Sivu 1/1

Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 22:42, 18.02.2012
Kirjoittaja Anniquu_
Olen tätä ennenkin miettinyt, mutta nyt tämän kyselyn tekemiseen antoi kimmokkeen tuolla Aqua-Webin taso laskenut(ko)) -ketjussa ollut maininta, että tämän Aqua-webin kanssa ei akvaarioharrastuksen aloittaminen meinaa onnistua, liian vaikeaa puuhaa. Siitä aloin sitten miettimään, että lukevatko aloittavat akvaristit kirjoja, varsinkaan näin nettiaikana? Pohdin asiaa, ja tosiaan, jos olisin pelkän tämän AW:n pohjalta alkanut akvaariota suunnittelemaan, niin olisi kyllä jäänyt koko harrastus äkkiä aloittamatta... Mutta aloitettua tuli :D , sillä olin lukenut kirjoja jo ennen akvan/kalojen hankintaa.

Muutaman kirjan lukemisella sai rakennettua pohjatietämyksen, johon saattoi verrata täällä AW:ssa esitettyjä mielipiteitä ja kokemuspohjaisia näkemyksiä. Samoin vaikka se ei ole oikea kirja, niin http://www.aquahoito.info sivusto antoi paljon tietoa, johon myös saattoi peilata tätä AW:n sisältöä. Kirjat toki osittan vanhenevat, mutta peruskemia ja biologia akvaariossa ei juurikaan muutu vuosikymmenten edetessä. Jonkinasteisella peruspohjatiedolla tätä AW:ta pystyy käyttämään loputtomana tiedon ja niksien aarreaittana. :D Esim. siihen olin akva-aloittelijana hyvin tyytyväinen, että löysin täältä vinkin käyttää akvassa hiekkaa soran sijaan ja varsinkin satsata perustamisvaihessa pohjalannoitteeseen.

Nettiaikana minäkin olen akvaharrastuksen aloittanut ja kun akvaarioinnostus iski niin Google vei hakusanoilla akvaarion hoito tjsp. ensin juuri tuonne aquahoito.infoon. Sitä innoissani kahlasin aikani, ja toinen hakutulos olikin sitten tänne. :D Osuin aloittamaan akvaristin uran hyvässä vaiheessa, sillä silloin Markku Varjon Akvaariokalat-kirja oli hyvin tuore ja sitä suositeltiin miltei jokaisessa ketjussa, joka tuolla Alkeet-puolella silloin oli. Senhän minä sitten hankin ihan omaksi ja olen edelleen hyvin tyytyväinen ostokseeni, sillä siinä kerrotaan lajiesittelyiden lisäksi myös kalan biologiasta ja muutenkin aiheesta (akvaario)kala yleistietoa. Muistan myös löytäneeni kirjastosta Peter Beckin Akvaariokäsikirjan joka oli mielestäni myös hyvä perusteos akvaarion toiminnasta, ja varsinkin kun vähän suurensi mielessään siinä olleita akvaarion vähimmäiskokoja kaloille. [;)] Sen takia muistan tuon kirjan niin hyvin, sillä siinä olleen kuvan perusteella ihastuin silloin verkkobarbiin ja niitä sitten hankinkin. Saatoin olla lukenut jotain muitakin kirjoja ennen kalojen hankintaa, mutta mikään ei ole niistä jäänyt erityisenä mieleen.

Minkälaisia kirja- tai kirjattomuustarinoita teillä muilla on?

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 23:11, 18.02.2012
Kirjoittaja Anniquu_
Muokkausaika meni umpeen...
Kun vasta tuli mieleen, että rakensinkin tämän kyselyn täysin makeavetisestä näkökulmasta. Eli yksi vaihtoehto tuolla pitäisi olla vielä se, että "Olen lukenut Mikaelin merivesimanuaalin" vai mikä sen virallinen nimi nyt onkaan. Kun eikös se olekin se ainoa vakavastiotettava suomenkielinen merivesiakvaaario"kirja"? Asiaa tarkemmin tuntematta se kai on merivesipuolen "aquahoito.info"

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 23:33, 18.02.2012
Kirjoittaja naatti
Itse kyllä aikoinani luin, mutta näin jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi pitänyt jättää lukematta... Aloittelijana kun ei osannut valita oikeita kirjoja ja sainkin käsiini vain 80-luvun teoksia... Vanhoja teoksia on esimerkiksi kirjastossa enemmän kuin ajankohtaisia.

