Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
siikanderi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 17:18, 20.10.2009
Sukupuoli: Nainen

Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja siikanderi »

Mulla on kypsynyt tollanen 63 litranen akvaario jo jonkun aikaa sitten. Siellä asustaa tällä hetkellä pari kierteistä, kaksi kirsikkasukarapua ja seeprakala. Asukit on ollut siellä reilun viikon ja hyvin näyttävät hengissä pysyvän. Nitriittiä ei ole. Nitraattia on toistaiseksi löytynyt hyvin, mutta olen ymmärtänyt, että bakteerit mukautuvat kalaston kuormitukseen ja näin ollen tuhti kypsytykseni valuu hiljalleen hukkaan.

Tästä lootasta on tulossa muutaman kääpiöpallokalan koti. En uskalla käydä ostamassa heppuja, koska kaikissa ohjeissakin mainitaan, että niille pitää olla varmasti hyvin kypsytetty allas. Kaikenlaisia roskakotiloita on toisessa akvaariossa kasvamassa, mutta pakastesurviaisiin en ole vielä tutustunut. Epäilyttää osaisinko hoitaa näitä kummajaisia. Monissa jutuissa kerrotaan, että pallokalat saattavat kuolla jos vetävät vahingossa itsensä palloksi ilmalla. Mainitaan salaperäisesti, että niitä pitää avittaa. Tarkempaa opastusta en ole löytänyt. Puristanko ilmat pihalle vai?

Jos lykkään kalojen hankintaa joulun yli, niin pitäiskö tonne laittaa vaikka laihaa hirvensarvisuolaliuosta lisä kuormitukseksi? Kaikenlaisia pulmia sitä voikin aloittelijalle tulla!
condevil
Junior Member
Junior Member
Viestit: 219
Liittynyt: 23:30, 14.01.2008
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja condevil »

Aiotko hankkia palloille seuraa? Itellä oli piikkisilmiä ns pohjaputsareina juurikin samankokoisessa palloilla. Ne ovat ainakin oman kokemuksen mukaan hyvin kestäviä kaloja. Ajatuksena siis että voisit ottaa "ne toiset" kalat jo nyt hoitelemaan vesiarvoja ja sitten pallot rauhassa ensivuoden puolella. Tosin itselle kääpiöpallot tuli ihan perusmeiningillä kypsytettyyn akvaarioon, jossa apuna oli jo olemassa olevan akvaarion bakteerikanta. Ei ollut mitään ongelmia. Oma tuntuma palloihin oli se ettei niiden hoito sen vaativampaa ole kuin tavallisempienkaan kalojen, ruokinta vain erosi kun oli erilaista pakastettua toukkaa ja noita roskakotiloita, joita kasvatin erillisessä purkissa. Mahtaakohan sukaravut joutua ruokalistalle kun pallot tulee? Entä mitä meinasit tehdä yksinäiselle seeprakalalle?? Ja onnea kalavalinnasta. Aivan ihania pikkuotuksia! :mrgreen:
Appenzellinpaimenkoirat
Sinuhesieda
Junior Member
Junior Member
Viestit: 127
Liittynyt: 14:12, 13.08.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: "Uusimaa, Kehä III ulkopuolella"

Re: Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja Sinuhesieda »

Pallokalan pullistuminen ei sinänsä ole vaarallista ollenkaan. Meilläkin ovat pullistelleet. Jos pallokala pullistuu veden yläpuolella, toisin sanoen vetää veden sijasta ilmaa sisäänsä, pallo ei ehkä osaa tyhjentään itseään ilmasta vaan kuolee. Ainoa tapa miten voi avittaa on pitää kala veden alapuolella esim haavilla.

Muu akvaario seura tulisi olla ei-huntueväistä ja rauhallisia, koska pallot ovat hitaita uimaan ja syömään. Survaria pitää tuijottaa vähän aikaa ennen kuin sen voi syödä :D
Kotiloiksi suosittelen touhukotiloita. Kierteissarvikotilolla on sairaan kova kuori, ei paras ollenkaan. Toisaalta. Meidän kääpiöt "imaisevat" kotilon kuorestaan.
Itse kasvatan touhukotiloita 10l säilytyslaatikossa, jonka ostin tarjoustalosta ja sielä on pieni suodatin.

