Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Meille on tulossa noin 400-500 litran akvaario. Olen lukenut netistä kaikkea mahdollista eri merkeistä, puolesta ja vastaan. Isäntä haluaisi Juwel Rion ulkonäön perusteella [;)] mutta olen lukenut siitä niin paljon negatiivista että minä pistän vastaan. Itse haluaisin JuTan, koska sitä tunnutaan pitävän kestävimpänä ja turvallisimpana vaihtoehtona. JuTaan saa design-kaapin, joten sen ulkonäkö ei mielestäni ole ongelma. Sitten ne kysymykset:

1. Saako JuTaan sen akvaarion yläosan samaa väriä kuin jalustan puu tai edes mustana? Tarkoitan siis sellaista "tyylikkään" näköistä niin kuin näissä ns kalusteakvaarioissa. Vai onko siihen ainut vaihtoehto kansilasi ja lamppu päälle? JuTan nettisivuilta ei ainakaan löydy yläosia.

2. Onko JuTa edelleen se paras vaihtoehto akvaarioksi vai onko JuTan laatu laskenut tai muiden noussut samalle tasolle eli pelkäänkö minä turhaan? Suurin osa lukemistani viesteistä oli vanhoja ja vuosien varrella asiat voivat muuttua.

3. Voitteko mahdollisesti suositella jotain muuta merkkiä tähän meidän perheen ongelmaan? Akvaario pitäisi siis olla ennenkaikkea turvallinen ja laadukas, max 155 cm pitkä, kooltaan noin tuo 400-500 litraa ja tyylikkään/kalusteakvaarion näköinen kokonaisuus. [;)]

4. Sitten vielä yksi tyhmä kysymys aivan aiheen ulkopuolelta. Olemme molemmat noin 170 cm pituisia tumppeja. Onko 60 cm liian syvä akvaario käytännön hoidon kannalta eli yltääkö pohjaan tai kuinka usein sinne pitää yltää vedenvaihtojen välissä?
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Karim »

JuTa on hyvä merkki/valmistaja. Sieltä saatte sellaisen akvaarion kuin haluatte jalustoineen. En ole myyjä mutta tyytyväinen JuTa:n omistaja. Ottakaa yhteyttä.

Pituus (ihmisen) ei ole ongelma. Hätä keinot keksii :mrgreen: No vakavasti käsivarren pituus ei ole ongelma kotiakvaarioissa. Winkkinä annan, että laittakaa niin iso (pitkä) kuin tila antaa periksi.
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Karim kirjoitti:JuTa on hyvä merkki/valmistaja. Sieltä saatte sellaisen akvaarion kuin haluatte jalustoineen. En ole myyjä mutta tyytyväinen JuTa:n omistaja. Ottakaa yhteyttä.

Pituus (ihmisen) ei ole ongelma. Hätä keinot keksii :mrgreen: No vakavasti käsivarren pituus ei ole ongelma kotiakvaarioissa. Winkkinä annan, että laittakaa niin iso (pitkä) kuin tila antaa periksi.
Kiitos kommentista! Jos olet JuTan omistaja niin ostitko sen netin/sähköpostin kautta vai kävitkö paikanpäällä neuvottelemassa? Kuljetitko itse vai toivatko kotiin? Oliko mitään ongelmia joko tilauksessa tai kuljetuksessa?

Meillä on aika pitkä matka Poriin, yli 300 km suunta eli yli 600 edestakaisin. Jos akvaariota ja jalustaa pitäisi ensin käydä neuvottelemassa minkälaisen haluaa, sitten toinen reissu hakemassa ne valmiina ja kolmas reissu hakemassa ne tarvikkeet mitä edellisellä kerralla unohti [;)] niin tinkisin mielelläni noista reissuista edes jonkin pois. :roll:
Siltsu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 938
Liittynyt: 21:32, 10.02.2012
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tuusula

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Siltsu »

Voi pöh! Ehdin vastata pitkät pätkät kun koneeni rupesi kyselemättä päivittymään ja kaikki teksti hävisi...

