Hei! Olen yrittänyt etsiä haulla tästä aiheesta, mutta en löydä apua ongelmaani. Minulla on siis n. kuukauden käytössä ollut Juwel Rio 180l. Yhtä sun toista haastetta on ollut, ja olen niistä avautunut tuolla Alkeet-osiossa. Nyt kysyisin täältä neuvoa, kun akvaariossani on alkanut ilmetä levää runsaahkosti. Mielestäni se enimmäkseen on piilevää,jonka tulisi ajan myötä hävitä. Mutta nyt sitten toiselta harrastajalta tilaamieni kasvien mukana taisi tulla asustelemaan pari muutakin levää.. Markku Varjon Akvaariokasvit-kirjan kuvausten perusteella toinen voisi olla jonkin sortin partalevää (väriltään tosi tummaa, melkein mustaa, tuntuu kädessä karhealta), iski virtauskohdassa olleeseen kääpiöruohoon, jonka heitin roskiin. Sitä levää ei saanut sitä mitenkään irti katkomatta niitä heiniä.
Sitten toinen on vesimiekan lehtien reunoilla, semmoista tummaa myöskin, mutta minusta näyttää vähemmän tiiviiltä, kuin tuo kääpiöruohossa ollut. Ainiin ja vielä kolmaskin, anubiaan lehdille on ilmestynyt tummia pilkkuja, mutta ne vaikuttavat olevan siinä lehdessä niin "sisällä", että rapsuttamalla ei tunnu mitään, eikä irtoakaan mitään.
Vedenvaihtorumba oli varsin tiheä tässä pari viikkoa sitten nitriittipiikin takia. Nyt nitriitti on ollut nollassa noin viikon, ja nitraatti 1-5. Kasveja on aika paljon, Amazonin vesimiekka ja sitten tämä toinen leväreunainen punertava vesimiekka, intianvesitähdikkiä, vedensuosikkia (kärsinyt eniten piilevästä,on aika sotkuinen näky.. olen istuttanut uudestaan jo pari kertaa), pujorusolehteä, pikkuluikkaa (silloin tällöin puhdistan levästä pesuvadissa, parissa päivässä on ihan tolkuttoman täynnä piilevää), jaavansaniainen, tiikerilumme, punanuottaruoho ja suikeroalpi. Pohjamateriaalina Manado, seiskakuulia työnnettynä vähän sinne tänne tuollapohjalla (tämäkin on ongelma, kun laitoin niitä joidenkin kasvien juurille, ja sitten myöhemmin olen siirtänyt kasveja ja ne lannoitteet ovat pölähdelleet sieltä toisinaan..).
Vajaa kaksi viikkoa olen nyt tuikannut tuonne reilun millin easy carboa päivittäin, ja n. kolmen päivän välein 5ml easy life profitoa ja 2,5ml easy life ferroa. Hiljalleen voisin varmasti lisätä tuota easycarboa normaaliin annostukseen. Lannoituksen aloitettuani kasvit innostuivat, mutta nyt ollaan takaisin lähtökuopissa (nuo uudet kasvit levineen päivineen sekoittivat pakan). Kaloja on 6 täplämonnista, partamonni sekä 9 neontetraa (ostin lauantaina 11kpl, ja nyt jo yksi on kadonnut jäljettömiin ja toisen jouduin tänään lopettamaan kun oli niin sairas). Lämpötila 2 astetta.
Ymmärrän, että allas hakee vielä tasapainoaan mahdollisesti kauankin, mutta sinne edes hieman parempaan tasapainoon pääsyä helpottaisi kovasti, jos tuota piilevää vaikka saisi vähemmäksi, ja kasvit pääsisivät kasvamaan paremmin.
Nyt mietin, että nuo valot 2x45w day t5-putket ovat hirmuisen kirkkaat. Olisiko tämä levätilanne autettavissa, jos vaikkapa vaihtaisin toisen valon erilaiseen? Minulla olisi toiveena kasvattaa rehevä kasvillisuus, mutta mitään kauhean vaativia kasveja en tarvitse, ihan perus-kasvit riittäisivät. Niistä kiljuhommista en ole ehtinyt opiskella, ja töiden takia ei vielä olisi aikaa eikä energiaa, ehkä joskus myöhemmin. Osaisiko joku suositella jotain hyvää lamppua? Tai sitten jonkun aivan överihelpon hiilarijutun, en ole niistä lukemalla saanut selkeää kuvaa, tuntuu olevan aika laaja asia sekin? Kiitos jo etukäteen!
