Uutena ilmottaudun joukkoon ja kyselisin muutamaa asiaa.
Akvaarioita minulla on ollut useammankokoisia vuosia sitten ja nyt olisin kiinnostunut rapusista.
Erityisesti kiinnostaa tulisukaravut tai muut värikkäämmät.
Altaan minimikoko on siis 20L ja mietin että olisiko parempi muovinen vai lasinen?
Ajattelin 30-40 litraista, mistä ja minkähintaisia ovat, entä millainen suodatin olisi passeli ravuille ja tuonkokoiseen altaaseen, entä mitä maksavat?
Niin ja saako kyseisiä rapuja Oulusta jostain liikkeestä, vai olisiko jollakin harrastelijalla?
Itse olen Oulun lähikunnasta ja siksi en ole tietoinen ostopaikoista.
Mitä ravut maksavat?
Kesäksi lähden reissuun mutta heinäkuulla olisi sitten aikaa alkaa muhittamaan akvaariota.
Myös tämä käynnistäminen tuonkokoiselle altaalle jne olisi kiva kuulla lyhykäisyydessään ja muutakin rapujen hoidosta ja siitä mitä kaikkea ne tarvitsevat itselleen ja altaaseensa, onko jotain erityisvaatimuksia kasvien suhteen ja millainen ruokinta jne.
Kesäterveisin rapuihin hurahtanut rapula
