Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.
500 litrainen allas tulossa ja nyt mietityttää tuleeko tulva vai ei alusta on 6 jalalla ja allas tyhjänä painaa noin 80kg + se aluskaappi, veden kanssa, who knows? meillä on laminaattilattia jonka alla joku ihme levy/tukilankut ja harkot + sora, mahtaako kestää painon? mikä helpottaisi painon jakoa? KÄÄK, APUVA ja KIITOS!
Voit laittaa jlustan alle 20-30mm vanerin, joka on pikkuisen jalustaa isompi. Tällöin paine lattiaakohti pienenee eikä ole niin pistemäinen. Kaunistushan tuo ei ole.
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
Akvaariohan painaa vedellä täytettynä 1,2 kertaa enemmän. Eli esim. 100 litran painaa 120kg. Meillä on 320 litranen laminaatin päällä ja ollaan jaettu tuota painoa laajemmalle alueelle levyn avulla, mitään hepposta levyä sinne ei sitten kannata laittaakkaan ja tulee ottaa huomioon myös se, kestääkö levy vettä. Esimerkiksi filmivaneri on hyvä valinta, tosin melko tyyris eikä, sitä aina myydä kuin isoina levyinä. Ja toki jalustasta kannattaa tehdä hieman siistimmän näköinen kuin esimerkiksi tavallinen alumiinijalusta on, meillä on verhoiltu alumiinijalusta laminaatilla ja on muuten ainakin omasta mielestä hieno! Tällä tavalla saa myös sen levyn piiloon.
Mulla on levyä altaan (660) jalkojen alla ja hyvin toimii parketilla ainakin.
Löysin sellaista muovikalvoa puukuvioista ja laitoin sitä sen vanerin päälle ja tavallista kirkasta vanerin pohjaan. Näyttää todella paljon siistimmälle kuin pelkkä vaneri.
660l, 60l, 45l, 21l, noin miljoona hiirtä , kolme kissaa ja 2+6 koiraa
Apuva. Täällä tuli nyt vasta sama mieleen kun sain akvaarion täytettyä! Tosiaan 360litrainen allas, 6 jalkainen alumiinijalusta. Mahtaakohan lattia kestää vai täytyykö alkaa tyhjentämään akvaariota? Tässä muutaman tunnin ämpäreillä kannellut vettä ja saanut juuri täyteen eli vaikuttaa niin kaukaiselta alkaa nyt tyhjentämään. Toki sen teen mielummin kuin maksan lattian uusimisen....
200l kalat, 100l liskola, 360l uusi projekti, 3xSeropiHurttia & pikkuinen tytär <3
BLOGI: http://dabinblogi.blogspot.com (meidän perheen elämää)
Tuohon on helppo ratkaisu. Eli lattialle akvaarion kokoinen noin. 10mm vanerilätkä. Eli alusta jonka päällä akvaario seisoo. Tämä jakaa painoa tasaisesti eikä tule jalanjälkiä lattiaan.
Tämä toisaalta vaatii akvaarion melkein tyhjentämistä. Mutta jos saatte kavereita apuun nostamisessa kun altaassa on noin 20cm vettä, niin pitäisi onnistua
Suunnittelen jalustakaappia ja samoja asioita olen miettinyt.
Ensin ajattelin tehdä jalustakaapin, jonka kaikki sivut ja pohja ottavat lattiaan. Silloin paino jakautuisi ongelmitta.
Mutta entä jos vettä joskus jostakin syystä valuu sinne pohjalevyn ja lattialaminaatin alle? Sitä ei saisi sieltä kuivattua ja laminaattihan ei kauan märkyyttä siedä.
Siksi laminaattilattialle sijoitettavan jalustakaapin pitäisi ehkä seistä jaloilla. Silloin mahdollisesti joskus lattialle valuva vesi olisi helposti kuivattavissa. Olisihan siivouskin helpompaa. Ehkä siis pitäisi olla n. 6-8 cm:n jalat, mahdollisesti säädettävät?
Mutta jos on jalat, jääkö niistä kuopat laminaattiin? Kävin kysymässä asiantuntijoilta parista liikkeestä. Toisessa sanottiin, että ilman muuta jää, toisessa ettei varmasti jää.
