Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Mimosa X
Senior Member
Senior Member
Viestit: 663
Liittynyt: 09:44, 20.09.2006
Akvaarioseurat: CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja Mimosa X »

Akvaarioharrastajille hyödyksi ketju, jossa vesiarvoja ja keskustelua paikkakuntien vesijohtovedestä. Vaikka akvaarion vesiarvot muuttuvatkin tavallisesti lopulta kypsässä akvaariossa eri syistä, antaa oman vesijohtoveden laadusta tieto apuja mm.kalaston valintaan. Ja uusi akvaarioon laitettava vesi kuitenkin on aina sitä.

Vesiarvot ilmoittava voisi aloittaa asuinpaikalla ja kaupunginosalla ja mittauspäivämäärällä. Vedessä kuitenkin voi olla pienoisia eroja eri vuoden aikaan, josta syystä päivämäärä on hyvä esittää. Esim.meidän vedessä ongelma ollut keväisin: tänä keväänä mitattiin jopa 30mg/l nitraattiarvoja. Tämä on aiheuttanut ongelmia monessa akvaarioissa. Sitten pH (hapan vaiko emäksinen), GH (kuinka pehmeää tai kovaa vettä),KH (karbonaattikovuus), NO3 (nitraattipitoisuus) ja mitä testiä on käytetty. Halutessa myös muita vesiarvoja ja sähkönjohtavuus. Lisäkommentteja kannattaa myös antaa, jos esim.on epävarma mittaustuloksesta tai muutoin haluaa kertoa omia huomioita/palautetta testituloksista. Vanhentuneet testit näyttävät melko varmasti väärin. Myös eri valmistajan testit saattavat ilmoittaa hieman eri arvoja. Koen itse tällaisen ketjun mielenkiintoiseksi, en tiedä onko muut samaa mieltä :mrgreen: ?

Aloitan itse.

Asuinpaikka Turku, Harittu. 7.8.2011

pH 7,6 (Jbl.n tippatesti)
GH 8 (Jbl.n tippatesti)
KH testi hukassa/hävitetty mutta näyttänyt yleensä arvoa 1 Tetran tippatestillä.
NO3 nitraatti 5-10 välillä (Seran tippatesti)

Otin myös nitriitin (NO2) joka näytti nollaa niin kun parasta näyttääkin.

KH testi tosiaan hukassa tai olen heittänyt pois vanhentuneena. Käsittääkseni KH täällä todella alhainen ja "olematon", jonka vuoksi myös pH heittelee altaissa helposti. Joku voisi tarkistaa lähialueelta tuon KH.n? pH täällä ollut kyllä reippaasti vielä korkeampi joskus. Nitraattitestin tulkinta tuntui hankalalta: tulos on mielestäni 5-10 välillä.
Huom turkulaiset! Vesijohtoveden laatu tulee muuttumaan syksyllä 2011 kun alamme saada Virttaankankaan tekopohjavettä. Siitä uudet arvot sitten myöhemmin.
527 l, 180 l, 107 l + 54 l sukarapulat, 2 kissaa ja tarantula.
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

Eikös nuo tiedot saa paikalliselta vedentarjoalta ?
Kiksu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1301
Liittynyt: 21:38, 02.07.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja Kiksu »

Kannattaa ne tiedot tietty katsoa oman vesilaitoksen nettisivuilta mutta tosiaan kun tiedot ladataan sivuille vain joitakin kertoja vuodessa, vaihtelua voi olla niistä annetuista arvoista. Lisäksi vesijohtoverkostossa vedessä tapahtuu kemiallisia muutoksia ennen kuin se ehtii kuluttajille, joten on ihan hyvä jos on omaakin mielenkiintoa seurata arvoja niillä keinoin kuin kotioloissa on mahdollista. Itseäni kiinnostaisi esim. minkä verran klooria/kloramiinia on käyttövedessäni jäljellä vesilaitoksen ilmoittamaan määrään verrattuna (ostan testin kunhan löydän) ja haluaisin tietää lisää raskasmetallien ja muiden alkuaineiden suositeltavista enimmäismääristä akvaariovedessä niin voisi vertailla vesilaitoksen lukuihin.

