AWn kaupustelun ongelma: "ilmaistavaraako" kaikki?
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 1268
- Liittynyt: 14:20, 05.11.2006
- Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa
- Viesti:
AWn kaupustelun ongelma: "ilmaistavaraako" kaikki?
En malta olla aloittamatta uutta aihetta, kun asia on vaivannut päätäni jo hetken aikaa.
Toki kullakin on oikeus lahjoittaa/myydä elukkansa mihin hintaan haluaa, mutta jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että tässä kaupankäynnissä on käymässä samoin kuin maatiaiskissan uuden kodin etsinnässä. Haluaa niistä pienen hinnan, jotta saisivat hyvän kodin, mutta ei saa niitä "kaupan", kun naapuri antaa ilmaiseksi.
Olen kiinnostuksen vuoksi seurannut esim. kirsikkasukarapujen hintakehitystä. Itse ostin niitä tätä kautta vuoden alussa viisi kappaletta ja maksoin niistä ihan tyytyväisenä muistaakseni 14 euroa (sisälsi postikulut). Nyt, kun niitä on itselläkin myyntiin asti, niin tätä kautta ei niitä kukaan osta edes viidelläkymmenellä sentillä (eri asia tietysti jos lähettäisin ne postitse ja ottaisin riskin), kun ilmaiseksikin niitä annetaan. Tämän kanavan kautta en niitä kuitenkaan suostu ilmaiseksi jakelemaan, koska liikkeessäkin mulle maksetaan niistä 50 senttiä kappaleelta.
Värillisten omppujen kanssa on käymässä sama homma, koska niitä ilmaiseksikin saa, niin kuka niitä enää ostaa. No, jälleen saan varmaan sinne mun luottoliikkeeseen mennä vaikka kuorman kanssa ja saan niistä hyvitystäkin...
Voihan tämä olla turhan kitinää, mutta jossain vaiheessa alkaa tuntua, että koskahan pitää maksaa, jos haluaa saada noita elukoita uusiin koteihin...

Tuohon ei voi vastata muuten kuin. "tarjonnan määrä verrattuna tarpeeseen vaikuttaa tuotteen hintaan". Ongelma on sama kuin maatiais partiksissa ne lisäätyvät kuin rotat kaatopaikalla. Samasta syystä nämä ravut ovat menettäneet arvonsa kun lisääntyvät lähes yhtä nopeasti kuin kirput lammessa.
Ei muuta kun pistät ne ylimääräiset ravut kalojen ruuaksi.

Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
Samaan pinoon rutisen minäkin vaikkakin eri asiasta. En osaa alkuperäiseen aiheeseen juurikaan puuttua koska en ole ostanut tai myynyt rapuja enkä kotiloita, kasvipakettien hinta ainakin joissain tapauksissa taas on vajaan vuoden aikana noussut suolaisesti, viimeisin ostokseni oli kahdellakympillä niin surkea etten taida juurikaan enää leikkiin ryhtyä (vannomatta paras=))
Mutta omaa tyytymättömyyttäni rutisen toisesta asiasta. Eli siitä kun mikään ei ostajalle riitä!! Oma myytävä tavara tarvitsisi kuljettaa kotiovelle asti ja ellei tuo onnistu niin sitten ei kiinnosta. Itse en kovin paljon kauppaa ole harrastanut mutta lukuisiin ostetaan -ilmoituksiin ole vastaillut ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta ei tavara ole kelvannut...
Eräässäkin tapauksessa lupailin kaloille kuljetusta ostajan kaupunkiin (koska sinne on menoa muutenkin), ostaja tinkaamaan että mihin päin kaupunkia voisin tuoda. Kerroin että kalat kulkeutuvat paikkaan jonne olen menossa, kiinnostus lopahti siihen=/
Ihan hyvähän tuo kauppakanava on ja sitä kyllä seurailen oman kiinnostukseni puitteissa suht paljon mutta maku menee aina välillä kun saa pahaa mieltä jostain asiasta, näinhän se toki on missä vaan, en väitä vastaan.
Anteeksi vaan avautumiseni sekä ketjuun eri asialla tunkeutumiseni!
Jeba

