Katin ja Alixin johdatukseen kerääntyi loistava määrä porukkaa. Kuulemma lauttamaksu oli maksettu 26 ihmisestä ja ties kuinka moni yritti vielä pummillakin... Vieraiden ja emäntien huristaessa dieselin säestämänä kohti saarta pistimme Aquadon kanssa valokalustoa päälle. Kun tusinasta ulkotulesta oli saatu viimeisetkin sytytettyä totesimme niiden savuttavan ihan liikaa (luola oli jo täynnä savua) ja sammutimme kaikki paria lukuunottamatta. Onneksi mukana oli satakunta kynttilää varmuusvälineinä.
Vaikka pääjoukko toikin vielä lisää kynttilöitä ja ulkotulia (joita emme voineet käyttää) jäi valo sen verran hämäräksi, että tunnelmaa piisasi. Kaiken muun paitsi valokuvaamisen suhteen. Salamallahan minä en suostu fiilistä pilaamaan vaan otin sitten heiluvista ihmisistä kuvia sekunnin-parin valotusajoilla (F2,8, ISO1600) ja tietenkin käsivaralta. Siltä ne kyllä näyttävätkin, ”tunnelmallisilta”.
http://www.kolumbus.fi/samu.saurama/pimeetbileet/
Ilta edistyi ja ulkona valo väheni. Tapasimme muutamia saaren alkuperäisasukkaita (pienä vihreitä, sukupuolesta on ole varma, mutta varmaan ainakin osa oli miespuolisia). Väkeä kävi lipeilemässä lähellä olevan ankkalammikon reunalla eikä edes ensimmäisestä akrobatiasta viisastunut vaan piti sitten lähteä hakemaan vesihernettä nenään apujoukkojen turvin. Hulluja nuo akvaristit. Itse en tapahtumaa nähnyt, mutta kuulemma myös ikkunaa erehdyttiin pitämään ovena ja kynnyksen korkeus yllättikin tilasta ulos pyrkivän. No, näitä käy – ja mitkäs bileet ne olisivat ellei kävisi. Jutut olivat kosteita ja lämpimiä ja väki tuntui viihtyvän.
Ruokaa oli ainakin varautuneilla normaaliin tapaan ihan liikaa. Osa väestä ei kuitenkaan ole näköjään vielä oppinut varautumaan eväsretkelle ja heille voinkin suositella Viisikon tai parin lukemista matkaoppaaksi. Vaan ei siellä kukaan verensokerin laskuun tuupertunut, muita hoiperteluja oli kyllä. Varmaan lasittomista ikkunoista veti puuskittain tai jotain.
Vaikka muutama ihminen livistikin jo puolenyön lautalla, suurin osa hyppäsi yhdeltä liikkeelle. Iso osa jatkoi vielä soittoruokala-DTM:n tanssitahtien sykkeeseen. Värikäs kanta-asiakaskunta sai selvästi osalta pään pyörälle, mutta äkkiähän tätä puolta maailmasta vähemmän nähneet menoon tottuivat. Nykyisen yleisen ravintolakäytännön mukaan tuollaisessa tilassa ei saa kuvata, illan viimeisistä tunneista ei siis ole enää todistusaineistoa. Ehkä se on vain hyvä.
Vaan kiitokset niin hienoille vieraille (ilman hyviä tyyppejä ei ole hyviä bileitä) kuin päätään raapineelle ”Kaikkea päätöntä pääkaupunkiseudun akvaristeille järjestävät” –väelle. Mitäköhän ideoita seuraava fondue-ilta tuo tullessaan...
Post Skraapum. Alixin ja Yannan kuvia tuossa ei vielä ole. Niitä varmaan sorkitaan perään sitten myöhemmin.
. Minä en ole vielä missään kuvassa, mutta Alix uhkasi sulloa muistikorttinsa illalla minulle. Jäämme siis pelkäämään pahinta.
Mutta jotenkuten tunnistan itseni tästä väärin asennetusta valomiekasta.
