Tasanteita akvaarioon
Valvoja: Moderaattorit
Tasanteita akvaarioon
Meillä on 160 litrainen mittatilaus-akvaario (leveys 80 cm, syvyys 40 ja korkeus 50 cm). Sisustamisongelman luo lähinnä tuo korkeus, sillä kaikki liikkeissä myytävät sisustusjutut, kannot ja linnat sun muut, ovat mitoitettu massatuotanto-akvaarioiden mittojen mukaan.
Ajattelin pengertää tuota pohjaa eli tehdä siihen tasoja. Mistä materiaalista nämä tasot voisi tehdä?
Mielessä siintelee myös jonkinlaisen korkeamman elementin (linna/kiviseinä/kiviröykkiö tms.) rakentaminen, käykö sellaiseen tarkoitukseen ihan pihalta löydetyt kivet tai ihan lautatavara???
Meillä ei jostain syystä ole kasvit menestyneet yhtä pohjakasvia lukuunottamatta, joten pitäisi saada jotain muuta, millä akvaarion saisi tasapainoisemman näköiseksi.
Kalojakin on tällä hetkellä vain neljä, 2 lehtikalaa ja 2 viiksiantennimonnia. Näiden kanssa viihtyviä pintakalojakin saa ehdotella.[/img]

-
jarvij
- Elite Senior Member

- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Terassit ja penkereet voi varsin helposti muovata Kotikitistä tai Sika Sealant-laastista.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.

crisse_83
- Advanced Member

- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Miten 50sentin korkeus on ongelma? 50cm on kumminkin todella yleinen altaan korkeus...
Lehtikaloille tuo allas on melkoisen nafti, mutta jos kyseessä rauhaisa kutupari uskoisin että menevät, altaalta kun kumminkin löytyy se lehtikselle minimikorkeutena pidetty 50cm.
Lautatavarasta en lähtisi tekemään akvaarion sisälle mitään, kivistä voisi röykkiön kasata esim. 2-komponenti liiman avulla. Jollei kaupoista löydy miellyttäviä kantoja, niin ei muuta kuin omasta pihasta/jonkun tutun pihasta sahailemaan omenapuusta oksa tai pari.
Millainen on altaan valaistus, vesiarvot (ph, GH, nitraatti, KH), pohjamateriaali? Mitkä kasvit kuolivat, mitä jäi eloon? Lannoitatko kasveja, millä?
Mikäköhän laji mahtaa tuo "viiksiantennimonni" oikein olla? Sellaista kun ei googlekaan tunne...

Minä laiskana ja mukaavuudenhaluisena ihmisenä tein pengermät yksinkertaisesti ja ei-ikuisesti kestäviksi:
mattosuodatinta leikataan sopiva suiro, se altaan pohjalle, molemmille puolille hiekkaa ja tietty takapuolelle suiron yläreunaan saakka. Etupuoli, se siis joka näkyy katsojalle, oli helppo verhoilla piiloon litteillä kivillä.
Kokeilin mattosuodatinsuiron sievistämistä myös silikooni-hiekka- systeemillä mutta se ei oikein toimi. Sen sijaan siihen yläreunaan kannattaa tökkiä jotain pieneksi jääviä kasveja ja ne auttavat suiron maisemoinnissa jos lituskakivillä ei kaikkea saa piiloon.
Kuviakin on ollut tarkoitus ottaa, ei vaan ole mukamas ollut aikaa...ehkä sitten kun tuo uusin pikkulätäkkö on paikallaan ja sen "aidosta muovista" tehty kiviröykkiökin on julkaisukelpoinen![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
mattosuodatinta leikataan sopiva suiro, se altaan pohjalle, molemmille puolille hiekkaa ja tietty takapuolelle suiron yläreunaan saakka. Etupuoli, se siis joka näkyy katsojalle, oli helppo verhoilla piiloon litteillä kivillä.
Kokeilin mattosuodatinsuiron sievistämistä myös silikooni-hiekka- systeemillä mutta se ei oikein toimi. Sen sijaan siihen yläreunaan kannattaa tökkiä jotain pieneksi jääviä kasveja ja ne auttavat suiron maisemoinnissa jos lituskakivillä ei kaikkea saa piiloon.
Kuviakin on ollut tarkoitus ottaa, ei vaan ole mukamas ollut aikaa...ehkä sitten kun tuo uusin pikkulätäkkö on paikallaan ja sen "aidosta muovista" tehty kiviröykkiökin on julkaisukelpoinen
aurora00 kirjoitti:Lauta käy hyvin. Siitä voi nikkaroida alustan/kehikon, johon laittaa sitten kiviä,hiekkaa yms. jos käytät kiviä sisustuselementtinä, suosittelen niiden alle laitettavaksi lautaa jakamaan painoa.
Ai käy vai? Itse en ainakaan menisi havupuusta sahattua lautaa akvaarioon laittamaan, niiden sisältämän pihkan kerrotaan pahimmassa tapauksessa jopa tappaneen kaloja (varsinkin kun allas on noin pieni)
/jari
-
crisse_83
- Advanced Member

- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Kyllä siinä saa sitten aikansa liottaa lautoja/lautarakennelmaa että saa sen uppoamaan, pahimmillaan voi moisella hajoittaa akvaarion sen päättäessä tulla vauhdilla pintaan. Lautatavaraa käytettäessä tulee myös olla varma että puutavara on käsittelemätöntä, painekyllästetty saisi varmaan aikaan jonkin näköistä katoa kalakannassa. Ja kuten JJVi tuossa jo sanoikin niin myös pihkasta saattaisi muodostua ongelma.aurora00 kirjoitti:Lauta käy hyvin. Siitä voi nikkaroida alustan/kehikon, johon laittaa sitten kiviä,hiekkaa yms. jos käytät kiviä sisustuselementtinä, suosittelen niiden alle laitettavaksi lautaa jakamaan painoa.
En käyttäisi myöskään lautatavaraa tasaamaan kivien painoa altaassa, ennemmin sopiva pala retkipatjaa jo edellä mainitusta syystä.
Itse toteuttaisin pengerryksen näin.
Kiitos kaikille neuvoista!
Näin vähemmän valveutuneena akvaario-harrastajana tosin en ihan ymmärrä näitä kommentteja altaamme pienuudesta (siihen nähden, että se normaali standardi-akvaario, jota yleensä kaupat myy, on se noin 30 cm korkea ja 120 litrainen(?). Ja kyllä tuonne meille on ihan kevyesti mahtuneet nämä 2 lehtikalaa, jotka ovat noin 5-6 cm korkeita ja jotka uivat aina siellä keskikorkeudella, eivät edes ihan pinnassa)...
Mutta näistä, varsinkin tuosta viimeisestä viestistä/linkistä, sain idean eli ruokamuovista varmistetut muovirasiat! Niistä ei taatusti irtoa mitään akvarioon ja ne ovat tarpeeksi kevyitä. Ja niitä on monen muotoisia. Sellaisen (tai useammankin) kun kääntää "suu-alaspäin" ja kasaa hiekat päälle, niin hyvä tulee. Tosin, hiekkaa joudun ehkä ostamaan lisää, mutta en varmaankaan kovin paljoa...
Ja kasveistakin joku kyseli eli vastailen mitä muistan: lamppuja on kaksi, toinen nk. kasvilamppu ja toinen tavallinen, 80 cm pitkiä. Laitetaan päälle aamulla ja suljetaan illalla. Jonkin verran tulee akvaarioon luonnonvaloa, se on olosuhteiden pakko eli asiaa ei voi auttaa. Levä siis myös pesii meillä. Kokeilussa on ollut vesirutto (siitä ei tykätty ja se taidettiin harventaa hengiltä), sitten oli joku jättiläismiekkakasvi, joka kasvoi aluksi hyvin ja sitten vaan alkoi lehdet vetämään ruskeiksi (sekin levisi kauheasti, joten harvensimme sitä ja juuret eivät ilmeisesti tykänneet tästä). Pohjakasveja on ainakin ollut joku kurttulehti-nimellä myyty, joka kuvainnollisesti ilmaisten kuoli heti kun meillä veteen koski. Pohjalla siis asustaa nyt vain kahta sorttia pohjakasvia, joku kitukasvuinen yksilö, jonka nimeä en tiedä, vähän tuon kurttulehden näköinen ja sitten sellainen, millä on vaan juuret hiekan sisällä, mutta vaakaan kasvava "varsi" noin 5 cm pohjan yläpuolella, tummanvihreät ovaalin-malliset lehdet ja joskus sekin on tehnyt valkoisia kukkia, vaan eipä enää. Se kyllä muuten tykkää olostaan ja leviää hyvin myös paloista. Lannoitan satunnaisesti eli lähinnä kerran pari vuodessa, koska suurimmaksi osaksi se saa vaan levät kasvamaan. Hiekkana on sellaista pienoista kiveä (raekoko ehkä raesokerin luokkaa???). Vesiarvoja ei ole mitattu herranaikoihin...
Ai niin, ne monnit, viiksiantennimonni-nimellä ne meille myytiin. Sellaisia valkoisia, sulavalinjaisia monneja, joilla on mustia pisteitä ja tosi pitkät "viikset". Niillä on evissä sellaisia piikkejä, että kun ne ui liian lähelle toisiaan ja piikit hankautuu yhteen, niin sen rahisevan äänen kuulee ihan selvästi, jos seisoo akvaarion vieressä.
Muitakin kaloja on meillä ollut mm. pari parvellista jotain pikkukaloja, jotka ovat vuosien saatossa joutuneet lehtikalojen ja noiden monnien kitaan, luulisin. Hävinneet ovat kuitenkin kaikki. Samoin leväbarbeja oli 4, mutta nekin katosivat. Ainoa nk. hämärä kuolema sattui viime viikolla kun partamonni siirtyi ajasta ikuisuuteen. Mitään erikoista ei monnissa näkynyt päältä päin, yksi päivä se vain lojui kuolleena altaan pohjalla. Monni ostettiin noin 1,5 cm mittaisena eli "vauvana" noin 5 vuotta sitten eli vanhuuteen ei ainakaan kuollut. Noi neljä muuta kalaa näyttää varsin terveiltä ja hyväkuntoisilta edelleen eli ei se ainakaan mikään tarttuva sairaus ole ollut, mikäli se sairaus oli...
Onko muuten vinkkejä antaa muuttoa ajatellen? Muutamme muutaman viikon kuluttua ja ajattelin, että jos pesen hiekat oikein perusteellisesti ja kuuraan tuon altaan kunnolla, niin auttaiskohan se tuohon leväongelmaan? Meillä on kyllä tarpeeksi isoja astioita, että saan kalat ja suodattimen (eheimin ulkosuodatin) ja tarpeeksi vettä kuljetettua, ettei varsinaista uudelleenperustamista tarvita. Haluaisin siis vaan hieman levättömämmän alun ja samalla kun kerran muutoksia tehdään, niin laittaa nuo penkereet ja lisätä vähän kasveja (ja miksei pari kalaakin, mielellään pari isompaa kuin monta pientä, sillä niistä emme niin perustaneet)...

Muutosta sitten: http://www.aquahoito.info/suomi/ohjeita/muutto.php