- Junior Member
- Viestit: 97
- Liittynyt: 22:38, 06.11.2004
- Akvaarioseurat: SMAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia. Joskus olen kasveja lahjoitellut. Yhdellekkin olisi pitänyt ilmaisia kasveja keskustaan asti kiikuttaa, lähelle työpaikkaa. Kun en luvannut viedä niin kiinnostus loppui välittömästi.Jeba8 kirjoitti: Mutta omaa tyytymättömyyttäni rutisen toisesta asiasta. Eli siitä kun mikään ei ostajalle riitä!! Oma myytävä tavara tarvitsisi kuljettaa kotiovelle asti ja ellei tuo onnistu niin sitten ei kiinnosta. Itse en kovin paljon kauppaa ole harrastanut mutta lukuisiin ostetaan -ilmoituksiin ole vastaillut ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta ei tavara ole kelvannut...
Eräässäkin tapauksessa lupailin kaloille kuljetusta ostajan kaupunkiin (koska sinne on menoa muutenkin), ostaja tinkaamaan että mihin päin kaupunkia voisin tuoda. Kerroin että kalat kulkeutuvat paikkaan jonne olen menossa, kiinnostus lopahti siihen=/
Näistä lahjoitetaan/vaihdetaan jutuista voisi junailla sellaisen vaihtoringin tai 'anna hyvän kiertää' - yhteisön. 'Minulla on ylimääräisiä miljoonakaloja antaa ringille (itse asiassa annoin jo 5 kpl) , onkohan ringissä joku, jolla olisi partamonneja 2 kpl?'
Näin voitaisiin eliminoida kahden ihmisen vaihtotilanne, jossa hyvin harvoin on puolin ja toisin sopivaa ylimääräistä. Mutta isossa 'anna hyvän kiertää'-ryhmässä voisi ollakin.
Tämmöisiä vaihtorinkejä on kokeiltu sillä tavoin, että kerätään 'leikkirahaa', joka käy vain ringin sisällä. Siitä voi tulla verottajan kanssa ongelmia. Mutta jos oikeasti lahjoitellaan ja pidetään kirjaa jollain palvelimella niin, että nähdään, ketkä todella antavat hyvän kiertää, niin ei pitäisi tulla ongelmia verottajan kanssa.
Jos tällä tavoin hahmoteltu yhteisö luodaan, niin jokaisen ehdokkaan pitäisi tull mukaan sillä mielellä, että antaa omistaan muille ensin, mutta ei välttämättä odota saavansa vastalahjaa ollenkaan. Jos sitten pitkään lahjoituksia harrastaneena huomaa, ketkä rinkiläiset antavat palveluksia eteenpäin, niin ehkäpä lahjoitukset suuntautuvat näille, ja aivan vasta-alkajille, mutta pelkästään lahjoituksia keräävät huomaavat virran aika äkkiä tyrehtyvän.

- Viestit: 3024
- Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS
Näin tulee käymään ja vielä yllättävän nopeastikin. Tuo laji kun on kuitenkin lisääntymiseltä verrattavissa melkein partamonniin.sani kirjoitti:Siinävaiheessa kun seepraplekotkin alkavat lisääntyä kuin rotat, ne jotka ostivat niitä sadan euron kappalehintaan, hakkaavat päätään seinäänHarrastushan tämän pitäisi olla, ei rahastus. Itse kannatan esim. kasvien pistokkaiden vaihtelua ja jakelemista ilmaiseksi.
Itse en omiani onneksi hankkinut euron kuvat silmissä. Monet harrastajat kuten Hara esim. tavoittelevat vain itselleen isoa parvea isompaan altaaseen, koska seeprat ovat nättejä ja niiden kasvatus on Eettisesti tärkeää.
Ilmoitukset
"Oma myytävä tavara tarvitsisi kuljettaa kotiovelle asti ja ellei tuo onnistu niin sitten ei kiinnosta"
Juu,tuon olen minäkin huomannut. Voin kyllä kuljettaa itse,mutta kyllä bensakulut ja pientä extraa olisi kiva saada.
Tuon bensarahan vaadin ainkin ennen kuin edes harkitsen viemistä.
Tottakai sellaisia harrastajia pitää auttaa jolla ei ole autoa, mutta itse ainakin jos vastaan myynti-ilmoitukseen,olen valmis hakemaan akvan tms. myyjältä. Myyjien pitäisi kyllä huomioida se että jos esim. akvaario on iso,eikä ostajalle ole pakua yms. täytyy ostajan se vuokrata. Aika kallista tuohua se on. (esim täällä paku päiväksi 70e ja bensat) Jos myyjällä taas on paku niin voisi tulla vastaan tässä asiassa ja tuoda akvan kuluja vastaan,ellei kyse ole kamalasta määrästä kilometrejä. Näin myyjä varmistaa että asiakas on tyytyväinen ja jatkossa myös kiinnostunut jos jotain myynnissä on. Meitä on moneksi. Onneksi.