Jos pelkää, että laminaattiin tulee kuoppia, voi tietenkin laittaa jalkojen alle yhtenäisen vesivanerin tms. tai joka jalan alle pienemmän palan. Mutta silloinhan taas mahdollisesti puhdistushommissa tms. karkaava vesi saattaa "ryömiä" näiden ja laminaatin väliin, jolloin sitä ei saa kuivatettua ja taas menee laminaatti pilalle.
Optimisti ajattelee, ettei vettä lattialle koskaan valu eikä se ainakaan ehdi "ryömiä" laminaatin ja ylimääräisen suojalevyn tai -levyjen väliin. Pessimistin mielestä niin tulee ehdottomasti käymään.
Teet niin tai näin, aina väärinpäin!
"Elämässä ei voi mennä hyvin, jos tarvitsee keräillä pisteitä tallomalla teinejä ja sen sellaisia."
Varmaa tapaa tuskin on. Sama voi tapahtua esim. kukkaruukkujen suhteen. Jalanjälkiä jättävät myös sohvat ja kirjahyllyt. Sitten on vielä haalistumisjäljet tauluista ja kaikista huonekaluista, jotka ovat kauan paikoillaan.
Juu, ja ihmisen jaloistakin jää jälki, jos liian pitkäksi aikaa jää paikalleen seisomaan. Tai takamuksesta jos laminaatille jämähtää. Ties vaikka varjostakin jäisi.
Akvaarioharrastuksessa riskit ovat kuitenkin niitä kaikkein pienimpiä. Vähemmän riskejä on vain ristisanatehtävien täyttäjillä.
Hyvä kuitenkin, että asioista keskustellaan harrastajien kesken. Minulle - aloittelijalle - tämä on oivallinen foorumi saada tietoa ja neuvoja ja kuulla muiden kokemuksia ja näkemyksiä.
"Elämässä ei voi mennä hyvin, jos tarvitsee keräillä pisteitä tallomalla teinejä ja sen sellaisia."
Minulla oli 720 litranen tuollaisella alumiinijalustalla säätöjalkoineen suoraan laminaatilla parisen vuotta samalla paikalla ilman mitään vanereita jne, ja kun se siirrettiin muualle ei lattiassa näkynyt mitään jälkiä!
- Kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin -
Niin tai näin, joka tapauksessa laitan jalustakaapin alle kuusi jalkaa (ilman mitään yhtenäistä levyä tai levynpaloja). Jollei muuta niin mahdollisten kuivaamistarpeiden tai imuroinnin takia.
Niiden jalkojen varassa on siis 250 litran allas yms. eli kai maksimissaan 350 kg.
Jos jää jäljet niin jääköön. Niinhän se on, että "kun lumeen kusee niin jälki jää".
Jos myyn asunnon, kerron ostajalle, että kuopat ovat Madonnan tai Freddie Mercuryn jalanjäljet. Tai alpakan sorkanjäljet. Ja korotan hintapyyntöä.
"Elämässä ei voi mennä hyvin, jos tarvitsee keräillä pisteitä tallomalla teinejä ja sen sellaisia."
Suunnittelin asentavani jalustakaapin alle kuusi alle kymmenen sentin metallijalkaa, joko kiinteää tai säädettävää. Ei tule mitään.
Kävin rautakaupoissa tutustumassa tarjontaan. Tarjolla oli vain heppoisia leluja, nukkekodin jaloiksi sopivia. Korkeussäädöt olivat naurettavaa työtä. Ei sellaiseen voi luottaa akvaarion jalustassa.
Teen kaapin runkorakenteen kertopuusta (39x66 väliseinätolppaa) siten, että kuusi pystytolppaa toimivat jalkoina. Täytyy vaan siistiä ja pintakäsitellä ne näkyviin jäävät osat. Puujalkojen alle tietenkin huopatarraa. Jos on tarve korkeussäätöihin, teen sen muovimaton paloilla tms.
"Elämässä ei voi mennä hyvin, jos tarvitsee keräillä pisteitä tallomalla teinejä ja sen sellaisia."
