Aikaisemmin läträsin ~50 litraisella, jos tarkalleen muistan oikein niin 54 litraisella purnukalla, joka harrastuksen lopettamisen jälkeen on pyörinyt lämpimässä varastossa. Huomenissa olisi se nyt tarkoitus sieltä noutaa ja koetäyttää. Toivonmukaan silikonit ovat edelleen hyvässä kunnossa. Kaikki vanhat varusteet ja akvaariotarvikkeet ovat myös varastossa, niitä tulen käyttämään mikäli ovat yhä toimintakuntoisia. Niistä tarkemmat speksit kerron myöhemmin, kunhan saan itse tekniikan käsiini.
Tarkoitus olisi siis pistää pystyyn pieni seurala. Kovan veden millikset, platyt ja miekkapyrstöt ovat jo aiempina teinivuosina koettu, eivätkä ne kiinnosta. Akvaario toimi aikaisemmin käytössäni korurihmalana hehkurasboroiden kanssa. Myöhemmin allas oli myös makkarakalojen käytössä. Nytkin haluaisin akvaarioon jonkun ns. pääkalan ja parven pieniä kaloja seuraksi. Purkin pohjapinta-ala taitaa olla niin mitätön, että monnisista taitaa olla turha edes haaveilla. Ehdotuksia siis mielellään otetaan vastaan, haluan kuulla mahdollisimman paljon vaihtoehdoistani. Onneksi kalojen kotiutumiseen on reippaasti aikaa kypsytyksen vuoksi.
Akvaariossa ollut hiekka oli pyöreäreunaista soraa. Sen aion joka tapauksessa vaihtaa johonkin hienompaan. Muistaakseni tälläkin foorumilla on ollut puhetta rautakauppojen akvaarioon sopivista hiekoista. Löytyisiköhän K-Raudasta vastaavaa?
Paljoa ei nyt tähän alkuun oikeastaan ole kerrottavaa, kun ei ole vielä varmuutta edes akvaarion vedenpitokyvystä. Pikkuhiljaa päivittelen kuitenkin projektia ja yritän saada jotakin edes aikaiseksi

Toivottavasti edes joku jaksaa seurata projektin etenemistä ja neuvoa uudelleen aloittavaa akvaristia myöhemmin mieltä askarruttavista kysymyksistä. Ja kalaston kanssa voisin apuja kaivata, pää lyö ihan tyhjää, että mitä tuonne nyt uskaltaa ottaa ja mitä ei. Markku Varjon kirjat lähtee kyllä taas lainaukseen tällä viikolla.