Olin siis kirjoittamassa puolustuspuhetta Juwelin suuntaan. Itsellä on Rio altaita 400, 240 ja 180. Meillä mies halusi altaat jotka kestävät katseen ja tuo valaisinkansi oli todella suuressa roolissa näihin päädyttäessä. Itse tykkään siitä, että valot eivät näy muutoin kun veteen (kehyksen ja pinnan välistä ei häikäise). Mitä pituuteen tulee, olen itse 164 cm hukkapätkä ja niin kuin Karim totesi; hätä keinot keksii. Ei sinne altaan pohjille ole veden vaihtojen välissä muuta asiaa, kuin ehkä satunnaiset kasvien istutukset tai kurkun painona toimineen lusikan poimiminen. Jälkimmäisen hoidan kätevästi pitkillä pihdeillä jos en jaksa hihaa kääriä.

Minkälaista/ mihin liittyvää on se negatiivinen kommentointi Juweleista?
450L kiipiät, teräkalat, norsukala, L75, L128, L201
180L L199, L-411, tetroja ><((((º> ><((((º> ><((((º>
100L L046, tetroja
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Itse olen myös Juwel rio -fani:). Löytyy 3x400, 1x350, 1x240, 1x180.

Myös Juwel record löytyy, jota en suosittele kuin pihtarille, joka haluaa säästää rion laadusta muutaman euron takia:). Sen loisteputket ovat T8 ainakin omassa mallissani (110l) ja kansi on kuin leikkikalu. Vesi hyppää lasireunan yli helposti ja valuu pohjalle yms. "kivaa". Myös laitteoiston asettelu muovikannen ali on melkoista akrobatiaa ja epätoiminnallista.

Sen jälkeen arvostaa Juwel rioa. Minusta varsin hyvin tehty. Suht paksut lasit. Tosin joidenkin mielestä hieman menee kuprulle lasi, mutta mielestäni ei. Kestänyt on hyvin. Ainakin nämä muutamat vuodet. Monien juttujen mukaan todella vuosia hyväkuntoinen. Silkkarit minusta hyvät. Tyylikäs. 4 loisteputkea T5 tosin nostaa lämpöjä jonkun verran. Myös kannet ovat hieman lelumaiset. Joskin toimivat - ihan eri sarjaa kuin record. Kaapisto jämäkkä ja hyvin suunniteltu. Kestää hyvin roiskeet.

Jos jotain vaihtaisin, se kansi hieman hepponen. Jos olisi ollut jo ledit mahdollista hankkia, miettisin sitä. Loisteputkiin laitoin Juwelin reflektorit, jotka hieman tapuu ja ovat yllättävän lyhytikäiset lelut. Hintaa tulee loisteputkille ja reflektoreillekin kun ostaa ja vaihtaa. Led voisi olla pohtimisen arvoista myös siihen.

Juwelin omilla suodittimilla mennää ilman ulkkareita. Niistä on arvostelua "juwel akvaristit" -ketjussa. Niistä voisi kirjoittaa pitkän arvostelun - plussaa ja miinusta löytyy. Mutta tuskin palaan ulkkareihin. Ainoina eivät mielestäni riitä. Niitä on kaksin kappalein kummassakin päädyssä (toinen ostettu erikseen) ja lisäksi sisäsuodatinarsenaali.

http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=27&t=129202
Jutakaan ei mielestäni ole täydellinen....yhdellä tutulla silikonit alkoivat kuplia ja repsottaa...vei liikkeeseen ja tilalle Akvastabil. Duunissa Akvastabil ja 20 v. kohta ja silkkarit ok, vaikka kohta menee varmasti terraarioksi. Mutta hyvin on palvellut se kippo.

