Millainen suodatin 98-litraiseen?
Valvoja: Moderaattorit
Millainen suodatin 98-litraiseen?
Ostamani akvaariopaketin mukana tullut suodatin on osoittautunut melko heikoksi, joten uuden suodattimen osto on ajankohtaista. Jotta ei tulisi tehtyä uutta virheostosta, kysynkin, että millainen suodatin olisi hyvä seuraavanlaiseen akvaarioon (ja missä hintaluokassa se on):
- tilavuus 98 litraa, pohjalla soraa
- kalat: 10 kardinaalitetraa, partamonni ja taistelukala

Minulla on ollut muutamassa altaassa mattosuodatin (ja on ainoana kahdessa tällä hetkellä käytössä olevassa). Toimii lupausten mukaisesti eli vesi pysyy kunnossa kunhan muistaa 50% / vko vedenvaihdot ja suodattimeen ei ole tarvinnut koskea. Toisaalta maton puhdistustarvetta on vaikea arvioida vasta muutaman kuukauden käytön jälkeen eli tulevaisuus näyttää, pysyykö se täysin toimintakykyisenä ilman, että koskaan imuroi edes pintaa.
98ltr allas on varmaan päädyltään noin 35x40cm luokkaa. Akvaarioliikkeissä on ollut vain 50x50cm mattoa, jonka hinta on noin 25e. Jos joltain löytyy ylimääräiseksi jäänyt pala, joka riittää altaaseesi, pääset selvästi halvemmalla. Toinen asia, jota tarvitset, on kiertovesipumppu. Minä olen monen muun lailla käyttänyt Eheimin pumppuja, joista altaaseesi riittäisi hyvin esimerkiksi Compact 300. Senkin hinta on noin 25e.
Esimerkiksi Jukka Järven http://www.aquahoito.info-sivuilta löytyy tarkempi selitys maton toiminnasta.
Kiteytettynä maton hyviä ja huonoja puolia silti tässä:
+ei tarvitse puhdistaa
+biologisesti erittäin tehokas suodatin
+halpa
-ei välttämättä ihan helppo naamioida huolimatta innokkaimpien puolestapuhujien vaahtoamisesta, jos toki ei ole perinteinen sisäsuodatinkaan
-saattaa olla ravinteet syövä valinta kasviakvaristille (tähän kukaan ei ole osannut toistaiseksi sanoa oikein mitään selvää)
Kokonaisuus kallistuu kuitenkin aika hyvin plussan puolelle. Käytä AW:n hakua ja etsi lisäinfoa aiheesta mattosuodatin. Löydät verisiä taisteluita, hylättyjä tantereita, kitkerää irvistelyä, perustelematonta ylistystä ja jostain sieltä lomasta aika paljon asiaakin.
Yksi asia on, johon kannattaa silti varautua. Kun menet asiantuntevaan akvaariokauppaan, he eivät ylistä sinulle mattosuodatinta vaan koittavat puoliväkisin kammeta (uskottavan kuuloisin perusteluin) isomman sisäsuodattimen tai pienen ulkosuodattimen. Matoista kun ei saa rahaa, niitä ei kannata kauppiaiden paljoa mainostaa. Toki kauppias myöntää, että matto on joissain tapauksissa oikein hyvä laitos, mutta silti kääntää puheen kohti 85e sisäsuodatinta tai jotain vielä kalliimpaa ratkaisua. Käy vaikka kokeilemassa...

Minä myös lyhyesti 
Eheim Classic 2213 ja täytteiksi ehfimech, ehfisubstrat ja vanu.
Kalasto tosin on niin kevyt että varmaankin jo isolla sisäpöristimelläkin pärjää.

Mikäli päädyt Classic 2213 -vaihtoehtoon niin pistä yksityisviesti. Minulla olisi puoli vuotta käytetty (ollut noin toisen puoli vuotta käyttämättömänä), joka on täytetty Siporaxilla ja Ehfisubstraatilla. Siporax on Ehfimechin tyyppinen makarooni, mutta tarjoaa erittäin paljon tartuntapinta-alaa bakteereille, jota Ehfimech taas ei tee.
Hinta- laatusuhteeltaan Fluval 104 on tämän kokoiseen akvaarioon hyvä, jos sinne laittaa kunnon massat, kuten keramiikkaa ja sintrattua lasia. Päälle vanukerros.
Hommelin täytyy tietysti antaa kypsyä, ja parin kuukauden sisällä suodatin alkaa toimia niin kuin pitääkin. Puhdistukseen riittää tavallisesti päällimmäisen suodatusaineen eli perlovanun vaihtaminen n. 4 kk välein.
Fluval on suodattimien Skoda, ei kovin hieno mutta hoitaa hommat.

pussisuodatin eli molemminpuolinen mattosuodatin
50cm x 50cm x 5cm suodatusvaahtomuovipalasta saat akvaarioosi kahdesta neljään mattosuodatinta, kun leikkaat sen yhtäsuuriin osiin. (Ylimääräisiä kappaleita tarvitaan aikaisintaan vuoden kuluttua!)
Leikkaa terävällä mattoveitsellä vaahtomuovin pala halki niin, että siitä muodostuu pussi. Jätä pussi yhtä paksuksi (2.5cm) joka kohdasta. Sitten vain vaahtomuovipussi akvaarion reunalle roikkumaan ja pumppu imemään vettä sen sisältä ulos.
Tämä yksinkertainen suodatin on ulkomitoiltaan puolet tavanomaista mattosuodatinta pienempi, mutta yhtä hyvä kunhan sitä ei sijoita aivan lasia vasten. Väliin voi laittaa muutaman pari-kolmesenttisen vaahtomuovin palan, kuten myös pussin sisään jotta se pysyy auki. Palasten kiinnitys ulkopuolelle tapahtuu helpoiten silikonilla tai neulalla ja langalla. Akvaariosilikonilla voi myös luotettavasti liimata uutta vaahtomuovia, mikäli leikkaa vahingossa liikaa.
Pussin tms. voi myös liimata kahdesta palasta, taikka vielä paremmin taivuttamalla 3 senttisen vaahtomuovin rullalle. -> Kts. esim. "pisaramallinen mattosuodin".

-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Taitaa tuollaisen suodattimen hinnaksi tulla 20/4 eli noin 5 euroa ja siihen vaikka Eheim Conpact 300 noin 20 euroa eli yhteensä noin 25 euroa Suomesta ostettuna. Kuka keksii vielä halvemman mutta yhtä tehokkaan biologien suodattimen 

Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.