Myöhemmin sain tietoa netistä ja uudemmista kirjoista ja kyllä netti on ollut aivan korvaamaton tietolähde.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 23:34, 18.02.2012
Kirjoittaja Mari Kurki
Kyllä mulla on hylly täynnä akvaariokirjoja, vaikka nettiaikakaudella eletäänkin. Kirjoja on selailtu joka ikisen akvan perustamisen kohdalla, vaikka nuo perusasiat alkavatkin olla hanskassa jo.
Oma mielipiteeni on, että jokaisen akvaarioharrastajan hyllystä pitäisi ehdottomasti löytyä ainakin seuraavat opukset:
Markku Varjo: Elävä akvaario (monilta osin vanhentunut teos, mutta sisältää silti hakkaamattoman hyvät tiedot vesikemian ja akvaarion hoidon perusteista).
Markku Varjo: Akvaariokalat (päihittämätön kalahakuteos suomeksi).
Pertti Rassi: Panssarimonnit (osin vanhentunutta tietoa, mutta silti ehdotonta aatelia ja sisältää järjettömän määrän yleisesti käyttökelposta tietoa ja spesiaalitietoutta panssarimonneista).
Ja jos kasvit kiinnostavat, on Varjon Akvaariokasvit ihan ok teos kotimaankielellä, jos enemmän haluaa perehtyä ja kielet taipuvat, suosittelen Kassellmannin tädin kirjoja.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 09:13, 19.02.2012
Kirjoittaja Aqualung
Kyllä, useamman.

Silloin joskus kun itse ensimmäistä kertaa omaa akvaariota olin laittamassa joskusmuinoin pystyyn, taisi lainassa olla käynyt aika tasan kaikki kirjat mitä akvaarioharrastukseen liittyen Turun ja Rauman kaupunginkirjastoista irti lähti.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 09:17, 19.02.2012
Kirjoittaja MrAFCMagic
Itsekkin lainasin ja luin kaikki kirjat, mitä Satakunnan alueelta vain sai. Ainoa ongelma oli vain se, että kirjojen tieto ei jäänyt päähän ja sitten mentiinkin metsään.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 10:40, 19.02.2012
Kirjoittaja Niniel
Ennen ensimmäisiä kaloja ei hirveästi tullut luettua. Luotettiin kaverin mielipiteseen... Häneltä myös akvaario hankittiin. Ja ei ne ekat kalavalinnat ihan pieleen menny. Sen jälkeen tullut luettua kirjoja ja nettisivuja senkin edestä.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 12:55, 19.02.2012
Kirjoittaja Hopotus
Täytyy sanoa etten muista. Ensimmäinen allas oli jo ala-asteiässä. Tuolloin vaarin itse tekemä n. 40L jonka saimme kun allergisina ei muita lemmikkejä voinut ottaa. Tämä allas oli hetken, kunnes kaikki kalat kuolivat erään vedenvaihdon yhteydessä (äitini oli laittanut kalat liian kuumaan veteen altaan putsauksen ajaksi, silloin noin tehtiin vielä :frown: ). Seuraava ja ihan oma allas tuli 1998 syksyllä, kun olin 8-luokalla. Tuolloin olen kyllä lukenut kirjaston kirjoja, mutta en muista onko niitä luettu ennen ekojen kalojen hankintaa. Kovasti muistan lukeneeni vedenkemiasta ja biologiasta, mutta sen ymmärtäminen oli vaikeaa, kun en niitä vesitestejäkään koskaan saanut, vaikka pyysinkin. Näin ollen sitten "oletin" veden olevan noin neutraalia ja keskikovaa ja lämmitin+mittari sentäs oli käytössä. Nitriitit ja nitraatit onkin sitten ollut varmaan taivaissa ainakin ajoittain. Useamman vuoden meni vedenvaihdot kuukauden välein ja vain noin 1/4 vedestä. Tämä yhdistettynä liian isoihin kaloihin ja kalojen suureen määrään tietää varmasti ainakin nitraattia paljon. Jossain vaiheessa aloin vaihtamaan vesiä 2 viikon välein. Kun lopulta löysin aqua-webin ja taas kirjat (+ laborantiksi opiskelun) innostuin tosissani ja nyt se kemiakin istui päähän.