Juwel on nostanut uuteen malliin jalustan korkeutta ja akvan korkeutta. Kyllä tämä korkea kippo on vain hieno. Tuoli ei iske akvaan, hyvä puoli, niin korkea. Ja tuolilta huollan kipon, vaikka naiseksi suht pitkä olen 171cm. Vanha Juwel on helpompi huoltaa, mutta kestän tämän:). Tekninen ongelma, joka vain pitää ratkaista. Kuulemma kulma-akva se vaikea huoltaa onkin, jos on iso, tämä lasten leikkiä siihen nähden.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Siltsu kirjoitti:Meillä mies halusi altaat jotka kestävät katseen ja tuo valaisinkansi oli todella suuressa roolissa näihin päädyttäessä. Itse tykkään siitä, että valot eivät näy muutoin kun veteen (kehyksen ja pinnan välistä ei häikäise).
Tätä tyylikkyyttä ja kannen siistiä pakettia meilläkin haetaan. Ei näy putket ja johdot jne.
Siltsu kirjoitti:Minkälaista/ mihin liittyvää on se negatiivinen kommentointi Juweleista?
No esimerkkejä:
- suodatin huono ja alimitoitettu/tehoton
-lamput alimitoitettuja ja niitä ei saa muualta kuin juwelilta (oma malli)
-valaisinkansi on heikko eikä kestä käytössä kuin vähän aikaa
-lasien paksuudet paljon ohuempia kuin JuTassa
-isommat juwelin mallit pullistuvat keskeltä liian ohuiden lasien ja keskituen irtoamisen/katkeamisen takia
-vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia jos akvaarion lasit ovat alle tiettyjen lujuuslaskemien
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Fisutar ehti nopeana kommentoida väliin. Kiitos sinullekin tarkasta selostuksesta ! :)
Nyt taitaa olla jo kaksi ääntä Juwelin puolesta, eipä tämä ollutkaan helppoa... :|
dogfish
Member
Member
Viestit: 321
Liittynyt: 16:18, 04.11.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Porvoo

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja dogfish »

Mitä korkeampi akvaario, sitä matalampi jalusta = helpommat huoltotoimet :). Toki matalalla oleva akvaario ei välttämättä näytä niin hyvältä, ja saattaa vaikuttaa myös kalojen rohkeuteen olla esillä.
Siltsu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 938
Liittynyt: 21:32, 10.02.2012
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tuusula

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Siltsu »

Vanilja kirjoitti:
Siltsu kirjoitti:Minkälaista/ mihin liittyvää on se negatiivinen kommentointi Juweleista?
No esimerkkejä:
- suodatin huono ja alimitoitettu/tehoton
-lamput alimitoitettuja ja niitä ei saa muualta kuin juwelilta (oma malli)
-valaisinkansi on heikko eikä kestä käytössä kuin vähän aikaa
-lasien paksuudet paljon ohuempia kuin JuTassa
-isommat juwelin mallit pullistuvat keskeltä liian ohuiden lasien ja keskituen irtoamisen/katkeamisen takia
-vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia jos akvaarion lasit ovat alle tiettyjen lujuuslaskemien
Suodattimesta; siitä on käyty paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Mm. Fisutar tykkää sillä siinä on paljon biologista pintaa, joka tietääkseni vastaa ulkosuodatinta "sisätiloissa". Pienemmät vuotoriskit. Yksistään ei taida kuitenkaan riittää, joten jotain vettä kierrättävää tarvitaan silti. Itse olen poistanut ne, myynyt ja hankkinut tilalle "tavalliset" ulko- ja sisäsuodattimet. Oikeastaan vasta kalaston mukaan tietää minkälainen suodatuskapasiteetti tarvitaan.

Lampuista; Lamput ovat hyvät ja tehokkaat, niistä tulee jopa liikaa valotehoa jos ei ole hiilaria ja hyvää lannoitusta --> 0.48W/litra. Itse pidän päällä vain kahta putkea neljästä nyt kun isoin allas on suvantovaiheessa. Putket ovat ihan normimittaisia ja korvattavissa vaikka Seran putkilla jos valosävyt eivät miellytä.

Valaisinkansi; Ainakin minulla on kestänyt moitteettomasti kaikissa altaissa. Isoin allas on ollut uudesta asti vissiin 4 vuotta ja itse rymsteeraan niiden kanssa jatkuvasti. Pienemmät altaat ovat tulleet käytettyinä, joten niiden aiemmasta elämästä en osaa sanoa, mutta ainakin ovat olleet ehjiä. Käytän valaisinkansia valitettavasti myös tavaran säilytykseen, joten auta armias se kerta kun luulen kannen olevan kiinni ja lasken kännykän siihen... [:I]

Laseista; Näistä faktoista en osaa sanoa. Isossa altaassa etulasi vaikuttaa hiukan kaartuneen, mutta tietääkseni se on ihan normaalia. Yläkehys on kuitenkin ehjä ja tukee sitä niin kuin on suunniteltu?

