Voiko kansilasien sameus vaikuttaa huomattavasti veden näennäiseen sameuteen? Olen mielestäni hoitanut altaan veden niin puhtaaksi kuin voikin, mutta vesi edelleen näyttää jotenkin samealta puhtaudesta huolimatta (tuijotan tiukasti vettä ja mielestäni siinä ei enää leiju mitään hiukkasia). Johtuuko sameus valon heikkoudesta (2x18W Giantin valaisin, tällä hetkellä ei varaa ostaa mitään muuta tilalle), vai siitä että kansilasit ovat vanhat eikä valo pääse niistä kunnolla läpi?
Suurin osa kasveista näyttää voivan loistavasti, jopa papukaijalehti tunkee uutta punaista lehteä esille. Olisi vaan kiva, että allas olisi kirkas...
100L kääpiöahvenseurala + 80L viiden pallon kotina + 2 naukua
Jos lasit on silmämääräisesti kirkkaat, ei ne aiheuta veden "samentumista" ja vaikkeivät olisi, ongelmana on enemminkin hämäryys kuin sameus. Syynä sameuteen lienee enemminkin Zanskun ehdottama bakusamennus mutta osa akvaarioputkista saa veden näyttämään joskus ryönäiseltä. Ripaus selvästi sinistä valossa tekee usein ihmeitä, "kirkastaa" akvan, mutta jos vesi on oikeasti sameaa tai höttöistä, ei nekään auta.
Bakusammenus menee ohi ajallaan, mutta jos kyse on ryönästä vedessä, hyvä sisäsuodatin poistaa ongelman. Uudet kansilasitkaan mahdottomia maksa, koosta riippuen yleensä kympistä muutamaan lasitusliikeessä teeteettynä jos pytty ei ole ihan mahottoman kokoinen. Itse ostan 6mm jätelasia mistä vaan halvalla/ilmaiseksi saan ja leikkaan itse mittoihin Honkkarin kahden euron lasiveitsellä. Valaisimia löytyy edukkaasti esim AWn myydään-palstalta. Putket, ainakin T8t, kannattaa ostaa uusina kun niiden käyttöikä on muutenkin aika lyhyt. Jos putket on sulla vanhat, niiden tehot on voineet hyvinkin heiketä. T8-putket pitäisi vaihtaa puolen vuoden (-vuoden) välein koska ne menettävät tehoaan melko nopeasti, T5-putket voi käyttää loppuun.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
En usko että likaiset kansilasit saisi veden näyttämään samealta. Ennemmin veikkaisin että akvaarion sisä laseissa tai vedessä on jotain kasvustoa, mikä saa veden näyttämään samealta. Tosin ne kansilasit kannattaisi varmaan putsata, koska siinähän menee valotehoa ihan hukkaan, jos likaiset lasit blokkaa valon avaariosta. Vinkkejä esim tästä iän vanhasta ketjusta: http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic. ... nsilasi%2A
Onhan altaassa riittävän tehokas suodatus?
Sisso kirjoitti:Jos putket on sulla vanhat, niiden tehot on voineet hyvinkin heiketä. T8-putket pitäisi vaihtaa puolen vuoden (-vuoden) välein koska ne menettävät tehoaan melko nopeasti
"Philips TL-D:llä on suhteellisen suuri valotehokkuus ja se pitää sitä yllä käyttöikänsä ajan." Kyllä kunnolliset T8:it voi siis huoletta käyttää loppuun, eli suunnilleen kouluunmenoikään asti.
esim. http://www.lamppuexpress.com/philips-tl-d-hf-super-80
Toi ^ onkin erinomainen lamppu, suurin osa myytävistä ei....Ikävä kyllä on hyvin vaikea asiaan perehtymättä tietää mikä on oikeasti laadukas ja mikä ei. Hinnan kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekoa, tuokaan ei ole hinnalla pilattu kun vähän katsoo mistä sen hommaa. Monista "akvaarioputkista" otetaan vaan rahat pois ja myydään shittiä hienossa paketissa. Ei tuo Philpiskään pidä korulauseista huolimatta täysin lupaustaan, se kuitenkin on vain T8, vaikka laadukas sellainen onkin. Kotikäytössä mennee loppuun, mutta kasviakvassa vaihtaisin senkin vuoden välein. Kaikkien T8-putkien tehot tippuvat ajan kanssa (netistä löytyy mittaustuloksia jotka kertovat karua kieltään), huonoimpien nopeasti ja niin alas, että sokea Reettakin huomaa sen. Enivei, toi on niitä yleishyviä putkia, jotka saa veden näyttämään kirkkaalta ja se on suosittu putki ympäri maailman, eikä suotta!
Me tilattiin kimpassa eri putkia tuosta firmasta alkuvuodesta. Pakettilla meni noin kaksi kuukautta saapua. Että ihan just tässä nyt-tarpeeseen ei kannata tilausta sieltä jättää, opetti se kokemus.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
Mitä eroa on "kotikäytöllä" ja "kasviakvaariolla" tällä foorumilla, en käsitä? Kyllä hyvät T8-putket voi loistavasti käyttää loppuun saakka, joka on 5-7 vuotta näillä Philipsin putkilla, ja voin sanoa näin varsin pitkäaikaisena akvaariokasviharrastajana. Loisteputket ovat lisäksi ongelmajätettä jota ei pidä minun mielestäni neuvoa turhaan tuhlaamaan. Imagosyyt eivät riitä perusteluksi.
Okei, eli siis kannattaisi vaihtaa ne putket? Kansilasit ovat siis niin puhtaat kuin mahdollista, mutta koska ovat noin 10 vuotta vanhat eikä niitä ole sen aikana vaihdettu, on niissä aika paljon shaibaa joka ei lähde minkäänlaisella kuurauksella pois. Vedessä on vielä jonkin verran ylimääräistä jonka huomaa aina kun kasveja siirtää - suodattimena Fluval U2. Pitäisi riittää? Jos ei riitä, otan mielelläni ehdotuksia vastaan. (Vaihtoehtona yksi 'rikkinäinen' Eheim 2010 josta pitäisi kattoa missä vika)
Olenkin jo putkien vaihtoa miettinyt. Tällä hetkellä on kaksi Aquastarin purkea.
100L kääpiöahvenseurala + 80L viiden pallon kotina + 2 naukua