146l sekä 3 maatiaiskissaa ja sfinx-kissa.
-
- Senior Member
- Viestit: 561
- Liittynyt: 23:55, 01.09.2006
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
No, täytynee minunkin hiukan avautua kun sopiva ketju löytyi. Nimittäin sellaisesta asiasta kuin yhteydenpito kauppa-asioissa. Olen muutamia kauppoja aw:n kautta tehnyt ja tähän asti kaikissa tapauksissa homma hoitunut todella mallikkaasti, mutta viimeisin oli kyllä niin pohjanoteeraus... Siis mielestäni kun jotain laittaa myyntiin, niin pitäisi olla valmis vastaamaan tavaraa koskeviin tiedusteluihin ekä tuotetta saisi sitten myydä toista kautta samaan aikaan! Olin ihan innolla ostamassa pientä allasta itselleni, myyjä oli kertonut jo muutamia tietoja altaasta, mutta lopulta myyjä ei sitten vastannut lainkaan pyyntöihini saada tavarasta kuvaa tai tiedusteluun että mitä tuote maksaa. Ynnäsin sitten (käytyäni myös katselemassa huuto.nettiä uuden altaan toivossa) yksi + yksi ja ilmeisesti oli käynyt niin että ko. henkilö oli pyttynsä myynyt jo huutonetin kautta eikä sitten viitsinyt asiasta minulle suoraan sanoa. Tosi ärsyttävää, kun ei tiedä ollaanko tekemässä kauppaa vai ei. Itse aina pyrin mahd. hyvään ja nopeaan yhteydenpitoon, oli sitten kyse ostamisesta tai myymisestä.
"Any colour you like as long as it's black." -Tiamat
Peesi moneen kohtaan.
-värilliset asiallisesti hoidetut kauniit omput pitäisi lahjoittaa, toki sitä teen ja varsinkin perusteilla... Ja jos olisi tuollailnen optimistixin ajatus olemassa...
-sama juttu ravuilla...
-ja kasveilla... Monta hyvää kohtuuhintaista pakettia olen ostanut ja itsekin ilmaiseksi jakanut melkoisestikin... Kerran ostin ison paketin 30€ jossa oli kaikea ihanaa... mutta... noin 5cm pätkä noin 10 lajia
... ETTÄ VÄHÄN sapetti... Itse myydessä olen yrittänyt määritellä kasvin koon j amäärän tarkasti.
-miksi ei saa haluta 1-2v kaloista rahaa, kun tetroillakin elinikää on 5-7v kevyestikin...
-... ja aloitus oli hvyä
.
-värilliset asiallisesti hoidetut kauniit omput pitäisi lahjoittaa, toki sitä teen ja varsinkin perusteilla... Ja jos olisi tuollailnen optimistixin ajatus olemassa...
-sama juttu ravuilla...
-ja kasveilla... Monta hyvää kohtuuhintaista pakettia olen ostanut ja itsekin ilmaiseksi jakanut melkoisestikin... Kerran ostin ison paketin 30€ jossa oli kaikea ihanaa... mutta... noin 5cm pätkä noin 10 lajia

-miksi ei saa haluta 1-2v kaloista rahaa, kun tetroillakin elinikää on 5-7v kevyestikin...
-... ja aloitus oli hvyä