Itellä kävi vähän huonosti, alkoi 180l akvaario painumaan. Alumiinijalusta 6 jalalla ja 2cm vesivaneri alla mutta seinästä irronnut laminaatin reuna. Nyt olen pitänyt vettä vähemmän sisällä(150l) kun hirvittää eikä ole rahaa pienempään altaaseen kun käytettyihin en luota. Talo on vanha ja alla lankkulattia sekä laminaatti ei kalleinta laatua. Sitäpaitsi isoimmat kalat eivät paljoa pienempään mahdu. Altaan alla on parin sentin styroxi ja vesivaneri, säätöjalkoja ei ole mutta vatupassin kanssa laitettiin paikalleen. Painuma ei ole onneksi kun 2-3mm.
Pari kysymystä:
- Miten ylipäänsä huomaat 2-3 millin heiton? Jospa se on ollut jo alun alkuaan.
- Mitä merkitystä noin pienellä heitolla voi olla?
- Onhan tuossa muitakin eläviä elementtejä kuin laminaatti (jalusta, styroksi, lankkulattia). Miksi juuri laminaatti olisi "pettänyt"?
- Miksi luulet, että 30 litran/kilon pienennys kuormituksessa vaikuttaisi asiaan?
Olen kuullut ihmisten kävelleen stilettikoroilla laminaattilattialla ilman vauriota lattialle. Kapea korko aiheuttaa kävellessä pinta-alaa kohden suuremman paineen kuin 6 jalkaisen jalustan jalka 500 l altaassa. Jos haluaa pelata varmanpäälle, voi jalkojen alle laittaa vanerista tai pleksistä hieman jalkaa suuremmat lätkät. Siten voi huoleti säätää tarvittaessa säätöjalkoja myös altaan ollessa täynnä ilman pelkoa lattian naarmuuntumisesta. Lätkillä on koko altaan kokoiseen levyyn verrattuna se etu, että lattialle mahdollisesti roiskuvan veden saa kuivattua.
180l allas 4 jalkaisella jalustalla ei jättänyt minulla pysyviä koloja edes muovimattoon.
Meillä myös laminaattilattia ja 317l allas, jota on pyöritelty kolmessa paikassa,eikä kertaakaan ole jäänyt jälkiä lattiaan, mutta on kyllä tosi laadukas laminaattikin. Malawina toimii, mutta nuo laavakivethän ovat luonnonkiveä kevyempää ja painavat noin saman verran kuin vesi/kg. Toki alle voisi laittaa suuren levyn, mutta itsekin laittaisin mieluiten jokaisen jalan alle lätkän. Mutta joka tapauksessa itselläni ei ole kumpaakaan ja jokainen valitsee itselleen ja lattialleen parhaan vaihtoehdon täällä esitetyistä
No ensinnäkin käppä remontoitiin ennen tähän muuttoa ja rakoa ei aluksi ollut. Siis luultavasti alla oleva lautalattia on joustanut jolloin laminaatin reuna on irronnut toisistaan. Ja todellakin ton näkee kauas kun vaalea sisus paistaa laminaatissa (laminaatti tumma). Kohta on seinän vieressä. Tällähetkellä akvaariossa vettä n.145l ja vähensin sitä koska rako oli suurentunut sen jäkleen kun olin vaihtanut vettä ja laittanut akvaarion "piri pintaan" eli kehyksen alareunaan.
Ei tuossa muuta voi kuin siirtää altaan toisaalle. Jos lattia tuollaisia painumia tekee, taitaa se "remontti" ollut mallia pieni ja pinta. Eli altaan muutto kantavan seinän viereen ja jos ei sekään auta niin äkkiä muutto kämppään joka ei lahoa käsiin.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Talo on rakennettu-39 j alakerta kokenut täydellisen pintaremontin juuri. Talo on todella pieni joten akvaarion paikan valinnassa ei paljon valinnan varaa ollut koska yläkerta ei ole vielä asumiskäytössä. Muutin tähän vasta 8kk sitten ja vaikka talo on ollut suvun omistuksessa yli 10 vuotta niin se on ollut ennen minua vuosia tyhjillään joten olen koekaniini asian kanssa, vesi ja viemäri on ekaa kertaa talossa. Akvaariota en rupea nyt siirtämään, sen takia sitä tyhjensinkin että voin nukkua yöni kunnolla.