Hei,
kysymykseni liittyy ulkosuodattimen letkuvirityksiin.
Eli helpottaakseni 250 -litraisen vedenvaihtoja (toistaiseksi tehnyt käsipelillä ämpärillä mikä totta vie on työlästä) ajattelin, että mahtaisiko tuo onnistua seuraavasti:
Jos Eheim Professionel II (2028) ulkosuodattimesta akvaarioon tulevaan putkeen laittaisi jossain akvaarion reunan tietämillä jonkun T -mallisen välikappaleen, jossa on hana eli kun haluaa poistaa vettä vaikka sen 1/3 niin välikappaleeseen ylimääräinen letku kiinni ja pää takapihalle - sen jälkeen ei muuta kuin hanasta kääntämään ja suodattimen pitäisi pumpata vettä pihalle haluamani määrän verran.
Tietäisikö joku neuvoa onko tällaisia liittimiä/hanoja esim. Eheimillä valmiina tarjolla vai pitääkö lähteä Etolaan tahi muualle etsiskelemään?
Eheimillä on niin turkasen paljon eri nippeleitä, että en netissä surffattuani osannut oikein sanoa onko juuri hakemaani tarjolla.
Täyttöpuoleen pitää sitten vain ostaa jonkin verran letkua (jota olisi mukava käytellä ja säilyttää kerrostaloasunnossa) eli ei tarvitsi aivan puutarhaletkun jämäkkyyttä.
Samoin joku mahdollinen pikaliitin, jolla saisi mieluiten suoraan kylppärin tai keittiön hanaan kiristämällä letkun kiinni tai vaihtoehtoisesti kierteellä oleva jolloin täytyisi sitten pesukoneen ottovesiletku irroittaa aina täytön aikana, tämäkin tosin huomattavasti mukavampaa kuin ämpäriralli.
Kiitän etukäteen, josko joltain löytyisi tähän valmiita patenttiratkaisuja ja ehkäpä vielä vinkkejä mitä osia lähden metsästämään.
Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne.
Valvoja: Moderaattorit
Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne.
250L akvaario hiekkapohjalla (Eheim Prof. II 2028 + Aquaball 180):
tetroja,monnisia sekä katinkultamonni (pitbull pleco).

-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 20:16, 09.01.2009
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Heslinki
Re: Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne..
Samankaltaista olen itse suunnitellut, tosin laittaisin t-haaran suodattimen tulopuolelle. t-haaraan joku pieni kuulasulku ja perään pikaliitin. Pikaliittimellä letku kiinni ja sulku auki - > vesi poistuu sujuvasti.
Letkuista; oman kokemukseni mukaan silikoniletku on tosi mukava käyttää, todella pehmeää ja taipuisaa, ja siten älyttömän helppoa käsitellä. Melkein kuin narua. Ollut jo monta vuotta (5-6 ?) eikä ole hapertumista tapahtunut. On suht arvokasta perus puutarhaletkuun verrattuna mutta...helppoa on.
Nykyisellään tyhjennän omani siten että letkun toinen pää altaaseen, toinen lattiakaivolle, reipas imaisu ja kyllä se vesi sieltä tulee. Kaivon puoleisessa päässä on pikaliitin joka käy hanaan, eli kun riittävästi vettä on tullut pois, niin letku kiinni hanaan ja uutta vettä tilalle.

* Ala-arvoiset huomautukset poistettu. Seuraavista seuraa porttikielto. *
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5530
- Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lieto
Re: Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne..
Haara ennen suodatinta? Miksi??
Mutta rautakaupasta kun hakee vaikka Gardenan haarapalikan ja puutarhaletkua ja hanaliittimet olisi se siinä. Suodattimella pumppaa vedet vessanpyttyyn/jonnekin ja sen jälkeen samalla letkulla hanasta uusi vesi altaaseen. Myös biltsut, honkkarit jne myynoita osia. Kannattaa kuitenkin hiukan kiinnittää huomiota hanan ja liitinten laatuun. Se nyt kuitenkin on hiukan eri juttu roiskuuko sieltä liitoksesta sitä vettä puutarhaan vaiko parketille.