Mut suosittelen lukemaan ensin muutaman kirjan ja sitten vasta seikkailemaan netissä. Nimittäin se jäsennelty tieto on helpompaa omaksua kuin sikinsokin oleva tieto. [;)]

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 10:51, 26.02.2012
Kirjoittaja mc82
Useampia. Tuli hankittua Varjon Akvaariokalat-kirja ennen ensimmäisenkään kalan hankintaa, samoin Varjon wanha teos Akvaariomaailma, joka mulla oli lapsuudenjäämistöä hyllyssä. Ennen plekojen hankintaa tuli ostettua ja luettua L-monnit -kirja (kaloja meillä oli jo tuolloin) ja "hupiostoksena" tuli hommattua kattava perusopas kirjahyllyn täytteeksi (tuolloinkin oli jo kaloja), eli Varjon Akvaarion perusopas. Lisäksi nettiä olen selaillut ja etsinyt tietoa ennen kalahankintoja, sekä kysellyt täällä kokemuksia.

Silloin, kun mulla alle kouluikäisenä oli allas, niin silloin ei taidettu kauheasti kirjoja lukea... :roll: Mutta näin harrastuksen uudelleenaloittaneena, kyllä.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 13:02, 26.02.2012
Kirjoittaja bombo
Luin kaikki kirjastossa olevat akvakirjat ennen kun ostin akvan, ostin myös akvaarion perusopas kirjan mutten muista oliko se samalla kertaa kuin ekat kalat vai pari päivää ennen sitä...

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 13:48, 26.02.2012
Kirjoittaja ParusMajor
Vastasin, että luin useamman, vaikka mitään ihan tarkkaa muistikuvaa kuinka monta luin, ei ole. Minä luin pikkutyttönä heti kun opin lukemaan eli 6-vuotiaana lähikirjastomme kaikki elämiä ja luontoa käsittelevät kirjat lähes puhki. Osasin siis teoriassa kaikkien lemmikkieläinten hoidon ja koirarodut yms. Akvaariokirjat luin myös ja sitten kun se ensimmäinen akvaario luvattiin, niin silloin sitten hankin omaksikin ensimmäiset kirjat. Huvitin vanhempiani vastaamalla radion lemmikkiohjelman kuuntelijoiden kysymyksiin ennen asiantuntijaa ja täsmälleen kuten asiantuntijat hetken päästä vastasivat. Ostelin myös irtonumeroita akvaariolehdestä ja kävin lukemassa niitä kirjastossa.
Kun vuosi sitten aloitin harrastusta uudelleen, niin etsiydyin nettiin. Ja ehkä juuri siksi harrastus koukutti uudelleen niin pahasti, kun huomasin tiedon lisääntyneen, välineiden parantuneen ja harrastuksen muuttuneen entistä mielenkiintoisemmaksi. Tämän vuoden aikana olen hankkinut englanninkielisiä akvaariokirjoja ja päivittänyt suomenkieliset, Varjon Akvaariokalat, Akvaariokasvit ja Rassin panssarimonnit löytyvät myös hyllystä. Ja on moneen kertaan luettu.

