Ilkan uusi allas

Meri- ja murtoveden akvaariot, kalat, tekniikka ym.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Jacke, Suklaamonni on jo kasvanut sen verran isoksi, että se mujuttaa vain rintaeviään altaassa välillä :mrgreen:
Se ei ole kaunis näky, kun täysilasvuinen Suklaamonni laitetaan tollaiseen herkkään riuttaan. Siinä vasta ravinnekuormaa tulisikin!
Siitä puheenollen, skimmeri ei tuuppaa erityisen mustaa kuraa, eikä pohjallakaan pyöri moskaa, joten tarkoittaako se että allas rullaa terveellä pohjalla? Olen vähän ihmetellyt tuota skimmijätteen vähyyttä, koska ruokin kuitenkin allasta ihan kunnolla. Onko sillä mitään merkitystä, että pääosin ravinto on kasvipohjaista. Tai siis nuo isoimmat jätteentuottajat on vegejä. Ruokin yleensä ensin vegesafkalla, ja sitten perään pakasteita yms. kun ituhipit ovat syöneet. Näin olen päätellyt olevan järkevintä, koska vegeruokaa ei muut syö, mutta pakasteita ja pellettiä kyllä vegekalat. Joten eläinperäistä ruokaa tarvitsee antaa vähemmän, kun kasvissyöjillä on masut täynnä omaa ruokaansa. Ymmärtääkö kukaan mitä selitän?
Tällätavalla ruokittaessa kasvissyöjät eivät siis vedä kupuaan täyteen vääränlaisella ruoalla, vaan saavat vain "tarvitsemansa" määrän eläinperäistä ravintoa. En tiedä onko tuolla merkitystä kokonaiskurmituksen suhteen, mutta mulle se tuntuu järkevältä.
Aikanaan kun opiskelin iktyonomiksi, näytettiin meille kuvia vegekalojen maksoista jatkuvan eläinperäisen ruokinnan jäljiltä, ja ei ollut kaunista katsottavaa :?
K.S
Kim Söderberg
Kim Söderberg
Viestit: 1128
Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja K.S »

Kaupallisissa akvaariokaloille tarkoitetuissa vegesafkoissa on paljon muutakin kun vaan kasvipitoista kamaa.
Tuoteselosteessa löytyy vaikka mitä kalaperäisiä tuotteita eli on se vegesafkakin aika ravinne/proteiinipitoista!

Ja mitä siihen skimmerin tulee (en muista nyt mikä malli sulla on) niin jos tulee mustaa niin nosta vedenpintaa että saat vähän vaaleempaa kamaa kuppiin.
Ja pese se säännöllisesti, likaisella nousuputkella teho laskee huomattavasti!

Käytä vaan vettä ja astianpesuharjaa/sientä, vältä käsillä pesua (jää rasvaa pinnoille ja menee aikaa ennenkuin taas vaahdottaa normaalisti) :)
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Tuo on ATB Medium Cone Skimmer. Toimii kyllä hyvin, ja skimmaa, mutta sitä kummastelin kun tuo jäte on juurikin sitä melko "vaaleaa". Eli ihmettelen kuinka se ei ole kovinkaan "p**kaista" [;)]
Pyrin tekemään niin kuivaa vaahtoa kun vain on järkevää, ja silti se ei ole niin mömmöä kuin esim edellisessä pikkualtaassani. Ehkä se siitä tummenee kun allas vanhenee...
ÄmHoo

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja ÄmHoo »

Nythän kuulostaa siltä kuin kaksi äitiä keskustelisi pikkuvauvojensa tuotoksista :)

M.
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Niinhän se vähän onkin :mrgreen:
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Iske pellettireaktori tulille, niin johan alkaa jöötiä pukkaamaan.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
K.S
Kim Söderberg
Kim Söderberg
Viestit: 1128
Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja K.S »

Biopelletit toimii tai sitten ei, näin olen kuullut että fifty sixty on suhde ;)

Jos se vaalea mönjä haisee pahalle niin ei kannata paljon säätää mutta jos sen tuoksu on merivesi niin silloin pintaa alemmas :)
Aqualung
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5530
Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lieto

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Aqualung »

Kyllä ne toimii. Se ettei kaikki osaa, ei silti ole niiden vika. [;)]
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.

Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Kyllä se on ihan sitä ihteään 8-)
K.S
Kim Söderberg
Kim Söderberg
Viestit: 1128
Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja K.S »

Aqualung kirjoitti:Kyllä ne toimii. Se ettei kaikki osaa, ei silti ole niiden vika. [;)]
Joillakin toimii ja joillakin ei, ja se on altaasta kiinni ei omistajasta ;)
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Tässä kun hetken pyörin sängyssä kun en saa unta, niin päätin alkaa ruokkimaan koralleja. Latasin 100ml ruiskuun teelusikallisen Cyclop eezea, vettä altaasta, ja annoin hetken vettyä välillä ravistellen. Hyvin näytti kelpaavan ainakin zoantuksille! Ravut heitti myös pari volttia...
Samalla tässä suunnittelen jos kuitenkin laittaisi tuon nanon vielä käyntiin. :roll: Isosta altaasta löytyy nyt niin hyvin kaikkea kivaa jota voisi laittaa tuohon pikkualtaaseenkin, jos ei muuten, niin kasvamaan.
Netti on pullollaan niiin hyvännäköisä nanoja, että eihän tässä pienen pojan pää kestä...
DnooB
Senior Member
Senior Member
Viestit: 828
Liittynyt: 16:46, 11.08.2008
Akvaarioseurat: Meri-Lapin Akvaristit ry
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tornio

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja DnooB »

Jos janottaa suolasta, se pitää laittaa. Oli minullakin joskus 2 allasta vierekkäin, mutta ajan kanssa siihen kyllästyi, koska tupla työn teetätti. Laita yksi sellainen makuuhuoneen kokoinen maisema-allas, jonne mahtuu kaikkea kivaa kasvamaan :mrgreen:

Tuosta ruokinnasta, ite laitan illalla kun valot sammuu altaaseen koralliruuan veteen leijaileen. En täsmäruoki koralleja ollenkaan, koska se käsien uittaminen altaassa ei enää jaksa napata. Laittelen sinne kuitenkin kerralla suhteellisen pienen annoksen sapuskaa ja vaihtelen http://www.oceannutrition.com/?post=nan ... coral-food ja http://www.aquariumspecialty.com/reef-pearls kanssa.. Kuitenkin sen verta, että pysyy koralliruokaa leijailemassa tasaisesti altaassa. Joskus sekottelen niitä samaan annokseenkin. En tiä onko tuo oikea tapa, mutta tuntuu nuo tykkäävän. Asiantuntijan lausuntoa odotellessa [;)] Olen joskus pohtinut tuon ylimääräisen doseri -kanavan hyödyntämistä asiassa ja laskettelis tasaisesti koko päivän ruokaa altaaseen automaatilla. Ongelmaksi taitaa tulla ruuan säilyvyys nesteen seassa pitempää aikaa.
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla!
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Sellainen allas tulee kyllä varmasti jos alan joskus itse rakentamaan asumusta! Tai edes remontoimaan isompaa kohdetta... Tällähetkellä kun noita neliöitä on vähän päälle 70 kerrostalossa, niin ei sinne kovin isoa laaria laiteta. Parhautta olisi rakentaa suoraan talon rakenteisiin kiinteä ISO allas omalla viemäröinnillä ja teknisellä tilalla. Raa on toteuttanut hienosti tuollatapaa, mutta itsellä olisi haaveena esim. 3000 litraa vaikkapa. Ei se olisi kuin vaivannäöstä kiinni tehdä tuollainen rakennusvaiheessa...

Mä ruokin koralleja kerran-pari viikossa phytoplanktonilla, välillä pakasteilla zoat ja LPS:t ja nyt kokeilin ekaa kertaa tota cyclopsia. Älpeeässille on sit omaakin raetta, sitä ehkä kerran viikossa menee, gorgonioillekkin on omansa, mutta en ole vielä testannut sitä. Hyvin ovat pärjänneet.
K.S
Kim Söderberg
Kim Söderberg
Viestit: 1128
Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja K.S »

DnooB kirjoitti:Olen joskus pohtinut tuon ylimääräisen doseri -kanavan hyödyntämistä asiassa ja laskettelis tasaisesti koko päivän ruokaa altaaseen automaatilla. Ongelmaksi taitaa tulla ruuan säilyvyys nesteen seassa pitempää aikaa.
Laita vodkaa siihen ruokaseokseen, säilyy hyvin, vaikka viikon satsi kerralla, ja annostele öisin :)
DnooB
Senior Member
Senior Member
Viestit: 828
Liittynyt: 16:46, 11.08.2008
Akvaarioseurat: Meri-Lapin Akvaristit ry
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tornio

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja DnooB »

K.S kirjoitti:
DnooB kirjoitti:Olen joskus pohtinut tuon ylimääräisen doseri -kanavan hyödyntämistä asiassa ja laskettelis tasaisesti koko päivän ruokaa altaaseen automaatilla. Ongelmaksi taitaa tulla ruuan säilyvyys nesteen seassa pitempää aikaa.
Laita vodkaa siihen ruokaseokseen, säilyy hyvin, vaikka viikon satsi kerralla, ja annostele öisin :)
Otan itelle sen sitten tippana suoneen suoraan jos viinan kanssa läträtään :D Ei vaiskaan, paljon sitä pitäisi siihen seokseen mukaan laittaa? Ei viittis koko lippuviinapulloa tujauttaa viikon satsiin :D
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla!
K.S
Kim Söderberg
Kim Söderberg
Viestit: 1128
Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
Sukupuoli: Mies
Viesti:

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja K.S »

Laske normaali vodkametodin satsi per viikko :)