Valaistus ja levä
Valvoja: Moderaattorit
-
KarjalanKala
- Starting Member

- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
-
KarjalanKala
- Starting Member

- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: Valaistus ja levä
Niin unohtui kertoa valaistusaika, se on varsin epämääräinen. Kun tein pari viikkoa töitä kotoa käsin, se oli 9-14 ja 16- 22 suunnilleen. Nyt laitan valot päälle aamulla n.8.30 ja sammutan illalla 21. Lienee asiallista hankkia ajastin ja säätää se tauko iltapäivälle.
Re: Valaistus ja levä
Minä en mikään kasviekspertti ole, mutta pisti silmään tuo valaistuksen kesto. Suositus kasvien kanssa tais olla joku 8-10h? Mulla on vain 8h / päivä ilman mitään taukoja. Mulla meni piilevän kanssa sen ilmestymisestä siihen pisteeseen, että se katosi kokonaan noin 5 kuukautta...
-
Sisso
- Advanced Member

- Viestit: 3033
- Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Parainen
Re: Valaistus ja levä
Onko allas siis 180-litranen? Jos, niin toi 2x45w T5-valoa on melkoinen määrä enkä ihmettele lainkaan jos levää puskee, olisi ihme jos ei puskisi! Putken vaihtaminen toisenlaiseen ei auta mitään, valomäärä ei siitä muutu miksikään eikä spekrin muuttamisella toiseksi voi hallita aksvien kasvua. Ainoa millä voi on akvaarioon pääsevän valon määrä. Toisen putken ottaminen pois kokonaan voi auttaa jotain, tai sitten (käytänössä) ei. Uudet kasvit levineen eivät sekoittaneet pakkaa, vaan levät ovat opportunisteja. Niitä on JOKA akvaariossa AINA, mutta leväkukinta puhkeaa vasta kun olot ovat niille otolliset.KarjalanKala kirjoitti:
Hiljalleen voisin varmasti lisätä tuota easycarboa normaaliin annostukseen. Lannoituksen aloitettuani kasvit innostuivat, mutta nyt ollaan takaisin lähtökuopissa (nuo uudet kasvit levineen päivineen sekoittivat pakan).
Nyt mietin, että nuo valot 2x45w day t5-putket ovat hirmuisen kirkkaat. Olisiko tämä levätilanne autettavissa, jos vaikkapa vaihtaisin toisen valon erilaiseen?
Tuolla valomäärällä en ole varma, josko EC enää riittää vai tarvitaanko riittävän tehokas kaasumuotoinen. Ja jos riittääkin, sun pitää varmistaa että kasvit saavat riittävästi KAIKKIA tarvitsemiaan ravinteita, niin mikro kuin makro. Sama koskee tietysti kaasumaista, ja etenkin sitä.
Se, että kasvit kasvoi "alussa" hyvin ei ole merkki siitä, että asiat oli silloin kohdallaan. Tai no, tavallaan oli....Niillä oli varastoissaan ravinteita ja yleensä akvoissa on alussa hyvin ravinteita ylipäätään, mutta sitten kasvit kuluttaa ne loppuun. Kun mistään ei tule riittävästi lisää, ne alkavat räytymään, mikä on ensisijainen syy levään. Akvaristi tekee usein sen virhepäätelmän, että koska alussa kaikki oli hyvin, niiden ravinneannosten, mitkä riitti alussa, pitää riittää jatkossakin. Pitää ymmärtää, että etenkin alussa akvaario, myös kasvit, muuttuu paljonkin. Tilanne elää aina, mutta tieto ja kokemus opettaa stabiloimaan tilanteita tai reagoimaan merkkeihin niin nopeasti, ettei ongelmia ehdi tulemaan (ei aina ihan helppoa!). Kasvit kertovat laadullisella kasvullaan missä mennään, onko asiat hyvin vai ei, oltiin me asioiden tilasta mitä mieltä hyvänsä tai päätetty mitä hyvänsä. Tuossa ketjussa "Anubiaan varsi mätänee" käsitellään vähän samoja asioita kuin sulla on nyt tapetilla, lukaise se.