Vakuutusyhtiöt; Allas on tehdasvalmisteinen joten vaikea kuvitella, että vakuutusyhtiö korvaisi vain tietyn merkkisten altaiden vahingot? Jos tuollainen vuotaa, yleensä vika on silikoneissa ja ne ovat Juwelissa erityisen hyvät, kestävät ja siistit sillä saumaus on tehty koneellisesti. Luulisi tuossa laskelmaosuudessa vakuutusyhtiön tarkoittaneen jotain itse ikkunalaseista tehtyä allasta? En ole 100 varma, joten en kiistele.

Yhtä kaikki, nämä ovat aina makukysymyksiä, kuka tykkää kalustealtaista, kuka haluaa järeää kotimaista ja kuka taas paljoa tekniikkaa, ledivaloja, monimetalleja, hiilaria, paluaaria yms. Allas on aina omistajansa näköinen :mrgreen:
450L kiipiät, teräkalat, norsukala, L75, L128, L201
180L L199, L-411, tetroja ><((((º> ><((((º> ><((((º>
100L L046, tetroja
Karim
Junior Member
Junior Member
Viestit: 237
Liittynyt: 20:42, 24.12.2013
Sukupuoli: Mies

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Karim »

Sähköpostilla ja puhelimella hoidettiin homma. Toivat kotiin.
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Suuri kiitos perusteellisesta selvityksestä! Mukavaa kun joku viitsii paneutua asiaan. :)
Siltsu kirjoitti:Käytän valaisinkansia valitettavasti myös tavaran säilytykseen, joten auta armias se kerta kun luulen kannen olevan kiinni ja lasken kännykän siihen...
Tästä tuli mieleen kun kerran vuonna miekka ja kilpi laskin lompakkoni erään ravintolan eteisessä akvaarion reunalle. Toinen kansilasi oli pois paikaltaan... [:I]
Siltsu kirjoitti: Yhtä kaikki, nämä ovat aina makukysymyksiä, kuka tykkää kalustealtaista, kuka haluaa järeää kotimaista ja kuka taas paljoa tekniikkaa, ledivaloja, monimetalleja, hiilaria, paluaaria yms. Allas on aina omistajansa näköinen :mrgreen:
Me emme ole kumpikaan mitään tekniikan ihmelapsia joten haluaisimme ennenkaikkea varmatoimisuutta.
sculpin
Starting Member
Starting Member
Viestit: 8
Liittynyt: 09:19, 19.02.2015
Sukupuoli: Mies

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja sculpin »

Noihin Juwelin huonoihin ominaisuuksiin lisäisin vielä että ulkonäöllisesti ne ainakin ovat aika "sotkamaiset". Eli en ainakaan itse niitä olohuoneeseeni ottaisi.
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Karim kirjoitti:Sähköpostilla ja puhelimella hoidettiin homma. Toivat kotiin.
Kaikki toimi ilmeisesti ok koska olet tyytyväinen. :)
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

dogfish kirjoitti:Mitä korkeampi akvaario, sitä matalampi jalusta = helpommat huoltotoimet :). Toki matalalla oleva akvaario ei välttämättä näytä niin hyvältä, ja saattaa vaikuttaa myös kalojen rohkeuteen olla esillä.
Ei se tuoli tai muu ole varmaankaan ongelma. Mietin lähinnä että jos käsi ei yllä reunalta pohjaan että pitää pari kertaa viikossa joko kastella kainalot kylkeä myöten tai vähentää vettä. :?
dogfish
Member
Member
Viestit: 321
Liittynyt: 16:18, 04.11.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Porvoo

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja dogfish »

Jos se käsi vaan yltää pohjaan saakka, niin ookoo. Mullakin on akvaarion yläreuna 130 cm korkeudella ja itsellä pituutta vähän alle 180 cm. Kyllä siinä kainaloa myöten saa kättä työntää kun pohjaa tonkii tai lasia puhdistaa...
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Juwelissa myös lämmöt pyrkivät noiden valaisinten takia nousemaan minulla kesäisin jopa 32 astetta, vaikka pidän kansia auki....myös muu tekniikka (suodattimet) toki lämmittävät kippoa. Itse en voisi kuvitellakaan pitäväni kaikki kansia kiinni, vaikka haihtuminen lisääntyy reilusti.

Jos turvallisuus on lähtökohta 1, ainakin minusta rio on turvallinen ja kestävä kokemusteni valossa. Myös meripuoli taitaa harrastaa rio:a, sillä siinä ei ole ruostuvaa osaa kuten metalliakvoissa usein....

