Viime vuoden puolella kerroin kuinka ikävästi akvaarioharrastukseni alkoi, kun lähdin liikkeelle luottaen suppeaan opaskirjaan ja kalakaupan myyjään. 54l akvaariossani ui pehmeän ja kovan veden kaloja sekaisin ja ne kaikki olisivat tarvinneet suuremman parven ympärilleen (kuparitetroja 6kpl, miljoonakaloja 5kpl ja kirjoplatyja 3kpl). Pohjakaloina leopardimonnisia ja juovanuolimonneja, kumpiakin 4kpl. Parempia oloja odotellessa miljoonakaloista kuoli 4.
Vuodenvaihteessa sain kolme kertaa suuremman altaan eli 160l. Yksin tein kovan työn hakiessani altaan kaappeineen ja laittaessani sen käyttövalmiiksi. Siirsin vanhasta altaasta kaiken muun paitsi soran uuteen altaaseen, johon siis tuli hiekkapohja (vanhaa soraa laitoin toki sukkahousuissa pariksi viikoksi näkyä rumistamaan). Myös sisäsuodattimen laitoin uuden ulkosuodattimen kaveriksi, tarkoitus oli että vähäksi aikaa, mutta sinne se on jäänyt.
Akvaariosta tuli kaunis. Vain kaloja tuntui yhtäkkiä olevan kovin vähän ja tietenkin suunnittelin hankkia niitä lisää. Halusin kuitenkin ensin odotella pari viikkoa, että uusi akva ehtisi kypsyä kunnolla ja olisi samalla aikaa suunnitella kunnolla mitä kaloja kannattaa ostaa. Muuton yhteydessä muuten ongin vanhasta akvaariosta neljä pikkuruisen pikkuista poikasta, joita arvelin päivää ennen kuolleen miljoonakalan poikasiksi. Niistä yksi selvisi hengissä ja on nyt muotoutumassa kovasti kirjoplatyn näköiseksi; en vain koskaan huomannut niiden olevan raskaana, mutta se kuollut miljoonakala saattoi olla.
Kaikki sujui muuten hyvin (nitriittitesti näytti joka päivä nollaa), mutta yksi kirjoplaty ja yksi juovanuolimonni kuolivat kahden viikon sisällä muutosta. Vähän masentuneena ja muiden kiireiden painamana uuden kalaston suunnittelu ja hankkiminen viivästyi. Sitten se tapahtui - kalakatastrofi!
Viime viikko oli isännällä lomaa ja hänpä tyhjää akvaariota katsellessaan innostui lähtemään ostamaan lasten kanssa kaloja. Mulla sydän hyppäsi kurkkuun. Isäntä ei ymmärrä kaloista ja akvaarion hoidosta yhtään mitään eikä usko mitään mitä hänelle kerron. Olen akvaarion hankkinut "itselleni" eli että minä hoidan sen ja kannan siitä vastuun. Annoin saatteeksi lapun, johon kirjoitin akvaarion koon ja vesiarvot pienellä toivolla, että myyjä ottaisi ne kaloja suositellessaan huomioon. Poikani (12v) tietää mitä kaloja meillä on ja mitä sinne EI saa hankkia (mm. miljoonakaloja). Kuiskasin hänelle, että yritä parhaasi mukaan saada isä tyytymään vain pohjaparvien kasvattamiseen (siis leopardimonnisia ja juovanuolimonneja jokunen lisää) ja yhteen uuteen pieneen parvikalaan tai isompaan parikalaan, joka tulee toimeen kuparitetrojen kanssa.
He olivat poissa kaksi tuntia ja palasivat ison kalapussin kanssa. Siellä oli: 4 omenakotiloa, 4 miljoonakalaa, 4 koralliplatya, 4 neontetraa, 4 nuolimonnia (erilaisia kuin entiset) ja 3 partamonnia ilman partaa. Vain miljoonakaloista ilmaisin närkästykseni suoraan, sillä niistä oli isännän kanssa jo monta kertaa aiemmin puhuttu, että vaikka kuinka ovat kauneimpia kaloja, niin meidän pehmeän veden akvaarioon niitä ei lisää hankita kuolemaan. Muissakin lajeissa oli valittamista, mutta tein sen hillitymmin. Platyt ovat myös kovan veden kaloja eikä niitä saisi olla kahta eri lajia, neontetrat tarvitsevat vähintään 15 kalan parven, nuolimonnit olisivat kernaasti saaneet olla samaa sorttia ja partamonneja olisi saanut olla vain yksi tai korkeintaan pariskunta (nyt niitä on ymmärtääkseni kolme naarasta).