Nyt en jaksa laittaa tähän oman käyttöveden arvoja mutta myöhemmin sitten :)
Kultakalat
Anniquu_
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1330
Liittynyt: 16:07, 28.03.2009
Akvaarioseurat: TAS
Paikkakunta: Kangasala

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja Anniquu_ »

Minä pidän tälläistä ketjua mielenkiintoisena. :) Näkee, jos siis tulee runsaasti vastauksia [;)] , että onko eri alueilla Suomessa erilaatuinen vesijohtovesi. Itselleni tulevan veden arvot näkyvät http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic. ... =poraka%2A , eli meillä on oma porakaivo.
MaXXer
Junior Member
Junior Member
Viestit: 67
Liittynyt: 14:57, 13.07.2011
Sukupuoli: Mies

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja MaXXer »

Haukipudas kirkonkylä 9.8.11

pH 6.8 (joku halpis mittari-kalibroitu)
GH 3 (sera tippatesti)
NO2-nitriitti 0 (sera tippatesti)
NO3-nitraatti ehkä pikkusen yli puhdas 0 (olisiko se sitten 1-5?) (sera tippatesti)
Cl-kloori 0 (sera tippatesti)
KH-testiä ei ole.

Vanhasta muistista sanoisin että kausittaiset vaihtelutkin on aika pieniä, kun joskus olen mittaillut seuratakseni asiaa.
Kilu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 647
Liittynyt: 19:43, 01.09.2005
Akvaarioseurat: OAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Ii

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja Kilu »

Iin vesilaitoksen sivuilta suoraan copypastea:

ph 7,1
kovuus 0,79 mmol / l (pehmeä)
rauta < 0,01 mg/l
magnaatti < 0,005 mg/l
nitraatti 0,088 mg/
väri < 10 mg/lPt

Kerrassaan erinomaisen raikasta pohjavettä, jonka kyllä tuntee juodessaan. Aivan puistattaa ajatella millaista kuraa tuli juotua Oulussa asuessani. Tai eihän sitä oikeastaan edes pystynyt juomaan....
720l + 450l
Eikait sole mikhän!
LKA
Junior Member
Junior Member
Viestit: 229
Liittynyt: 15:21, 19.08.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja LKA »

Huhhuh... eipä tarvitse ihmetellä miksi itsellä kuluu Kuopiossa tuota pH-miinusta ihan kiitettävästi. pH on 7,7, sähkönjohtavuuskin on mielestäni aika korkea, 234 (yksiköstä en ole varma) ja vesi keskikovaa. Voisikohan tästä päätellä että vedellä on kohtuullisen hyvä puskurointikyky hapon lisäykselle...
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

Kilu kirjoitti:
Kerrassaan erinomaisen raikasta pohjavettä, jonka kyllä tuntee juodessaan. Aivan puistattaa ajatella millaista kuraa tuli juotua Oulussa asuessani. Tai eihän sitä oikeastaan edes pystynyt juomaan....
No älä nyt, hauku Oulun vettä, meilläpä on kylppäri oranssina (punalevää) ja vedessä on sellainen pikantti maku ja sitten unohtamatta sitä, mitä Muhoksen hautausmaalta tuohon veteen valuu... Mutta http://www.ouka.fi/vesi/talousveden_laa ... ittain.htm tuosta voi ihmetellä minkälaista vettä kaloille annetaan ja mitä tulee juotua.
They2
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2618
Liittynyt: 13:07, 14.08.2010
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja They2 »

Tänään tuli Turun-Sanomissa artikkeli kaivovesissä, ja samalla kerrottiin myös Talousveden laatuvaatimukset ja suositukset. Vaatimuksissa muunmuassa luki että nitriittiä saa olla enintään 0,5 mg/l ja nitraattia 50 mg/l. Jännää luettavaa. :)
Kiksu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1301
Liittynyt: 21:38, 02.07.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja Kiksu »

Paljon tietoa kalojen veden vaatimuksista, raskasmetalleista ym. löytyi Ympäristö.fi-sivustolta. Hakuun "Riverlife", --> mitä joki on --> virtavesien kalat --> oikealta puolelta sivua "kalojen vedenlaatuvaatimukset". Siinä on hyvin selitetty miten muut asiat kuten mm. pH ja lämpötila vaikuttavat aineiden haitallisuuteen eikä vain tyydytty listaamaan raja-arvoja pelkin numeroin. Muutakin hyödyllistä tietoa löytyy tuolta Riverlifen otsakkeiden alta. Aion tehdä päiväkirjaan tietopaketin josta on helppo tarkistaa asioita.

