Ruskopallokalojen omistajia?
Valvoja: Moderaattorit
Ruskopallokalojen omistajia?
Meillä on hieman lajinmääritysongelmia... Meille tuli pitkänäperjantaina pallokala, jonka edellinen omistaja oli ostanut otuksen aikoinaan akvaarioliikkeestä töppöpallokalana (tetraodon leiurus), mutta meistä se ei näyttänyt töppöpallokalalta Klaus Ebertin pallokalateoksen kuvien perusteella. Kokokaan ei oikein täsmää, töppöpallokala voi kasvaa 15 cm ja pallokalamme on jo neljävuotias ja vain 6-7 cm pitkä.
Meistä pallo muistutti eniten tetraodon cutcutia-lajia. Laitoimme Puffer Forumille kyselyn ja kuvia kalasta ja sieltä ehdotettiin, että kalamme olisi ruskopallokala (Monotrete turgidus). Joidenkin kuvien mukaan kala hieman muistuttaisikin sitä, mutta otuksella ei ole pilkkuja vatsassaan, kuten ruskopalloilla kuvien mukaan usein on. Pallomme on myös hyvin aktiivinen ja ruskopallosta on useissa lähteissä mainintoja, että ei paljon liiku, muuta kuin ruokaa etsiskellessään.
Osaisiko siis joku ruskopallokalan omistaja sanoa, olisiko pallomme turgidus? Alla kuvia pallostamme.

Kotoa löytyy ruskopallokala (Monotrete turgidus)
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Meiltä löytyy todennäköisesti töppöpallokala Monsteri. Muodoltaan on huomattavasti paksumpi kaveri kuin tuo teidän (ehkäpä on vaan liian hyvin syönyt). Väritys meillä Monsterilla vaihtelee normaalista vihertävästä väristä, ruskean sävyihin ja suuttuessaan iha pikimustaksi asti. Mahan pilkut näkyvät satunnaisesti. Pohjalla möllöttäjä tämä kaveri on ja liikkuu lähinnä ruoan perään, mutta jahtaamaan ei sitä ala
. Ikää Monsterilla on nyt 8 vuotta ja pituutta noin 10cm.
Tässä Monsteri ihan pikkuisena:
http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos- ... 4626_n.jpg
Tässä mahan pilkut hyvin näkyvissä:
http://a4.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos- ... 2343_n.jpg
Tässä normaali ruskeahko väri:
http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos- ... 5126_n.jpg
Tässä kuvassa Monsteria kiukuttaa kovin:
http://a1.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos- ... 9213_n.jpg

Elämää eivät ole ne päivät, jotka ovat menneet vaan ne, jotka ovat jääneet mieleen.
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Hmm... Tuo kolmas kuva Monsteristasi näyttää ihan samalta kuin meidän pallero! Hankalaa tämä lajinmääritys, tuntuu että eri nettilähteissäkin saman lajin edustajasta otetut kuvat voivat olla ihan eri näköisiä... Ota näistä sitten selvä! Asiaa ei tietysti helpota jos pallot tosiaan vaihtavat väriään, meidänkin otus on enimmäkseen vaaleanvihreä uidessaan, mutta hiekalla piilotellessaan se on ruskeamman sävyinen.
Jos pallomme olisikin samaa lajia kuin sinun Monsterisi, eli töppö, niin minkä ikäisenä se saavuttaa täyden kokonsa? Onko kasvua vielä siis odotettavissa vai onko neljävuotias täysikokoinen?
Jos pallomme olisikin samaa lajia kuin sinun Monsterisi, eli töppö, niin minkä ikäisenä se saavuttaa täyden kokonsa? Onko kasvua vielä siis odotettavissa vai onko neljävuotias täysikokoinen?
Kotoa löytyy ruskopallokala (Monotrete turgidus)
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Meillä väritys vaihtelee myös sen mukaan missä majailee, eli hiekalla ollessa on ruskeampi ja kasvipuskassa olessa vihreämpi. Yleensä Monsteri makoilee kasvipuskan kyljessä ja tästä johtuen pääväri on yleensä vihreä. Monsterin kasvu on viime vuosina ollut vähäistä, mutta kasvaa silti koko ajan. Monsterin entinen omistaja käy välillä kaveria moikkaamassa ja joka kerta Monsteri tuntuu hänestä isommalta
. Ruoka maistuu vaihtelevalla menestyksellä, pääsääntöisesti syö hyvin ja jos ruokaa ei ala kuulumaan, niin käy tuhoamaan kotiloita ja sukarapuja. Pääasiassa syö katkarapuja, simpukkaa, kotiloita (omenakotilot ovat erityisherkkua), sukarapuja ja kesäisin kastematoja.

Elämää eivät ole ne päivät, jotka ovat menneet vaan ne, jotka ovat jääneet mieleen.
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Kiitos paljon infosta! Eli meidänkin pallo saattaa siis hieman kasvaa tuosta vielä...
Entisessä kodissaan syönyt kuulemma enimmäkseen survareita, kotiloita, jauhomatoja jne, tänään kokeilimme sille katkaravun palasta ja hyvin näytti sekin maistuvan! Ollaan ihan myytyjä oltu nämä muutamat päivät kun pallo on meillä ollut, otus on aikamoinen persoona!
Eleleekö Monsteri muuten yksin vai onko samassa akvassa esimerkiksi monnia tms? Meidän pallolla oli edellisessä kodissaan ollut monneja aluksi, mutta oli kuulemma purrut yhtä niin pahasti, että sen koommin oli saanut asustella yksikseen...

Kotoa löytyy ruskopallokala (Monotrete turgidus)
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Meillä Monsteri asuu yksinään, seuranaan joskus sukarapuja (ihan ruokatarkoituksessa). Edellisellä omistajalla oli töppöpalloja kaksi ja kun toinen niistä menehtyi, niin Monsteri muutti meille. Monsteri dominoi tosi paljon, eikä antanut toisen pallon syödä kunnolla ja lisäksi molemmilla oli usein puremajälkijä kyljissä ja pyrstössä. Näiden "isompien" pallojen kanssa on hankalaa pitää allastovereita, koska enemmin tai myöhemmin ne päätyvät ruokalistalle, myös lajitoverit ![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Elämää eivät ole ne päivät, jotka ovat menneet vaan ne, jotka ovat jääneet mieleen.
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Joo, näinhän se taitaa olla... Mekin meinattiin laittaa aluksi partamonni samaan akvaarioon, mutta kuultuamme edelliseltä omistajalta hänen monniensa kohtalosta, tultiin äkkiä toisiin ajatuksiin. Pallo kuitenkin oleilee mielellään pohjalla juurakon alla ja muissa piiloissa, samoissa missä monnikin, niin ettei monnille kyllä jäisi mitään mahdollisuuksia. Pallo siis pitäköön altaan valtakuntanaan! 

Kotoa löytyy ruskopallokala (Monotrete turgidus)
Re: Ruskopallokalojen omistajia?
Nämä YouTube-linkit vahvistivat käsitystäni siitä että pallomme on ruskopallokala (Monotrete turgidus). Täsmälleen samannäköinen otus akvassamme uiskentelee!
http://www.youtube.com/watch?v=7vlxOT46ejg
http://www.youtube.com/watch?v=yyYGu1Hg_7U
http://www.youtube.com/watch?v=7vlxOT46ejg
http://www.youtube.com/watch?v=yyYGu1Hg_7U
Kotoa löytyy ruskopallokala (Monotrete turgidus)