Sukaravut voivat joutua ruokalistalle. Meillä sukat elää sovussa kääpiöpallojen kanssa.

Orgaaninen kuorma on pallolassa suurempi johtuen pakaste elukkaruuasta, joten 1 krt viikossa (10L akva60L) on osoittautunut hyväksi veden vaihto väliksi.
Vedenparannusaineen käyttö on erittäin suotavaa. Lisäksi lisää vähän vitamiinia, koska survarit ja kotilot ovat vähän yksipuolista ruokaa.

<säilykeliha>
Kattokaa mun kalavideot - mm kääpiöpallokalan lajiesittely!
</säilykeliha eli spam>

Kannattaa kirjastossa lukea akvaariolehtiä, ne ovat paras tiedonlähde. Kirjoissa ei löydä pallokala juttuja (vielä).
Kääpiöpalloilua jo 10.8.2009 alkaen 60 litran voimin. Parinkunnan (30% työllistetty) haaveena isompi akvaario.
Tein itse: Kääpiöpallokala lajiesittely (Carinotetraodon travancoricus)
YouTube videoni, myös muitakin kalavideoita.
siikanderi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 17:18, 20.10.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja siikanderi »

Piikkisilmät onkin hyvä idea! Mä oon saanut noita rapuja käppänäaltaasta, että kai niiden selviytyminen on ihan mahdollista. Seepra pääsee kyllä pallojen alta pois, mutta seuraa en pysty tarjoamaan ja nyt kun tuli puheeksi niin taidan vihdoinkin laatia lahjoitusviestin. Jouluna tulevilta vierailta saattaa mennä hermot jos mä en tee muuta, kun toljotan uusia kalojani. Siksi voipi olla, että odotan. Kiitos kannustuksesta!
siikanderi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 17:18, 20.10.2009
Sukupuoli: Nainen

Re: Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja siikanderi »

Juu lajiesittely on löydetty aikaa sitten ja katsottu monta kertaa! Ja nyt sekin selvisi, miten palloja voi avittaa. En kerennyt puristelemaan! Toivottavasti niille maistuu myös postitorvet, kun olen niitäkin erehtynyt kasvattamaan. Hain kaikkia lajeja täältä riksun Faunattaresta, oli ne vähän ihmeissään. Ja minäkin olin ihmeissäni, kun huomasin, että postitorvet tekee kasveihin reikiä jo hyvin pienenä!
Sinuhesieda
Junior Member
Junior Member
Viestit: 127
Liittynyt: 14:12, 13.08.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: "Uusimaa, Kehä III ulkopuolella"

Re: Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja Sinuhesieda »

siikanderi kirjoitti:Juu lajiesittely on löydetty aikaa sitten ja katsottu monta kertaa! Ja nyt sekin selvisi, miten palloja voi avittaa. En kerennyt puristelemaan! Toivottavasti niille maistuu myös postitorvet, kun olen niitäkin erehtynyt kasvattamaan. Hain kaikkia lajeja täältä riksun Faunattaresta, oli ne vähän ihmeissään. Ja minäkin olin ihmeissäni, kun huomasin, että postitorvet tekee kasveihin reikiä jo hyvin pienenä!
Tarkoittanet kehäkotiloita? Olen ymmärtänyt että postitorvet ovat isoja?
Täältä läheltä (Riihimäki) en ole sittemmin saanut/nähnyt kääpiöpalloja, joten voisin suositella Akvaario Kurkea (Tikkurila, junalla pääsee viereen).
Kääpiöpalloilua jo 10.8.2009 alkaen 60 litran voimin. Parinkunnan (30% työllistetty) haaveena isompi akvaario.
Tein itse: Kääpiöpallokala lajiesittely (Carinotetraodon travancoricus)
YouTube videoni, myös muitakin kalavideoita.
narm
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1682
Liittynyt: 20:08, 06.04.2007
Akvaarioseurat: ---
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Kääpiöpallokalojen kypsän kipon säilytys?

Viesti Kirjoittaja narm »

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”