My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 20:16, 09.01.2009
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Heslinki
Re: Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne..
Mun tapauksessani siksi että suodattimet ovat piilossa kaapissa, lisäksi kaikki letkut menevät jemmassa seinän ja tankin takana, joten en halua sinne mitään ylimäräistä. Kun t-haaran tekisi kaappiin suodattimen tulopuolelle, sekin jäisi piiloon.Aqualung kirjoitti:Haara ennen suodatinta? Miksi??
* Ala-arvoiset huomautukset poistettu. Seuraavista seuraa porttikielto. *
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5530
- Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lieto
Re: Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne..
En vieläkään näe miten tuo sulkee paluun haaroittamisen pois. Siellä kaapissa kun sekin on. Saisi pumpattua moottorilla vedet vauhdilla pois.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
-
- Advanced Member
- Viestit: 1892
- Liittynyt: 17:48, 20.11.2001
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne..
Silikoniletkulle ääni täältä.
Samalla kyllä vihjaisen omasta ratkaisustani, joka on ollut jo vuosituhannen vaihteesta asti käytössä.
Mulla roikkuu akvaarion takalasista pieni muovilaatikko. Siihen olen vetänyt Eheimin imuputken, jatkaen sitä lyhyempää puolta letkulla niin, että se ylettyy melkein laatikon pohjalle. Laatikon kylkeen on porattu halutun vedenpinnan tason korkeudelle reikä läpiviennille, josta menee letku viemäriin.
Eheimin imuputkesta ilmat pois, niin että lappo laatikkoon käynnistyy.
Näin meillä on ratkaistu veden poistumareitti. Pinnan taso pysyy tasaisena.
Sitten vaan, esim pientä silikoniletkua lähimpään vesiputkia sisältävään lokaatioon, meidän tapauksessa seinän takana oleva vessa (eli reikä seinään ja letku läpi. Poistoletku menee samasta).
Itsellä on vessan vesihanan kylmävesiputkessa T-haara, jonka jälkeen hana, ja silikoniletku sen perässä. Sitten vaan saavin kanssa kellottamaan, sopiva 24/7 veden virtaama, että vettä vaihtuu sopiva määrä tauotta.
Kun vesi vaihtuu kokoajan, se virtausmäärä on niin pieni, että lämpötila ei tuota ongelmia, eikä myöskään kloori. Heittelen välillä vedenparannusainetta, mutta olen miettinyt ottaa lannoitusautomaatin siihen käyttöön, että saisi vähän säännöllisyyttä siihen.
Hyötynä on täydellinen huolettomuus vedenvaihdonosalta. Käytän pohjan imurointiin paristokäyttöisiä pohjaimureita, jotka palauttavat veden akvaarioon, mutta keräävät töhnät pussiin.
Pidän myös sitä hyötynä, että vedenlaatu ei vaihtele suurina määrinä kerralla, vaan on käytännössä niin tasaista, mitä mahdollista.
Suosittelen lämpimästi. On helppo pikkuaskare väsätä, ja jos haluaa nähdä vaivaa, niin letkuja varten voi laittaa seinän viereen jonkin sähköjohtokourun, mihin ne saa piiloon.

Kaikki eivät ehkä tiedä: Ctrl pohjassa vierittää hiiren rullaa, niin saa zoomattua kuvia jos ei muuten. Jean Subuffet: "For me, insanity is super sanity. The normal is psychotic. Normal means lack of imagination, lack of creativity"
-
- Starting Member
- Viestit: 43
- Liittynyt: 20:16, 09.01.2009
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Heslinki
Re: Letkuvirityksiä ulkosuodattimeen, hanoja jne..
Niin kato, kun menee päivän tuolla helteessä ruohonleikkurin kanssa ja aina välillä yrittää jotain kommentoida niin tällaista tästä sitten tulee.Aqualung kirjoitti:En vieläkään näe miten tuo sulkee paluun haaroittamisen pois. Siellä kaapissa kun sekin on. Saisi pumpattua moottorilla vedet vauhdilla pois.