Popularity of an idea can never imply validity. Truth is never democratic.-Clive Ei muita YV-viestejä kuin myynti- ja ostoilmoituksiin liittyvät, kiitos
-
KarjalanKala
- Starting Member

- Viestit: 36
- Liittynyt: 21:59, 13.12.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: Valaistus ja levä
Kiitos vastauksista!
Sisso, kyllä on se 180l allas, ja nuo valot siinä tuli mukana
. Ajattelin, että olisivat sitten ihan OK, mutta selvästikin liian voimakkaat ovat tämmöiselle tavan tumpelolle. Siis meneekö se homma niin, että kun tuossa kotelossa on nyt ne T5-kannat, niin en saa tuohon vaihtamallakaan, kuin ihan törkeän kirkkaat valot..? Oli sävy mikä tahansa, niin aina sitä valoa on hirveästi, johtuen siitä T5-kannasta? Voi hemmetti! Entäs nyt?!?
Eikö ne siellä Juwelilla ole yhtään miettineet, että nyt kosahtaa kaikilla aloittelija-harrastelijoilla hommat sen valon takia. Vai onko niillä ideana alkaa sitten myydä hiilarijuttuja, että kohta pakko kaikkien ostaa semmoinenkin laite siihen lisäksi?!? Siinä Juwelin mukana tulleessa esitteessä muuten on jonkun co2-diffuusorin kuva, että sellaisen voisi ostaa erikseen. Onko tästä kenelläkään tietoa, että millainen se on, onko hyvä, ja mitä sen lisäksi tarvitaan? Oletettavasti se pullo ainakin..
Levä tuli niiden kasvien mukana, koska se oli ihan silmillä havaittavissa. Irti en sitä saanut, vaikka yritin. Sain yhden lehden katkikin rapsuttamisellani. Ajatelin sitten, että no jospa se ei lähtisi leviämään tuolla.. Taisi innostua suorastaan. Kannattaisikohan minun nyt vain katkaista siitä kasvista ne lehdet,joissa on levää? Kasvaahan ne takaisin. Ja jos ei kasva, niin ei haittaa.
Olen ollut ihan onnessani tuosta akvaariosta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, mutta nyt harmittaa tämä valo-asia ihan tosissaan. En sitten kuitenkaan ottanut etukäteen tarpeeksi asioita selville, vaikka luin tosi paljon erilaista tietoa kaikesta mahdollisesta. Kantapään kautta pitää vaan kaikki näköjään oppia. Olisi pitänyt ostaa joku käytetty allas vähemmän tehokkailla valoilla. Mutta nyt ei auta itku markkinoilla.
Eli onko nyt niin, että joko täytyy pistää koko valokansihökötys uusiksi, tai sitten alan viritellä niitä hiilaripönttöjä (tai laitan koko lootan telakalle..)?
Anubiaksen ketjun olen lukenut, ja muutkin Icecuben ketjut. Hän on monessa asiassa minun kohtalotoverini, hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä löytyy altaidemme moninaisista haasteista. Ja lisäksi meillä taitaa olla molemmilla mustasta muovipussista viritellyt taustatkin

Moi, älä suotta vedä ranteitasi auki
0,5W/L tarkoittaa, että rajaat valaisuajan 8-9h/pvä.
Vuorokausiajastin valaisimen pistokkeeseen ja rytmität valon sen avulla.
Aamulla pari tuntia, loput iltapäivään ja iltaan. Aamulla, kun ruokit kalat, siitä 3h ja tauko. Päivällä n. 1h valot auki ja taas kiinni. Jos olet tottunut seuraamaan akvaa iltaisin/omaan rytmiisi parhaiten sopii esim.klo 16 tai 17-22.
Levät ei tästä niin tykkää, mutta kasveja se ei haittaa.
Onko sinulla ilmastuskivi ta puhaltaako suodatin ilmaa altaaseen? Jos vastasit jompaan kumpaan kyllä, poista hapetus!
