Mustan veden akvaario

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2160
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Mustan veden akvaario

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Isommaksi kasvanut poikanen syötiin sittenkin. Siitä on kyllä jo melkein viikko, kun en enää löytänyt sitä. En olisi millään uskonut, että enää jää saaliiksi. Siinä saattoi käydä niin, että kun laitoin poikaselle artemiaa tiheikköön, aikuiset huomasivat artemiat, tulivat syömään niitä ja sitten nappasiavat poikasenkin. Eli lisääminen ei sittenkään onnistu miljoonakalametodilla. Varmaan onnistuisi, jos aikuiset eivät olisi aivan täysikasvuisia.

Aion kokeilla sellaista metodia, että kun löydän poikasia tiheiköstä, laitan ne poikashäkkiin, joka tulee samaan akvaarioon, kunnes ovat kasvaneet pari kolme viikkoa, että selviävät aikuisten kanssa.

Vesiarvoissa taas ihmeellisyys raportoitavaksi. Keksin nimittäin ostaa GH-testin ja mittasin tänään päivä vedenvaihdon jälkeen:
KH: 1,5
GH: 0-0,5

Eli näyttää siltä, että KH:n nousun takana ei sittenkään ole kalkkisaostumat (kalsiumkarbonaatti), koska minusta sen pitäisi näkyä myös GH:na (GH-testi mittaa kalsiumia ja magnesiumia). No viikon päästä nähdään, onko GH noussut, mutta sen ei minusta pitäisi olla nollassa, jos KH on koholla.

Mistä KH-testin näyttämä karbonaatti sitten tulee ja mistä karbonaatista on kyse? En keksi muuta kuin että karbonaattia tulee jotenkin kasvien yhteyttämisen tuloksena. En tiedä, onko se mahdollista, mutta karbonaatti-ionihan (CO3) on lähellä hiilidioksidia (CO2).

Laitoin yhden isohkon pistian, josko se poistaisi kelmua pinnalta.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2160
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Mustan veden akvaario

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Viikko sitten vaihdoin ensimmäistä kertaa turpeet sukkaan. Nyt vesi on hieman kellanruskeampaa ja hieman sameata.

Mittauksia juuri ennen vedenvaihtoa:

NO3: 0
johtavuus: 80
KH: 1,5
GH: 0-0,5
pH: 7,3

Eli nyt KH ei olekaan jostain syystä noussut. Tai ehkä hitusen noussut: kolmannella tipalla 10 ml:aan vesi ei ehkä aivan keltaiseksi mennyt. Syy saattaisi olla uusi turve - turpeen sanotaan laskevan KH:ta. Mutta miksi pH on noin korkea? Alan vähän epäilemään pH-mittariani. Se on melko halpa peli, merkiltään Super Fish. Ostan ehkä JBL:n pH-tippatestin vertailun vuoksi.

Pistia on auttanut pintakelmuun, jota on vain vähän. Sinilevää on kuitenkin tullut taas hiukan. Pohjan lehdet alkavat olla aika hajonneita ja ne pitäisi taas vaihtaa, ehkä viikon päästä.
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2160
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Mustan veden akvaario

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Mittauksia päivä vedenvaihdon jälkeen ennen lannoitusta:

johtavuus: 54
KH: 1
pH: 6,8

Eli eteenpäin on päästy tai kovuusarvojen osalta oikeastaan melkein perille mutta ihmeen korkea tuo pH. Mittasin aamulla. Nyt on KH jo niin alhainen, että pH:ssa saattaa olla vaihtelua aamun ja illan välillä. Pitää testata joku päivä. Pitäisi löytää hyvä keino laskea pH:ta tasaisesti. Kun laittaa lehtiä pohjalle, pH laskee mutta nousee taas parin viikon päästä. Kovuusmittaukset tulevat hieman epätarkoiksi alhaisilla lukemilla, koska väri on hyvin haalea.
Neomarica
Junior Member
Junior Member
Viestit: 175
Liittynyt: 07:51, 18.05.2022
Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura

Re: Mustan veden akvaario

Viesti Kirjoittaja Neomarica »

Mitä kuuluu kalatuberkuloosiepäilylle? Aika pelottava ajatus saada joku pöpö akvaariosta. Varsinkin jos on joku ihorikko, ei mielellään käsiä silloin altaassa uittelisi :|
kr70
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2160
Liittynyt: 14:45, 12.10.2014
Sukupuoli: Mies

Re: Mustan veden akvaario

Viesti Kirjoittaja kr70 »

Muita pöpöjä kaloista ei kai voikaan saada. Vai voisikohan saada camallanuksen perseeseen, jos söisi akvaariokalansa raakana.

Kysymyksesi osui oikeaan aikaan, koska juuri tänään sain tietää, että testin tulos on vihdoin tullut, ja sieltä tosiaan löytyi Mycobacterium marinum, eli kalatuperkkeli.

