
Millainen on siis hyvä akvaarioharrastaja? Mitataanko akvaarioharrastajan hyvyys siinä, kuinka monta allasta harrastajalla on ja altaiden teemojen/teemattomuuksien mukaan? Vai sen mukaan, miten paljon harrastetaan haastavia ja harvinaisempia ultimate-lajeja, kuten luonnonkiekkoja, harvinaisia plekoja, merivesikaloja tms., ja onnistutaan kasvattamaan niitä? Vai voiko altaassaan ihan perus-miljoonakaloja,- neontetroja ja -monnisia pitävä harrastaja olla myös ns. hyvä akvaarioharrastaja?
Vertauskuvat ehkä vähän ontuvia, koska haastavuushan on katsoja silmässä

Tuli ihan mieleen siitä, kun katselin uutta, ensimmäistä isoa allastani. Monesti ehkä uuden altaan tullessa myös kalastossa siirrytään pykälää vaativampaan suuntaa. Mutta entä minä? Tarkoitus on jäädä polkemaan lähtöruutuun, eli hankkia tuohon isoon altaaseen niitä ihan peruskaloja, taistelukaloja, mustaneontetroja yms., jotka ovat niitä helppohoitoisia aloittelijoiden kaloja (ja jotka vain nyt sattuvat miellyttämään silmää enemmän, kuin esim. Malawi-affenet

Palailen astialle, kunhan itse jaksan pohtia asiaa ---> raittiinilmanmyrkytys vienyt voimat... -.-