Altaan lämpötila olisi tarkoitus pitää n. 25 - 26 asteessa, pehmeähkö vesi, ph n. 6-7 (tarkkoja vesiarvoja minulla ei vielä ole).
Joitan mieltymyksiä minulla on: haluaisin pieniä / pienehköjä parvikaloja, jotka ovat suhteellisen helppohoitoisia aloittelijalle, sekä luonteeltaan ystävällisiä, eivät mitenkään erityisen aggressiivisia muita kaloja kohtaan. Värikkyys ei olisi lainkaan pahitteeksi. Minusta tuntuu, etten halua minkäänlaisia rihmakaloja. Huomaan jostain syystä myös katselevani ns. suippoja kaloja mieluummin kuin muodoltaan litteämpiä ja pyöreämpiä. Toisaalta se, että parvet olisivat vähän eri näköisiä, toisi vähän vaihtelua ilmeeseen.
Minkä kokoisia parvia 250 (1 m x 50 cm x 50 cm) litraiseen voi kuvitella laittavansa? Montako erillistä parvea maksimissaan ko. kokoisessa altaassa voi olla? Parveutuuko sinineontetra tavallisten neontetrojen kanssa, vai muodostavatko nämä omat parvensa? Minua kehoitettiin miettimään kaloja pohjalle, välikerrokseen ja pinnalle, mutta aloittelijana on aika vaikea hahmottaa eri kalalajien tyypillisiä käyttäytymispiirteitä. Monneista ja monnisista uskoisin löytyvän pohjakerroksen väen, mutta mitä pinnalle?
Saanen kaverilta pienehkön (n. 10 yksilöä?) parven sinineontetroja, ja hänellä olisi myös rusokirjoahvenen poikasia (harkinnassa on pienehkö haaremi ko. ahvenia, mutta en ole asiasta toistaiseksi lainkaan varma, sillä ajatukseni olivat alunperin jossain muissa ahvenissa, ks. alempaa). Yksi partamonni-talkkari tulee kuulumaan kalastooni. Pohjalle olen ajatellut pandamonnisparvea tai hieman isompaa parvea kääpiömonnisia. Erilaiset tetraparvet kiinnostavat, olen miettinyt vaihtoehtoina mm. kuparitetraa, tavallista neontetraa, sitruunatetraa ja kulmatetraa. Uutena tuttavuutena oli lasitetra, mutta tiedän siitä vielä vähemmän kuin muista lajeista. Millaisia ovat lajeina rasborat? Katselin helmirasboraa, mutta en tiedä, millaisesta kalasta sen yhteydessä puhutaan.
Mikä kävisi tuon kokoiseen ns. pääkalaksi? Taistelukala olisi upea, mutta olen hylännyt sen ajatuksissani, sillä käsittääkseni se vaatii ainakin lämpimämpää allasta kuin olen suunnitellut. Olen miettinyt jotain "kilttiä" pikkuahventa. Katsellut olen keltakirjoahventa tai töyhtökääpiöahventa (ehkä pariskuntaa tai haaremia), mutta onko varsinkin tuo töyhtökääpiö kovinkin vaativa? Loistokääpiöahven ja palettikala ovat myöskin kauniita. Luin kuitenkin, että esimerkiksi palettikala voi kiusata monnisia - mikä näiden pikkuahventen "kiltteysaste" aidosti on: ovatko ne ystävällisiä verrattuna johonkin demoniahveniin, vai ihan yleisesti ottaenkin kilttejä?
Mikäli päädyn johonkin näistä ahvenista, onko tuo rusokirjoahven lisäksi liikaa? Voiko niitä kuvitellakaan laittavansa samaan pyttyyn jonkun muun pikkuahvenen kanssa? Millainen kala on ihmeen kaunis paratiisikala? Onko se liian haastava ja aggressiivinen pienten kalojen akvaarioon?
Aika jännittävää, mutta toisaalta hyvinkin pelottavaa tämä akvaarion pystytys. Haave on ollut pitkään, mutta käytäntöön siirtyminen on yllättävän pelottavaa.
