Mun 250-litraisessa on vähän levää, varsinkin intianvesitähdikissä ja amerikankellukan juurissa. Luin juuri jostain, että nuoret leväbarbit saattavat päivässä siivota pintakasvien juuret siisteiksi jne., mutta kun ne kasvavat liian suuriksi vonkaleiksi tuohon mun metrin mittaiseen altaaseen
Tietoja akvasta:
Asukkaat
- n. 20 kuparitetraa
- 6 keisaritetraa
- 7 helmimonnista
- 2 albiinomonnista
- 2 punaista noitamonnia (joista pienempi on kyllä aika hyvä talkkari, mutta on sen verran kömpelöitä nämä, etteivät kaikkialle oikein pääse)
- 1 partamonni
- kierteisiä hiekassa + muutama petokotilo
Valaisimena on Hagenin Aqua Glo 2x39W, mutta toinen samanmoinen on tulossa, jolloin valoa/litra onkin jo ihan mukavasti. Lannoitteita on toistaiseksi vain juurilla (7-kuulia ja Crypto-tabletteja), mutta tilattu on ProFitoa. Harjoittelen hiilarijuttuja Tetran levittimellä, mutta sehän on tietenkin aivan toivottoman pieni tähän - siirtyy myöhemmin pikkuakvaan. Ruokinta aamuin illoin, n. yksi paastopäivä (tai paastonpuolikas) per viikko. Tetrojen ruoka katoaa sekunneissa, kaikki pelletitkin parissa tunnissa.
Etulasiin kertyy vedenvaihtojen välillä täpläistä vihreää levää, ei pahasti, mutta vähän. Rosanervigissä levä on ruskeaa, ehkä jotain piilevää..? Pohjalla ei ole levää, eikä vesi haise. Vesiarvot: No2: 0, No3: 12,5-25 (vedenvaihtojen välillä), Gh: 6, Ph: 7. Karbonaattikovuustestiä mulla ei vielä ole, mutta ph on molemmissa akvoissa erittäin pysyvästi tuo 7(-7,1). Lämpötila 26.
Miltä kalasto muuten vaikuttaa - helmimonnisia olen ajatellut lisätä vielä, tahtoisin 10-päisen parvin. Albiinoita ei lisää, tulivat altaan mukana ja saavat nyt olla, mutta eivät kuulu mun suosikkeihini. Jos tuonne vaan mahtuu, niin tahtoisin jonkun keskivedessäkin uivan lajin, joita ei tarvitsisi olla hirveän montaa ja joka tykkäisi napostella leviä.