Rutisenpa nyt itsekin hieman näin perjantain kunniaksi niin helpottaa 
Kokemukseni tällä forumilla sinällään on vielä aika suppea ja yleisesti tällä hetkellä suussa on vielä hyvä yleismaku kaupoista AW:n välityksellä, mutta yksi ilmiö jäi hiukan kaivelemaan... tämä ilmiö taitaa olla kuitenkin aika yleinen sillä olen tästä kuullut mainitttavan useammin kuin yhden kerran aikaisemmin: "renkaiden potkijat". Möin käytettyä allasta ja kiinnostunut ostaja oli altaasta todella innoissaan. Yllättäen yhteydenpito loppui ja lähettämiini yv:n ei enää vastatttu. Samaan aikaan samainen ostajaehdokas laittaa uutta "Ostetaan käytetty allas" viestiä ostetaan palstalle...
Mielestäni ei ole mikään häpeä sanoa, että tuli toisiin ajatuksiin altaan oston suhteen. Sitten laittaisin vaan reippaasti uutta myydään-ilmoa kehiin, mutta epätietoisuudessa jätin monta hyvää myyntipäivää väliin, kun odottelin vastausta ostajaehdokkaalta.
Noh, tulevaisuudessa pyydän jonkunlaista käsirahaa, jos haluaa akvan tms. varata, tai jatkan aktiivista kauppaamista. Sillähän tuosta selviää.
Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: akvaario löysi uuden omistajan ja itse odottelen saksasta tilattua kiiltävää, naarmutonta, mahtavanupeetajakaunista kokolasiallasta... tulis jo, kuumottaa!
Helpotti... ja nyt saunaan! Hyvää viikonloppua kaikille.

Kokemukseni tällä forumilla sinällään on vielä aika suppea ja yleisesti tällä hetkellä suussa on vielä hyvä yleismaku kaupoista AW:n välityksellä, mutta yksi ilmiö jäi hiukan kaivelemaan... tämä ilmiö taitaa olla kuitenkin aika yleinen sillä olen tästä kuullut mainitttavan useammin kuin yhden kerran aikaisemmin: "renkaiden potkijat". Möin käytettyä allasta ja kiinnostunut ostaja oli altaasta todella innoissaan. Yllättäen yhteydenpito loppui ja lähettämiini yv:n ei enää vastatttu. Samaan aikaan samainen ostajaehdokas laittaa uutta "Ostetaan käytetty allas" viestiä ostetaan palstalle...

Noh, tulevaisuudessa pyydän jonkunlaista käsirahaa, jos haluaa akvan tms. varata, tai jatkan aktiivista kauppaamista. Sillähän tuosta selviää.
Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: akvaario löysi uuden omistajan ja itse odottelen saksasta tilattua kiiltävää, naarmutonta, mahtavanupeetajakaunista kokolasiallasta... tulis jo, kuumottaa!

Helpotti... ja nyt saunaan! Hyvää viikonloppua kaikille.

-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: Ilmoitukset
Tuosta vastaantulemisesta tuli mieleeni eräskin tapaus kun ostaja halusi tulla kuljetuskustannuksissa vastaan. Sanoi että hänelle sopisi hyvin, että kuljetuskustannukset vähennettäisiin tuotteen myyntihinnasta.cruella kirjoitti:Tottakai sellaisia harrastajia pitää auttaa jolla ei ole autoa, mutta itse ainakin jos vastaan myynti-ilmoitukseen,olen valmis hakemaan akvan tms. myyjältä. Myyjien pitäisi kyllä huomioida se että jos esim. akvaario on iso,eikä ostajalle ole pakua ... Jos myyjällä taas on paku niin voisi tulla vastaan tässä asiassa ja tuoda akvan kuluja vastaan,ellei kyse ole kamalasta määrästä kilometrejä.

Re: Ilmoitukset
millia kirjoitti: Tuosta vastaantulemisesta tuli mieleeni eräskin tapaus kun ostaja halusi tulla kuljetuskustannuksissa vastaan. Sanoi että hänelle sopisi hyvin, että kuljetuskustannukset vähennettäisiin tuotteen myyntihinnasta.