Kaksi päivää myöhemmin isäntä innostui taas kalaostoksille. Hymyni hyytyi, mutta toivoin taas, että pitäytyisivät vain neontetraparven kasvattamisessa ja kysyisivät josko kaksi naaraspartista voisi vaihtaa yhteen urokseen. Niin ja leopardimonnisia annoin "luvan" tuoda pari lisää, mutta ei yhtään uutta kalalajia, ja jos välttämättä on pakko, niin sitten sen pitää olla laji, joka viihtyy yksin tai pariskuntana, koska akvaarion mitta alkaa olla tosi täynnä. En ollut ehtinyt vielä tutkia todellista tilannetta esim. kuinka leopardimonnisparvi ja partamonni pärjäävät yhdessä tai mahtuuko meille ylipäätään neontetraparvea tai ovatko vesiarvot niille sopivia. Kovan veden kalat ovat jo sellaisenaan ongelma, mutta voin ainakin miljoonakaloille sisustaa vanhan 54l akvaarion. Suututti hirveästi, että tällaisia uusia ongelmia piti saada selvitettäväksi.
No, kaupasta tultiin taas ison kalapussin kanssa ja akvaarioon kaadettiin (taas ilman sen kummempia totutteluja): 2 leopardimonnista, 16 kardinaali- ja sinineontetraa ja 2 purjemollia. Mitä ihmeen purjemolleja? Isoja, kauniita kaloja, mutta tsekkasin netistä: taas lisää kovan veden kaloja! Isäntä puolustautui, että kalamyyjä vakuutti kaikkien hänellä myytävänä olevien kalojen olevan sopivia paikalliseen vesijohtoveteen. Edellinen kalasatsi oli toisesta kaupasta ja siellä oli vakuutettu samaa. Myyjä oli katsonut pitkään, kun mies oli sanonut haluavansa pehmeän veden kaloja, "ai minkä pehmeän?". Voiko olla edes totta? Poika kertoi myöhemmin, että heitä edeltävä asiakas oli ostanut 8 purjemollia 60l akvaarioon myyjän suosituksella, ja siitä isä oli saanut vinkin, että sopivat ne meillekin, vaikka isoja ovatkin.
Sydän sykkyrällä katselin akvaariotani. Kieltämättä siellä nyt oli eloa ja sitä olisi ollut kiva katsella jos takaraivossa ei olisi koko ajan paikuttanut, että kalasoppa siellä porisee. Yritin tyynnytellä itseäni, että ehkä ne nyt kuitenkin kaikki sopivat, kunhan niille kahdelle naaraspartikselle löydän uuden kodin, kun vähän kasvavat. Niin ja ne kovan veden kalat, eipä niitä 54l akvaarioon voi enää tunkea ja uutta isompaa en ala hankkimaan, joten pakko niiden vain on olla ja kestää; kestäväthän ne muidenkin akvaarioissa (myyjän ja isännän suusta).
Kaksi päivää myöhemmin. Soitan isännälle, että hakee kotimatkalla maitoa kaupasta. Hetken kuluttua hän soittaa pojalle kalakaupasta (sen maitokaupan läheisyydessä) ja kysyy mitä kaloja olisi kiva ostaa. Järkytykselläni ei ollut enää rajaa: eihän kaloja osteta kuin maitoa supermarketista! Hän toi vielä kolme kalapussia, mutta minä kieltäydyin menemästä edes katsomaan. Siitä on jo viisi päivää, mutta en ole vieläkään katsonut kuin kaukaa vilaukselta, mutta pojan sanojen mukaan isä toi muutamia viherneontetroja (?), muutaman miljoonakalan ja jotain "haita" kai 4kpl. Jossain vilahti sana barbi, mutta ei isäkään kuulemma tiedä niiden nimeä, ovat kuitenkin myyjän mukaan todella rakastettavia ja kilttejä kaloja. Kaukaa olen nähnyt, että uivat pinnan läheisyydessä ja niillä on voimakas raidoitus.
