (koiras + enemmän naikkosia) yritetään yleensä jakaa kosiskelevan sulhasen energiaa useamman "uhrin" kesken ja harrastajia tuntuu puhuttelevan myös se vääjäämätön seikka, että haaremin kun ottaa, niin saa enemmän kaloja ;)

Hyvin jos käy, niin ukkorihma käväisee vuorotellen naisissaan (tai siis osaa aina ottaa sen, joka pullistelee "palleroita" masussaan) ja pysyy onnellisena suvunjatkajana eikä jaksa nahistella sen kummempia :P
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”