Itse en viitsi yleensä enää edes laittaa kasvejani kiertoon.
Roskikseen menevät vähemmällä vaivalla, kuin mitä vaatii luetella ja laatia kuvallinen ilmoitus, siivota satsi ja säilyttää päivä tolkulla ämpärissä vettä vaihdellen kasveja, joille ei ikinä lupautunutta noutajaa kuulukaan. Tarjolla on muutakin kuin vain peruskasveja, joten siitäkään asia ei ole kiinni. Toki siitä voi olla kiinni, että kasveja on usein melkoinen määrä kerralla. Mutta ei ole kivaa sekään, että n. kymmenkunta eri ihmistä hakee yhden kasvin jonain tiettynä itselleen sopivana hetkenä.
On myös mielenkiintoinen ilmiö, että mikä hyvänsä hinta on liikaa, mutta myynnin muututtua lahjoitukseksi kyselijöitä ilmaantuu kymmenittäin samasta asiasta.
Kalojen kasvattamisen suhteen olen huomannut, että ei kannata kasvattaa kuin hyvin erikoisia kaloja, joiden kohdalla harrastaja ei ole enää perusharrastaja, vaan meitä "friikahtaneita tyyppejä". Muut kalat (esim. kääpiöahvenet) jäävät käsiin, koska perusharrastaja ostaa kalani mieluummin kaupan altaan kautta. Kauppaanhan ne toki kelpaavat ja korvauskin on kohtuullinen. Kun taas ilmaiseksikaan samat kalat eivät välttämättä kelpaa yksityishenkilölle. Eikä taaskaan olla partis/miljoonakalalinjalla (näitä kuitenkaan mitenkään väheksymättä). Ja kun otetaan "kotitekoisten" kalojen edut huomioon, niin itse ainakin ostan mieluiten toiselta harrastajalta.
Kotiinkuljetuksen vaatimisen jalostunein muoto on kuitenkin se, että tilataan lahjus kotiin oikein tiettyyn aikaan, ja jos ei onnistu, niin sitten homman voi unohtaa. Tosin en kyllä eläväisten ehkä niin vakaata harkintaa harjoittavien luo soisi joutuvankaan.
Samoin ihmetyttää välillä "luotettavien kauppakumppaneiden lista". Kokemuksen perusteella siellä keikkuminen tai nimen puuttuminen ei kerro mitään vastapuolen luotettavuudesta kaupanteossa!
Saattoi olla hiukan kärkevää ilmaisua, mutta tässä ketjussahan sai valittaa.![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

Saattoi olla hiukan kärkevää ilmaisua, mutta tässä ketjussahan sai valittaa.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Re: Ilmoitukset
Ihanaa kun tuollaisakin ihmisiä vielä olemassa! Itse en pystyisi nyt työttömänä tekemään tuollaista..Tuosta vastaantulemisesta tuli mieleeni eräskin tapaus kun ostaja halusi tulla kuljetuskustannuksissa vastaan. Sanoi että hänelle sopisi hyvin, että kuljetuskustannukset vähennettäisiin tuotteen myyntihinnasta.
146l sekä 3 maatiaiskissaa ja sfinx-kissa.
Sama täällä noiden kasvien kanssa joka viikonloppu lähtee muovikassillinen tai kaksi roskikseen. Pari kertaa olen yrittänyt niitä myydä mutta aina niitä pitäisi lähetellä ympäri maata ja mitään ne ei saisi maksaa. Kerran sain yhden nuoren tytön/naisen (tässä iässä kaikki alle 25v näyttävät tytöiltä.
) hakemaan kasveja ,saavuttuaan hän ihmetteli mitä ne maksaisi. Sanoin että ota mitä haluat ja jos siltä tuntuu niin anna mitä haluat. Tyttö kaivoi kympin taskusta ja tokaisi "enempää ei ole minkä voin ottaa". Laitoin kaikki karsitut kasvit kassiin joukossa oli useita lumpeita sekä punaista nopeasti kasvavaa kasvia pari miekkakasvia ym. Sanoin hänelle käytä mitä haluat ja laita loput roskiin.
Se hymy minkä sain tytöltä olisi jo riittänyt maksuksi koska se oli taatusti aito.

Se hymy minkä sain tytöltä olisi jo riittänyt maksuksi koska se oli taatusti aito.

Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
Ilmoitukset
Kyllä minä ainankin ihan mielelläni ilmoituksia teen..eipä paljon työttömänä ole tekemistä muutakaan (a-w:ssa käyn noin 25 kertaa päivässä..
) ja jos kasveista yms. muutaman euron edes saa, niin onhan se plussaa kukkaroon.
Pitäisi järjestää ympäri suomea vaikka kerran kuussa vaihto- ja lahjoitustapaamisia akvaarioon liittyen, että mitään ei myydä, vain lahjoitetaan tai vaihdetaan. Tai sitten jos myy niin jotain suodattimia yms.
Mites, jos on akvaarioseuran tapaaminen niin mitä siellä tehdään? Ajattelin tuohon Lahden akvaarioseuraan liittyä,mutta toiminnasta ei ole mitään hajua..

Pitäisi järjestää ympäri suomea vaikka kerran kuussa vaihto- ja lahjoitustapaamisia akvaarioon liittyen, että mitään ei myydä, vain lahjoitetaan tai vaihdetaan. Tai sitten jos myy niin jotain suodattimia yms.
Mites, jos on akvaarioseuran tapaaminen niin mitä siellä tehdään? Ajattelin tuohon Lahden akvaarioseuraan liittyä,mutta toiminnasta ei ole mitään hajua..
146l sekä 3 maatiaiskissaa ja sfinx-kissa.
Täällä pääkaupunkiseudulla taitaa yksinkertaisesti olla niin hyvät kasvimarkkinat ihan tuolla alan kaupoissa, että ihmiset ei viitsi lähteä rehujen perässä ovia kolkuttelemaan. Kun hinta on kohdallaan, kasvipaketit reiluja ja järkevästi hinnoiteltuja, niin kyllä ne kaupaksi ovat menneet - sanoisin jopa kiitettävästi. Postittaminen on aika pieni vaiva loppujen lopuksi ja vastaanottajat ovat yleensä erittäin onnellisia vehreistä paketeistaan
.

* Huvinsa kullakin! *
-
- Junior Member
- Viestit: 191
- Liittynyt: 00:33, 28.02.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kuopio
Heh, nyt kun täällä on ollut näitä avautumisia, niin..
Eniten ehkä on päähän ottanut se, että jos olen laittanut "lahjoitetaan" -palstalle kasveja yms. muuta ja ollaan sovittu noutoajankohdat ja kaikki kuntoon, niin hakija saapuukin tunnin tai jopa puolitoista myöhässä sovitusta ajankohdasta. Pari kertaa olen joutunut jopa kutsumaan siskon päivystämään kun itsellä on ollut menoa. Törkeeltä tuntuu, että ilmaiseksi saa ja sitten ei ajankohdista pidetäkään kiinni.
..Tosin itsellänikin riittäisi anteeksipyytettävää, sillä satuin poistamaan yksi päivä kaikki tärkeet viestit "turhien" viestien sijaan ja parin myydään-ilmoitukseen vastanneen kysyjän yhteystiedothan siinä kanssa lähti.. Minäkö blondi..![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Eniten ehkä on päähän ottanut se, että jos olen laittanut "lahjoitetaan" -palstalle kasveja yms. muuta ja ollaan sovittu noutoajankohdat ja kaikki kuntoon, niin hakija saapuukin tunnin tai jopa puolitoista myöhässä sovitusta ajankohdasta. Pari kertaa olen joutunut jopa kutsumaan siskon päivystämään kun itsellä on ollut menoa. Törkeeltä tuntuu, että ilmaiseksi saa ja sitten ei ajankohdista pidetäkään kiinni.

..Tosin itsellänikin riittäisi anteeksipyytettävää, sillä satuin poistamaan yksi päivä kaikki tärkeet viestit "turhien" viestien sijaan ja parin myydään-ilmoitukseen vastanneen kysyjän yhteystiedothan siinä kanssa lähti.. Minäkö blondi..
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Minä ostan esim. kasvit paljon mieluummin toiselta harrastajalta kuin akvakaupasta, saa aina huippukuntoisia veden alla kasvatettuja taimia
.
Ja mielelläni minä myös tavarasta maksan, sillä eihän myyjäkään niitä ole ilmaiseksi altaaseensa aikoinaan hommannut.
Postia/matkahuoltoa kannatan juurikin siksi ettei itsellä ole nykyään asiaa esim. pääkaupunkiseudulle kovinkaan usein. Netissä on usein myynnissä esim. kasvipaketteja 20 eurolla, ilmoituksessa lukee sitten että ainoastaan nouto. No täältä Kotkasta ei pelkän kasvipaketin takia kannata lähteä edes Helsinkiin jos sinne ei muuta asiaa satu olemaan. Bensakulujen kanssa kun tuo kasvipaketti tulisi aika kalliiksi. Onneksi löytyy vielä ihmisiä jotka voivat ostamani tuotteet postin kuljetettavaksi laittaa. Ja ainahan minä toki postikulut maksan
.