Myös jalustaan kiinnittäisin huomiota. Pienet tassut antavat pelivaraa katsoa jalustan ja lattian väliin. Pölyä voi mennä, mutta jos menisi vettä, homma ei ole ihan A4-imutuksen varassa, joka on melkoisen tuskaista toimintaa. Haluan nähdä, että alla on kuivaa - joskin hieman pölyistäkin:).

Tasapainotus on toiminut, vaikka ei säätöjalkoja. Huopatassun taisin laittaa yhden jalan alle, että on suorassa hyvin. Eli kun ostaa kaappia kipon alle, tärkeää minusta pohtia tuo jalka-säätö-alusta-tarve.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Fisutar10 kirjoitti: Myös meripuoli taitaa harrastaa rio:a, sillä siinä ei ole ruostuvaa osaa kuten metalliakvoissa usein....
Mikä ihme on metalliakva, joka ruostuu merivedestä? :D
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Tarkoitin metallikehyksisiä akvaarioita. Käsittääkseni eivät sovi useinkaan merivesikäyttöön....Esim. alumiinilistoista voi liueta haitallisia aineita meriveteen.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Rockhill
Senior Member
Senior Member
Viestit: 797
Liittynyt: 08:51, 26.08.2013
Akvaarioseurat: -
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: pk-seutu

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Rockhill »

Aquatlantiksen akvaarioissa on 8 mm lasit ja tukeva kaapisto. Sisäsuodatin oli huono ja vaihdoin i200 tilalle, ulkosuodattimen putket resonoi hieman valaisinkanteen kun luukku auki ja putket välissä.
Olen tykännyt ja voin suositella
Then the truth it hit me, got me off my knees. It's my life I'm living, I'll live it as I please. /Twisted Sister
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Ne kehyksethän on altaan ulkopuolella, ovat halutessaan suojattavissa sekä se mahdollisesti liukeneva alumiini on nopeasti poistettu käytettävällä aktiivihiilellä sekä vedenvaihdoilla. Alumiini ei myöskään ruostu, joten hyvin voi käyttää suolaveden kanssa.
Pieni asioiden oikaisu siis tähän :)
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Miksi tehdä asiaa turhan monimutkaiseksi, jos alumiini on kuitenkin ongelma merivesipuolella? Helpommalla pääsee kun pohtii asiaa jo ennen akvaarion hankintaa merikäyttöön. Itse en hankkisi kippoa, jossa pitäisi vaihtaa vettä alumiinin takia tai aktiivihiilisuodattaa siitä syystä erityisesti. Ja lopputulos tuskin on 100 % kuten, jos ei alumiinia ole lainkaan liukenemassa.

Ainakin monissa oppaissa näin suositellaan.
http://merivesi.aqua-web.org/akvaariomanuaali_v1_1.pdf
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

sculpin kirjoitti:Noihin Juwelin huonoihin ominaisuuksiin lisäisin vielä että ulkonäöllisesti ne ainakin ovat aika "sotkamaiset". Eli en ainakaan itse niitä olohuoneeseeni ottaisi.
Meillä on siitä jännä juttu että mies kiinnittää enemmän huomiota ulkonäköön. Mulle on tärkeintä käytännöllisyys ja turvallisuus. Yleensä se on naisväki joka sisustaa mutta ei meillä. [:I]

Pääasia on kuitenkin että molemmat haluavat akvaarion ettei siitä tarvitse tapella. :P
Fisutar10 kirjoitti:Juwelissa myös lämmöt pyrkivät noiden valaisinten takia nousemaan minulla kesäisin jopa 32 astetta, vaikka pidän kansia auki....myös muu tekniikka (suodattimet) toki lämmittävät kippoa. Itse en voisi kuvitellakaan pitäväni kaikki kansia kiinni, vaikka haihtuminen lisääntyy reilusti.

Jos turvallisuus on lähtökohta 1, ainakin minusta rio on turvallinen ja kestävä kokemusteni valossa. Myös meripuoli taitaa harrastaa rio:a, sillä siinä ei ole ruostuvaa osaa kuten metalliakvoissa usein....

