Olen täältä paljon lueskellut muiden päiväkirjoja akvaarioista, ja nyt iski suunnaton into aloittaa oma! Minulla on siis 110 litrainen juwel akvaario (merkistä en ole varma..) ja se on ollut jo useita vuosia käynnissä. Omasta historiasta alkuu sen verran, että olen akvaarion saanut ensimmäisen kerran jo 14 vuotiaana, mutta näin jälkeenpäin tajuan, että tuolloin minulla on ollut hyvin suppea käsitys akvaarioiden maailmasta. Mitään suuria ongelmia ei ole koskaan ollut, mutta minulla ei juuri ole ollut tietoa millaiset vesiarvot sopivat millekin kaloille, minkä kokoiset akvaariot mikäkin laji tarvitsee jne. Vesiarvoja tuli silloin tällöin aina mitattua, mitään hälyttävää ei koskaan ollut. Akvaariona minulla oli ennen pieni hieman alle 100 litran allas.
Nyt olen 22 ja tiedä hieman enemmän tästä harrastuksesta. Ole n tottapuhuen vasta viimeisen vuoden aikana todella perehtynyt tähän ja tältä palstalta saanut aivan mielettömästi tietoa. Samaa tahtia on kasvanut into ja valitettavasti myös turhautuminen siitä, miten vähän sitä oikeasti vasta on asioista perillä.
Nyt vähän akvaariostani. Kalastona minulla on tällähetkellä:
1 keltarihmakala
10 sitruunatetraa
3 musta-aavetetraa
2 mustatetraa
2 leopardimonnista
2 partista
Ja heti alkuun sanon, että tiedän ettei kalastoni ole täydellinen. Minulla oli vähän hankala tilanne silloin kun hankin uuden akvan kun vanhani oli edelleen käynnissä ja jouduin yhdistämään omat kalat ja uuden akvan kalat. Monnisia on tarkoitus hommata lisää, mutta noita leopardimonnisia ei meinaa löytyä täältä mistään. Tähän liittyen kysymys, kelpaisikohan niille kaveriksi esim. helmimonniset tai muu laji?
Noita muita tetroja on aika vähän, mutta niitä en lisää haluisi enää hommata.
Äh, niin paljon olisi heti kerrottavaa, mutta nyt on pakko kiitää kauppaan kun vielä ehtii! Kommentoikaa ihmeessä omia mielipiteitänne tähänastisten tietojen perusteella, palaan kertomaan lisää heti ku ehdin