Minulle lukeminen on kiinteä osa harrastusta kuin harrastusta. Tahdon tietää mielenkiinnon kohteestani paljon ja toisaalta voin myös rentoutua selailemalla kaunista neule-,puutarha- akvaariokirjaa. Juuri tuossa toissailtana kääriydyin torkkupeittoon olkkarin akvaarion eteen ja selailin Takashi Amanon isoa akvaariokirjaa, jossa on niin upeita kuvia sisustuksista.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 23:20, 05.07.2012
Kirjoittaja avene
Pakko myöntää, ennen akvaarionhankintaa ei tullut luettua yhden yhtäkään opusta,
netistä selailin sillointällöin. Nyt kun tästä on tullut oikeasti se kiehtova harrastus, on tullut kahlattua läpi
monenmoisia oppaita ja vertailtua ns. vanhan ajan ja nykyajan oppaiden eroavaisuuksia.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 00:55, 06.07.2012
Kirjoittaja Kiksu
Piti ihan käydä kirjahyllystä tarkistamassa asia. En näköjään ollut lukenut, koska harrastukseni alkoi vuonna -80 tai -81 (ensimmäinen oli muutaman litran purkki ja kolme kalaa, sen jälkeen oli 25-litrainen ja siinä ihan varmasti liikaa kaloja) ja Varjon Akvaariomaailma on ilmestynyt vasta 80-luvun lopulla ja yhden pienen akvaariokirjan olen näköjään saanut -84. En muista että olisin kirjastostakaan lainannut mitään ennen aloittamista, hieman isomman (85 l) akvaarion jo jonkin aikaa oltua muistan tutkineeni Paysanin 500 akvaariokalaa -kirjaa kaverini kanssa. Tuossa kirjassa ei pahemmin eri kalalajien vesiarvosuosituksista mainita, miljoonakalasta sentään sanotaan, ettei liian pehmeää vettä. Lähinnä lämpötilasuositukset on annettu, kerrottu jotain luonteesta ja akvaarion sopivasta sisustuksesta ja ruokinnasta. Akvaarion vähimmäiskoot ovat tietenkin nykyiseen verrattuna säälittävän pieniä. Siinä sitten hyvällä omallatunnolla tehtiin kunnon kalasoppia. :roll:

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 02:22, 06.07.2012
Kirjoittaja Nallurainen
Mitään ei luettu etukäteen, olin pieni hiljainen syrjäänvetäytynyt lapsi, ei ollut nettiä, ei kännykkää, telkkari mustavalkoinen jne, elettiin -60 lukua.
Hyvimpä se siitä hiljalleen lähti käyntiin, ensimmäisinä vuosina ainoa tietolähde oli akvaariokauppa ja kaverit joilla molella myös oli pieni allas.

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 09:32, 06.07.2012
Kirjoittaja hippikala
Meille tuli kasarin puolivälissä Eläinmaailma-lehti, ja sieltä tuli tietysti luettua ihan kaikki, etenkin kysymys-palstat, joissa herra Varjo kärsivällisesti neuvoi lukijoita. Varsinaisia akvaariokirjojakin tuli selailtua ihan huvin vuoksi, vaikka Varjon jutuista sainkin sellaisen käsityksen, että akvaarion hoitaminen on sen verran vaativaa, ettei touhuun kannata ryhtyä ellei ole ihan varma siitä mihin on ryhtymässä :D . Juuri löysin vanhat päiväkirjani, joihin olin väsännyt hienoja taulukoita kalojen ja kasvien yhteensopivuudesta silloin kun suunnittelin ensimmäistä allastani. Nykytiedon valossa moni asia meni tietysti pieleen, monniset sorapohjalla ja taisto liian kylmässä tms mokia. Sillä olinkin ihan puulla päähän lyöty kun vuosi sitten päivitin tietoni tälle vuosituhannelle 8O . Mutta siis kirjoja kannattaa aina lukea, olisi vaan tärkeää opettaa muksut jo pienestä pitäen tarkistamaan kirjan julkaisuvuosi ja huomioimaan, että Suomen ulkopuolella kirjoitetut kirjat eivät aina täysin täsmää meikäläisiin oloihin. Lähdekritiikki kunniaan!

Re: Akvaariokirjojen luku ennen ekoja kalahankintoja Gallup

Lähetetty: 09:49, 06.07.2012
Kirjoittaja Ruma mies
Luin Erkki Siltamaan Akvaariokirjan ja selvisin sen opeilla noin 35 vuotta siihen asti, että lopetin akvaarioharrastuksen. Kun sitten pari vuotta sitten ryhdyin hankkimaan uutta akvaariota, aloitin selaamalla nettiä. Totesin pian, että tiedon määrä on aloittelijalle liian suuri ja pirstaleinen ja ohjeet ristiriitaisia, usein perustelemattomia ja sekavia. Hankin huuto.netistä kymmenkunta akvaariokirjaa ja selasin perustiedot niistä.

Netistä löytyvät ohjeet ovat oikein hyviä, jos on sen verran perustietoa, että pystyy harjoittamaan lähdekritiikkiä. Jos perustietoja ei ole, netti on huono opas. Ainakin yksi opaskirja pitää lukea.