Hapetuksen avulla viet loputkin hiilidioksidit altaasta.
Mitä enemmän valoa, sitä enemmän lannoitetta. Sinun kohdalla jopa joka toinen päivä.
Hiilarilevitin hankintalistalle ja käyttöön.
Älä suotta menetä toivoasi
-vastoinkäymiset kuuluvat akvaristin arkeen..
Vuorokausiajastin valaisimen pistokkeeseen ja rytmität valon sen avulla.
Aamulla pari tuntia, loput iltapäivään ja iltaan. Aamulla, kun ruokit kalat, siitä 3h ja tauko. Päivällä n. 1h valot auki ja taas kiinni. Jos olet tottunut seuraamaan akvaa iltaisin/omaan rytmiisi parhaiten sopii esim.klo 16 tai 17-22.
Levät ei tästä niin tykkää, mutta kasveja se ei haittaa.
Onko sinulla ilmastuskivi ta puhaltaako suodatin ilmaa altaaseen? Jos vastasit jompaan kumpaan kyllä, poista hapetus!
Hapetuksen avulla viet loputkin hiilidioksidit altaasta.
Mitä enemmän valoa, sitä enemmän lannoitetta. Sinun kohdalla jopa joka toinen päivä.
Hiilarilevitin hankintalistalle ja käyttöön.
Älä suotta menetä toivoasi
-
Sisso
- Advanced Member

- Viestit: 3033
- Liittynyt: 19:51, 30.11.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Parainen
Re: Valaistus ja levä
Koska kyseessä on T5-valaisin, valoa ei ole "vain" 0.5w/l vaan 0,625w/l (90:180x1,25), mikä on paljon vaikka luvut itsessään ei olekkaan mikään tae mistään, hyvästä tai pahasta, vaan niillä voi korkeintaan arvoida suuntaa: paljon-vähän. Voit tosiaan yrittää laittaa valotauon Sakke68n ohjeiden mukaan ja se voi auttaa. Ongelma on vaan siinä, että kasvien "valontarve" tulee tolla valomäärällä "täytettyä" melkoisen nopeasti ja "loppuaika" tai "-määrä" voi aiheuttaa ongelmia. Kasvit eivät voi yhteyttää loputtomiin per vuorokausi ja yhteyttäminen on se, mikä pitää levät loitolla. Yksi keino vähentää valoa on nostaa valaisinta, mutta se ei taida onnistua jos kyseessä on kansi? Saisiko kannen ja akvaarion väliin jonkin varjostusysteemin? Itse tiputtaisin valaistusajan Sakkeakin vähemmälle, esim 4+3h tai toisin päin. Tauoilla ei voi kikkailla loputtomiin silloin kun ravinteet ei ole kohdallaan, jos ei silloinkaan.
Itseasiassa kun akvaarioon ei lisätä hiilidioksidia, on todettu paremmaksi pitää pintavirtaus reippaana, jotta veteen sekoittuisi paremmin ilman hiilidioksidia, kalojen tuottama ei riitä kuin hyvin vähän valoisissa akvoissa yhtään mihinkään. Mutta mutta....vastoin kaikki odotuksia joskus joku pärjää käsittämättömän hyvin voimakkaallakin valaistuksella ilman CO2-lisää, mutta silloin yleensä muut tekijät blokkaavat valoa, esim runsas kasvillisuus, etenkin pinta. Voisit kokeilla runsasta pintakasvillisuutta, limaskaa, pistiaa, ihan mikä vaan viihtyy. Voi olla että joudut hiilarin vielä virittelemään, mutta voit toki yrittää näillä muilla keinoilla saada tilannetta haltuun. Nestemäinen hiilari voi auttaa, mutta silloin kannattaa huomioida, että sen myötä kasvien ravinteiden tarvekin kasvaa, usein jopa niin paljon, ettei osata niitä lisätä riittävästi, mistä seuraa levääntymistä (ja sitten todetaan että pska aine
) eli sitäkin puolta kannattaa selvitellä ja seurata. Siinä ei välttis enää "Profitot" riitä vaan tarve on suurempi.