Talousvesille saattaa olla korkeitakin suositusarvoja joillekin aineille verrattuna siihen, mitä kalat jatkuvasti vedessä eläessään sietävät eli niitä ei voi suoraan soveltaa akvaariokäyttöön. Akvaarioihmiset tämän varmasti ymmärtävätkin. Asiaa tuntematon saattaisi ajatella että kyllä se vesi kaloille kelpaa koska on kaikkien vesilaitoksen suositusten mukaista. :roll:
Kultakalat
Kiksu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1301
Liittynyt: 21:38, 02.07.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Vesijohtoveden vesiarvoja paikkakunnittain

Viesti Kirjoittaja Kiksu »

HSY:n Espoon Dämmanin vesilaitoksen ilmoittamia veden keskiarvopitoisuuksia 1.1.-30.6.2011, omat testaukset kylmävesihanasta 21.8., Sosiaali-ja terveysministeriön talousvesille asettamia laatuvaatimuksia sekä Ympäristö.fi-sivustolla mainittuja kaloille turvallisia pitoisuuksia tässä listattuna:

- pH: ilmoitettu 8,3 / hanasta 7,2

- alkaliteetti: ilmoitettu 0,52 mmol/l vastaten KH 2,8 / hanasta sama

- GH: ilmoitettu 3,8 / hanasta sama

- sähkönjohtavuus: ilmoitettu 18,9 mS/m

- ammonium: hanasta 0 mg/l

- nitriitti: hanasta 0,025 mg/l

- nitraatti: hanasta noin 2 mg/l

- kokonaiskloori: ilmoitettu 0,42 mg/l (veteen lisätty kloramiinia). Vapaan kloorin määrä ei tiedossa ja muuttuukin kloramiinin hajotessa. Kaloille turvallinen vapaan kloorin pitoisuus <0,005 mg/l. 0,04-0,2 mg/l on myrkyllistä.

- rauta: ilmoitettu 0,03 mg/l . Särkikaloille turvallinen pitoisuus <0,2 mg/l, lohikaloille <0,1 mg/l. Korkea liuenneen hapen pitoisuus vähentää haittoja (viileässä vedessä enemmän happea kuin lämpimässä).

- kupari: ilmoitettu 0,001 mg/l. Kaloille turvallinen pitoisuus <0,005 mg/l.

- nikkeli: ei ilmoitettu. Laatuvaatimus talousvedelle <0,020 mg/l. Kaloille turvallinen pitoisuus <0,025 mg/l.

- kadmium: ilmoitettu <0,0005 mg/l. Särkikaloille turvallinen pitoisuus <0,001 mg/l, lohikaloille <0,0002 mg/l. Korkea (?) magnesiumpitoisuus vähentää haittoja.

- arseeni: ei ilmoitettu. Laatuvaatimus talousvedelle <0,01 mg/l. Kaloille turvallinen pitoisuus <0,05 mg/l.

- lyijy: ilmoitettu <0,001 mg/l. Särkikaloille turvallinen pitoisuus <0,07 mg/l, lohikaloille <0,001-0,008 mg/l. Korkea (?) magnesiumpitoisuus vähentää haittoja.

Kromille, sinkille ja alumiinille oli myös ilmoitettu pitoisuudet, jotka kaikki olivat selvästi alle kaloille turvallisen enimmäispitoisuuden. Elohopean pitoisuutta ei ollut ilmoitettu. Laatuvaatimus talousvedelle on <0,001 mg/l, mikä on sama kuin herkimmille kaloille turvallinen pitoisuus. Elohopea liukenee huonosti veteen ja enimmäkseen sitä saadaan elimistöön ravinnon kautta. Ympäristö.fi-sivustolla kerrotaan, että useiden metallien haittavaikutuksia vähentävät korkea pH sekä kalsium- ja elektrolyyttipitoisuus.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tämä vesi on haitta-aineiden suhteen kaloille turvallista paitsi herkimmille kaloille kadmiumin ja ehkä lyijyn osalta. Koholla oleva nitriittipitoisuus pienenee kypsässä akvaariossa. Vielä mietin, voisiko lohikalojen suosituksia soveltaa monnikaloille. Koska ne ovat herkkiä kuparille ja nitriitille, voisi olettaa, että muillekin haitta-aineille.
Kultakalat
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”