Myös jalustaan kiinnittäisin huomiota. Pienet tassut antavat pelivaraa katsoa jalustan ja lattian väliin. Pölyä voi mennä, mutta jos menisi vettä, homma ei ole ihan A4-imutuksen varassa, joka on melkoisen tuskaista toimintaa. Haluan nähdä, että alla on kuivaa - joskin hieman pölyistäkin:).

Tasapainotus on toiminut, vaikka ei säätöjalkoja. Huopatassun taisin laittaa yhden jalan alle, että on suorassa hyvin. Eli kun ostaa kaappia kipon alle, tärkeää minusta pohtia tuo jalka-säätö-alusta-tarve.
Meillä on ilmalämpöpumppu, jolla ainakin viime kesän helteillä saatiin mukavan viileää taloon, joten se ehkä vähän auttaa tuossa lämpötilaongelmassa.

Akvaarion paikkakin pitäisi olla suhteellisen tasainen, olen konttinut vatupassinpätkän kanssa pitkin lattiaa täällä jo. Pitää toki tarkistaa jos tarvii hienosäätöjä sitten kun saa sen purkin kotiin. Alla on laminaattilattia, joten olen kyllä samaa mieltä että tilaa pitäisi saada alle enemmän kuin pari milliä että saa kuivailla tarpeen tullen.
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

En sanonut, että aktiivihiiltä käytettäisiin ja vedenvaihtoja tehtäisiin vain niiden alumiinikehysten takia vaan aktiivihiiltä käytetään merialtaissa jatkuvana muutenkin ja noh, vedenvaihdotkin kuuluvat perushuoltoon. Käytettävät riuttasuolat sekä lisäaineet sisältävät alumiinia, fosfaatinpoistajat sisältävät alumiinia sekä kalanruokien aineosissa on alumiinia. Sitä liukenee myös maaperästä, joten kaivovesien kanssa leikkivät saavat sitä mahdollisesti altaisiinsa tätä kautta.
Alumiini myös liukenee paremmin veteen mitä alhaisempi pH on, joten enemmän se riski on makeanveden kuin suolavesialtaissa. (jos mitään muistan yläasteen kemiasta).

Mikään ei ole ongelma, jos sitä ei ole liikaa.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Tosiaan on kilpailukykyinen paketti mielestäni ja Akvakeskuksesta saa ilmaisen kotiinkuljetuksen pks-paketeille.

Tosiaan arvostan, että näkee alle ja pyyhittyä todella ohuella viritelmällä akvan alusen. Estetiikka tosiaan makuasiakin. Lämpöpumppu kyllä yes, jos varaa:).

Noita Juweliin sopivia loisteputkia saa esim. Arcadialtakin, vaikka ovat hieman omaa standardia. Moni ei tykkää Juwelin putkista ja vaihtaa johonkin toiseen merkkiin. Mutta itselläni ne ajaa asiansa tarpeen tullen, vaikka Arcadiaa käytään pääsääntöisesti.

Nämä Juwelit myös menevät varmasti kauppansa, jos tulee mieleen päivittää kippoa:). Esim. alujalustat ovat sinäänsä käytännöllisiä, mutta esim. huojuvat sivusuunnassa melko rankasti ja ovat usein matalia siitäkin syystä. Juwel on todella jämäkkä, kunhan ei nojaile keskitukeen ja jalusta ei huoju.

Ennen Juwel oli yhdellä kahden putken setillä. Uusissa malleissa on kaksi putkiyksikköä eli 4 putkea (isoissa malleissa). Kuten Siltsu mainitsi, valotehoakin riittää viherpipertäjille. Kuumentaa toki tehokkaasti....ja sähköä palaa. :P
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Vanilja
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 11:19, 26.07.2007

Re: Tyhmä kysymys valaistuksesta ja eri akvaariomerkeistä

Viesti Kirjoittaja Vanilja »

Fisutar10 kirjoitti: Ennen Juwel oli yhdellä kahden putken setillä. Uusissa malleissa on kaksi putkiyksikköä eli 4 putkea (isoissa malleissa). Kuten Siltsu mainitsi, valotehoakin riittää viherpipertäjille. Kuumentaa toki tehokkaasti....ja sähköä palaa. :P
Tuli mieleen, että voiko Juwelin kanteen vaihtaa näitä nykyajan led-lamppuja? Ei taida olla oikein järkeä, että kuumentaa akvaa lampuilla ja jäähdyttää sitten ilmalämpöpumpulla. :?
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”