Tuona iltana menin varhain sänkyyn ja itkin itseni uneen. Kauan haaveilemani ja rakkaudella aloittamani harrastus, johon halusin panostaa ja tehdä kaiken oikein alkuvirheiden jälkeen, pilattiin yhdessä viikossa. Tuntui kuin se olisi varastettu minulta. En halua enää tietää koko akvaariosta yhtään mitään ja aion junailla tulevina aikoina siihen suuntaan, että akvaario poistuu meiltä eikä tule koskaan takaisin. Tämän sanoessani tulee tosi paha mieli, kun kuitenkin aivan hirveästi tykkään tästä harrastuksesta eikä meille muitakaan eläimiä voi ottaa.
Isäntä rentoutuu nyt pitkiä aikoja akvaarion edessä ja ihailee kättensä työtä. Käyhän siellä värikäs vilske ja vipinä, ei sitä ole kieltäminen. Minusta kuitenkin puolet akvaarion ihanuudesta on siinä, kun tutustuu asukkien lajiominaisuuksiin ja oppii tuntemaan ne kokonaisuudessaan eikä vain ulkonäöllisesti silmänruokana. Mies ei tiedä edes kalojen nimiä eikä välitäkään tietää. Hän ei ole koskaan, ei yhtä ainutta kertaa, lukenut riviäkään kaloista tai akvaariosta, mutta luulee tietävänsä niistä paremmin kuin minä ja haaveilee koko seinän mittaisesta jättiakvaariosta. Hän on ikävä kyllä sitä sorttia, joka ei ota vastaan käskyjä itseään alemmilta (lue: vaimolta), joten en voi tehdä asialle nyt mitään. En voi esim. hävittää kaloja pois. Ainoa vaikutusmahdollisuuteni on ovela epäsuora diplomatia, mutta nyt olen henkisesti niin lytätty, että ei voimat eikä halu riitä, vaan toivon yksinkertaisesti kaikkien kalojen kuolevan nopeasti. Toki hän silloin syyttäisi mua, etten hoida akvaariota kunnolla (hänhän ei pane tikkua ristiin, ja hyvä niin sillä jos panisi, niin hän varmaan onkisi kalat sankoon ja jynssäisi akvaarion juuriharjalla ja astianpesuaineella ja pesisi suodattimen sisällön pyykinpesukoneessa). Aivan väärässä hän kyllä ei tule olemaan: minä heitin hanskat naulaan enkä hoida akvaariota enää.
Tämä vuodatukseni ei ollut kysymys, vaan pelkkä pahan mielen purkaus. Samalla hyvästijättöni, sillä tällä palstalla ei ole minulle enää mitään annettavaa. Lopetan harrastuksen tähän.
![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
. Kuulostaa vaan ihan siltä että miehesi tekee mitä huvittaa, vähän kuin uhmainen lapsi, tosin ilman uhmaa. Tekee vaan. Jos on oikeasti elävistä eläimistä kyse, pitää niiden hoidosta ottaa selvää ja jos ei kiinnosta, ei pidä hankkia (tämä siis koskee miehesi menettelytapaa, ja toisaalta osittain sinunkin varmasti, jos itse tiedät kaloista niin monessa vaiheessa olisi luullut kuuluvan jo jyrkkä EI, sen sijaan että annat vaan olla ja hyväksyt hiljaa asian). Jos miehesi ei välitä kalojen oikeuksista oikeaan hoitoon, sinun on tehtävä se.
ja tuskinpa tarvitseekaan. Voimia elämän varrelle voin vain toivottaa! Yritä jaksaa tai muuta tilanne aktiivisesti. Olet aivan yhtä arvokas, kuin miehesi. Samoin ovat harrastuksesi!
![[}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif "Evil or Very Mad"){kind=icon}
