Lopulta poikueesta oli jäljellä viisi kalaa: kolme naarasta ja kaksi koirasta. Tämä pieni "itikkakala" oli toinen koiraista. Se oli saavuttamassa sisariaan kasvussa ja sen värit alkoivat näkyä. Häivähdys lilaa ja sinistä, hieman valkeaa evänkärjissä... Se oli oikein kaunis kala.
Lopulta taistelukalat olivat jo nuoria aikuisia. Koiraat siirrettiin eri altaisiin, ja lila koiras päätyi lopulta kasvialtaaseen, josta se piti kovasti.
Ajan kuluessa lila koiras huomasi olevansa oikein komea kala. Se mahtaili viereisessä altaassa oleville naaraille eviään pörhistellen, ja naaraidenkin oli myönnettävä että onpas siinä komea sulhasehdokas.
Eräänä päivänä lila taistokoiras ostettiin. Se kuljetettiin 130-litraiseen rehevään altaaseen. Tastelukala oli mielissään. Se piti runsaasta kasvikannasta ja lämpimästä vedestä. Niinpä se ui ympäri allasta mahtaillen ja pörhistellen ja ajaen rauhallisia pieniä kardinaalitetroja takaa sydämensä kyllyydestä.
Kun lila koiras alkoi olla täysikasvuinen, altaaseen tuotiin taistelukalanaaras. Sen evät olivat kirkkaan turkoosit, mutta muuten se oli ruskeanharmaa. Koiras otti naaraan heti omakseen ja pörhisteli eviään tyytyväisenä uuden morsiamensa tulosta. Pian altaassa olikin kudettu.
Pian kudun jälkeen koiraan into laimeni ja se alkoi ajaa naarasta takaa. Silloin naaras haavittiin pois. Menipäs se, mietti koiras ja meni vartioimaan mätiä ja hienoa kuplapesäänsä, jonka se oli vaivalla rakentanut.
Poikaset kuoriutuivat ja ne siirrettiin pois. Silloin koiras palasi entiselleen. Päivät pitkät se huvitteli ajamalla takaa muita kaloja ja rehvastelemalla peilikuvalleen, joka paistoi akvaarion sivulasista. Se rakasti itseään yhä enemmän ja enemmän, kunnes yltyi sietämättömäksi muille kaloille.
Eräänä päivänä kaikki muuttui. Altaaseen tuotiin uusi taistelukalanaaras kudetettavaksi. Lila koiras vaistosi, ettei kaikki ollut kohdallaan.
Samassa "naaras" hyökkäsi lilan koiraan kimppuun. Se olikin lyhyteväinen koiras! Lila koiras kamppaili irti lyhyteväisen otteesta ja iski kiinni sen pyrstöön. Lyhyteväinen koiras otti kiinni lilan pystöstä, ja kalat rimpuilivat ja pyörivät vimmoissaan hetken aikaa. Samassa lyhyteväinen koiras sai repäistyä palan lilan komeasta pyrstöstä. Voi kuinka se sattuikaan! Lila koiras tointui nopeasti ja repäisi lyhyteväisen peräevää niin lujaa kuin jaksoi-ja siitä irtosi pala. Siitäkös lyhyteväinen kimpaantui. Se alkoi löylyttää lilaa koirasta niin, ettei tämä pystynyt tekemään vastarintaa. Lopulta lilan koiraan upeista evistä oli jäljellä enää repaleiset tyngät.
Silloin akvaarion omistaja huomasi kalojen touhut. Hän kirosi ja harppoi nopeasti hakemaan haavia. Hän haavi lyhyteväisen koiraan pois akvaariosta niin nopeasti, ettei lila ehtinyt huomata mitään. Se ui tuskissaan kasvipusikon taakse ja kyyhötti siellä surren hienojen eviensä kohtaloa.
Onneksi akvaristi tiesi, miten tällaisia vammoja tuli hoitaa! Hän siirsi taistelukalan pieneen karanteenialtaaseen. Pian taistelukalan eviin tuli evärutto ja ne alkoivat syöpyä, mutta akvaristi lääkitsi parhaan taitonsa mukaan ja sai taudin poistettua kalasta. Pian lilan koiraan kunto koheni ja sille maistui taas ruoka. Siitä lähtien kalan kunto ja evät kasvoivat kohisten.
Kun kala oli valmis siirrettäväksi takaisin alkuperäiseen kotiinsa, se oli jo niin hyvässä kunnossa että evät olivat jo melkein yhtä hienot kuin ennen. Kalan itsetunto oli kärsinyt kovan kolauksen, ja kun se siirrettiin takaisin 130-litraiseen, se ei ajanut muita kaloja takaa enää yhtään. Sen sijaan se antoi niille mahdollisuuden uida vapaasti reviirillään. Nyt se tiesi, miten kivaa oli tulla löylytetyksi!
Taistelukala sai monta hienoa jälkeläistä, mutta naaraita se pelkäsi lopun elämäänsä. Silti se eli monta hyvää vuotta ja kuoli vasta viisivuotiaana.
Tässäpä eräs melko nopeasti kirjoitettu novelli, siksi ei ole hirveän ajatuksella tehty
![[;)]](./images/smilies/icon_wink.gif "Wink"){kind=icon}
. En saisi itse edes tuollaisia aikaan. 