Sorry Rapide1 OT: t
sAmigo
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:37, 09.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja sAmigo »

DnooB kirjoitti:paljon sitä pitäisi siihen seokseen mukaan laittaa? Ei viittis koko lippuviinapulloa tujauttaa viikon satsiin :D
suolavetistelyä pidetään verrattaen hinnakkaana harrastuksena, mutta nytkö se kriittinen raja sitten ylitettiin? :mrgreen:
540 l (150x60x60), käynnistetty 1.4.2013
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

OT:t ei haittaa yhtään! :mrgreen:
jaakkim
Member
Member
Viestit: 425
Liittynyt: 17:00, 15.03.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Suomen pukama

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja jaakkim »

K.S kirjoitti:
Joillakin toimii ja joillakin ei, ja se on altaasta kiinni ei omistajasta ;)
Samaan tulokseen olen tullut. En tiedä kuinka kauan siinä kestää että huomaa jotain tapahtuvan, mutta luulisi et olis puolivuotta riittänyt. En havainnut testeillä, enkä silmämääräisesti mitää. Kun otin pois niin cayanoa tuli, mutta sekin lähti 2-3 viikon aikana pois. Vaahdottimesta tuli tupsahti samaaa scheißee ihan yhtä paljon ennen ja jälkeen pelletejä.
Not all those who wander are lost
J.R.R. Tolkien
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Cyanoa on ilmestynyt tännekkin pariin kiveen, pienet määrät onneksi vain...
Hiekkaa on lisätty ja nyt näyttää hyvältä, sitä vähän hienompaa hiekkaa. Äsken aihdoin päivänvaloputken Osram 67:aan, ja nyt näyttää hyvältä senkin puolesta! Juuri se efekti jota kaipasinkin :mrgreen: Kiitos Kimille Siniriuttaan tästä. Uusia korallejakin on tullut ja tunnistusta kaivataan, jos ei ihan lajin, niin ainakin tuon suvun varmistaminen olisi aika jeesh... Alcyoniumina olen sen kotiin kantanut toisen harrastajan altaasta Kuopiosta. Hän puolestaan oli saanut korallin aikanaan lopettaneelta harrastajalta joka oli iäkäs Helsinkiläinen mies. Sain aika kivan määrän tuota omaan altaaseeni, ainakin kolmessa paikassa se nyt itää tuolla. Ja kuva tuleeeee...
TÄSSÄ! Tittidii!!
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Mikä on kun ei taidot riitä? Mikä on kun ei onnistu?
DnooB
Senior Member
Senior Member
Viestit: 828
Liittynyt: 16:46, 11.08.2008
Akvaarioseurat: Meri-Lapin Akvaristit ry
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tornio

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja DnooB »

Rapide1 kirjoitti:Mikä on kun ei taidot riitä? Mikä on kun ei onnistu?
Muuta ko leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... Tuo tunne on niin tuttu. Anna altaalle aikaa ja pidä näpit pois sieltä. Se hakee omaa tasapainoa vielä pitkään [;)]
Käyttöohjeet on nössöjä varten. Ei tiedolla, Ei taidolla vaan Tuurilla!
Alsshon
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1067
Liittynyt: 23:30, 21.09.2008
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Alsshon »

DnooB kirjoitti:
Rapide1 kirjoitti:Mikä on kun ei taidot riitä? Mikä on kun ei onnistu?
Muuta ko leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... Tuo tunne on niin tuttu. Anna altaalle aikaa ja pidä näpit pois sieltä. Se hakee omaa tasapainoa vielä pitkään [;)]
Nimenomaan, allas on vielä kuitenkin erittäin nuori ja ikäänsä nähden kohtuullisen kuormitettu, joten vielä on matkaa kypsään ja tasapainoiseen altaaseen. Suosittelen vakiinnuttamaan nyt joksikin aikaa altaan kuormituksen määrän, eli älä ainakaan ihan hirveästi uutta kalaa lähikuukausina hommaa :)
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Hahahaaa! Ürpot, ei altaalla ole mitään hätää!
Ihmettelin kun ei kukaan ole tunnistanut tuota korallia! :mrgreen:
Täällä on kaikki superhyvin! Knock on wood...
Eilen just vaihdoin matskut suodattimeen, pesin laitteet ja mittailin arvot ja kaikki on loistavasti... Oon mä kai jotain oppinut teiltä :mrgreen:
Rapide1
Senior Member
Senior Member
Viestit: 991
Liittynyt: 22:15, 24.10.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lohja

Re: Ilkan uusi allas

Viesti Kirjoittaja Rapide1 »

Ja tähän ollaan tultu. Kuvassa iltavalaistus tulilla (2 x actinic, 1 x Fiji purple, 2 x Reefblue, 1 x Osram 67) siksi vähän kajahtaneen näköinen :mrgreen: Kuten isäntänsäkin...
http://s1133.photobucket.com/albums/m59 ... 412012.jpg
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Meri- ja murtovesi”