Ja mielelläni minä myös tavarasta maksan, sillä eihän myyjäkään niitä ole ilmaiseksi altaaseensa aikoinaan hommannut.
Postia/matkahuoltoa kannatan juurikin siksi ettei itsellä ole nykyään asiaa esim. pääkaupunkiseudulle kovinkaan usein. Netissä on usein myynnissä esim. kasvipaketteja 20 eurolla, ilmoituksessa lukee sitten että ainoastaan nouto. No täältä Kotkasta ei pelkän kasvipaketin takia kannata lähteä edes Helsinkiin jos sinne ei muuta asiaa satu olemaan. Bensakulujen kanssa kun tuo kasvipaketti tulisi aika kalliiksi. Onneksi löytyy vielä ihmisiä jotka voivat ostamani tuotteet postin kuljetettavaksi laittaa. Ja ainahan minä toki postikulut maksan

-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: Ilmoitukset
No en muuten tehnyt minäkään. On meinaan sen verran hankala homma aamulla työmatkalla yrittää poiketa äkkiä matkahuoltoon. Pitäisi vielä aamu-unista nipsaista että ehtisin ravustamaan ja pakkaamaan kunnolla. Joo ei kiitos, mieluummin vien paikalliseen paremmalla ajalla ja vähemmällä vaivalla. Saan sieltä kuitenkin paremman hinnan kuin sen mitä saa täältä (olisin mieluummin siis myynyt täällä oikeille harrastajille vaikkakin halvemmalla).cruella kirjoitti:Ihanaa kun tuollaisakin ihmisiä vielä olemassa! Itse en pystyisi nyt työttömänä tekemään tuollaista..Tuosta vastaantulemisesta tuli mieleeni eräskin tapaus kun ostaja halusi tulla kuljetuskustannuksissa vastaan. Sanoi että hänelle sopisi hyvin, että kuljetuskustannukset vähennettäisiin tuotteen myyntihinnasta.
Siinä oli tuotteen hinta ja matkiksen kustannukset suurin piirtein samat. "Ostaja" siis oletti että lähettäisin hänelle ihan ilmaiseksi vaivalla kasvattamani leväsukaravut.
Asiasta kolmanteen, sellaisen olen huomannut, että jos haluaisi täällä lahjoittaa kasveja niin eipä juuri tarvitse odotella kyselyitä. Ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Epäilevät varmaan että kasveissa on jotain pahasti vialla kun ilmaiseksi jaetaan. Mutta annas olla jos kasville laittaa saman hinnan kuin akvaariokaupassa (huom. määrä ja laatu olisi kuitenkin huomattavasti parempi kuin vastaavasta erästä akvakaupassa noin yleensä) niin ostoilmoituksia suorastaan sataa ovista ja ikkunoista.
Täällä kans on kateltu kaiholla noita kasvien myynti ilmoituksia. Miueluusti ostais vaikka ja mitä, mutta kun kukaan ei suostu lähettämään. Tulee jollekin 20€ paketille hintaa kun lähtee vaasasta ajaa köryyttelemään hesaan ja takas
Tottakai ymmärrän sen, että nyt alkaa jo kylmät ilmat painaa päälle eikä kasvit sitä välttämättä kestä, mut ostajan vastuulle se minun mielestä siinä tapauksessa jää, jos haluaa kasvit postin kautta ja pakkanen nappasee osansa... ehkä silläkin on akvaario 

800+570+450 (200+mini... just nyt ei käytössä), minä, mies, 2x mustaterrieri, 2x kissa, 2x neitokakadu