Olen syönyt melkein kuukauden Clarithromycin:iä. Patit vasemmassa kämmenselässä ovat pienentyneet ja ovat lähes ihonvärisiä, isompi on enää aavistuksen punertava. Mykobakteerit eivät tartu helposti ja jos tarttuvat, lisääntyvät hyvin hitaasti, mutta ne on myös vaikea saada pois ja vaikea näyttää testissä. Vielä kaksi kuukautta pitäisi kuulemma syödä tabuja, mutta jos patit häviää, aion ehdottaa, että voisiko tabut lopettaa. Tuosta lääkkeestä ei kyllä ole tullut muita haittavaikutuksia kuin että välillä suussa on etova maku, samankaltainen kuin jos olisi jotain terästä suussa. Alunpitäin sain lisäksi tuberkuloosilääkkeen Eremfat, jota olisi pitänyt syödä lisäksi, mutta se oli niin kauheata, että lopetin yhden tabletin jälkeen: siitä tuli kummallinen olo ja virtsa muuttui tummanpunaiseksi! Pakkausselosteessa lukee, että myös sylki, kyyneleet ja hiki voivat muuttua punaiseksi. Löysin yhden tieteellisen tutkimuksen mykobakterioosin hoidosta, ja siellä oli, että yhdistelmää Clarithromycin+Eremfat kannattaa syödä vain, jos oireet ovat ehtineet pitkälle. Muuten paras lääke on tuo Clarithromycin yksin.

Kun olen nyt opiskellut tämän asian mielestäni aika hyvin, niin tässä nyt yhteenvetona ohjeet, jos epäilette joskus mykobakterioosia. Akvaristin kannattaa tuntea nämä ja tarpeen vaatiessa opastaa myös lääkäriä. Tämä on niin harvinainen, etteivät ihotautilääkärit usein tunne sitä, ja vaikka tuntisivatkin, eivät välttämättä tiedä, kuinka sitä pitäisi hoitaa. Vähintään pitää sanoa, että omistaa akvaarion.

Oire: Yleensä kämmenselässä tai sormien yläpuolella tummanpunainen tai hieman sinertävä patti, joka voi olla kivuton, kivulias tai kutiava. Vähitellen muodostuu uusia patteja kohti sydäntä. Bakteeri leviää imusuonistoa pitkin hitaasti. Tee kuvahaku vaikka "Mycobacterium marinum", sieltä löytyy aika pahannäköisiä tapauksia. Minun patit olivat noihin verrattuna hyvin vaarattoman näköisiä. Ei voi tarttua toiseen ihmiseen ainakaan ilman verikontaktia.

Testi: Ihosta (patista) pitää ottaa kunnon koepala, usean millin kokoinen. Parasta on ottaa kaksi näytettä, toinen histologiaan eli tutkitaan näytteen geenejä, ja toinen soluviljelyyn, koska mykobakteerit eivät välttämättä näy testissä. Testaamisessa ei kuitenkaan välttämättä ole hirveästi järkeä, koska testin valmistuminen kestää ainakin kuukauden ja saattaa silti olla, että kumpikaan testeistä ei näytä positiivista, vaikka niitä bakuja olisi siellä. Lääkitys kannattaa aloittaa heti eikä odottaa testin tuloksia.

Hoito: Clarithromycin 500 mg. Yksi tabletti illalla, yksi aamulla. Kuurin kesto mainitsemani tieteellisen tutkimusen mukaan yleensä 3-4 kk. Tetracyclin ja Doxycyclin eivät aina tehoa, vaikka lääkäri saattaa ehdottaa sellaista. Vaikeissa tapauksissa lisäksi Eremfat. Tauti kyllä paranee yleensä itsekseenkin, mutta siihen saattaa mennä esim. vuosi ja sitä ennen saattaa tulla aika pahannäköistä jälkeä. Pahoissa tapauksissa saattaa tulla jopa luuvaurioita.

Ennaltaehkäisy: Jos on pienikin haava kädessä, ei sitä saa uittaa akvaariossa. Kannattaa hommata hanskoja. Minulla on sellaisia kainaloon asti ulottuvia kertakäyttöisiä keinosiementäjän hanskoja, mutta koska niihin tulee helposti pieniä reikiä sorasta jne., laitan sen päälle vielä tavallisen kumihanskan. Näitä käytän, jos ei ole iho kunnossa.

Olen lukenut arvion, että joka toisessa akvaariokalassa on mykobakteereita, mutta kalat sairastuvat kalatuberkuloosiin vain, jos ovat heikentyneitä.

Minulla ehkä oli muutama vuosi sitten sama tauti ja patit olivat pahemman näköisiä kuin tällä kerralla, mutta en mennyt lääkäriin ja parani itsekseen, mutta siinä kesti. Koska minulla on atooppinen ihottuma, olen ehkä herkempi tälle kuin keskivertoakvaristi.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”