Back to business

Pidä päiväkirjaa akvaariostasi, tai dokumentoi akvaarioprojektisi etenemistä täällä
Tamus
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 23:23, 06.01.2005
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Back to business

Viesti Kirjoittaja Tamus »

6 vuoden tauon jälkeen, muutaman sattuman kautta rescuena minulle saapui eilen lähes umpeen kasvanut 315 litrainen allas. Päätös altaan hankkimisesta ja altaan nopea muutto tehtiin kaikkia sääntöjä rikkoen, koska allas oli todella järkyttävässä kunnossa.

Tiesin että altaan hoito oli jäänyt edellisessä kodissa kokonaan, mutta kun menimme hakemaan allasta, järkytyin. Laseista ei nähnyt sisään ja kansilasitkin olivat niin likaiset ettei valoa mennyt altaaseen. Pienen tutkiskelun jälkeen altaasta löytyi 4 isoa kultakalaa, 3 kirsikkabarbia ja 2 partamonnia. Kalat ämpäreihin ja eikun allasta tyhjentämään. Se mädän tuoksu oli hirvittävä kun aloimme allasta tyhjentämään ja päätös radikaaleista käänteistä oli tehty.

Kun saimme altaan kotiin, aloin hinkkaamaan sen laseja puhtaaksi. Lopulta jouduin myös kalkkeutuneiden lasien puhdistamiseen käyttämään myös kemikaaleja ja melkein itku kurkussa kirosin tätä harrastukseen palaamista joka meni kaikkien sääntöjen vastaisesti. Altaan mukana tuli 2 sisäsuodatinta ja myös ne oli pakko huuhtoa varovasti. Ne olivat täysin tukossa ja haju oli karmea. :cry:

Nyt allas on siirretty, siistitty ja kalatkin ovat päässeet sinne uimaan. Yritin mahdollisuuksien mukaan säilyttää vanhaa bakteerikantaa, mutta pelkään pahoin etten siinä onnistunut. Pakko oli puhdistaa enemmän kuin olisin halunnut. Nyt tarvitsee mittailla arvoja että pääsee puuttumaan tilanteeseen heti jos alkaa näyttää huonolta.

Allas on korkea ja kapea. Tarkoituksena on sinne pikkuhiljaa rakennella Amazon teema-allas. Kultakaloille ja barbeille pitää löytää uusi koti jonka jälkeen voin alkaa muokkaamaan allasta mieleisekseni, ahvenia sinne ainakin haluan ja jonkun ison tetraparven. Myös tekniikkaa pitää päivitellä ulkosuodattimella ja valojärjestelyillä.

kai se tästä lähtee, vaikka alkoikin ihan väärällä tavalla. uskon tosin että noille kaloille tämä muutto oli vain hyväksi. Vanhassa kodissa tuskin kauaa olisivat enää porskutelleet. :?

Ja tältähän se allas nyt näyttää meille siirrettynä. Hyvää on että silikonit on uusittu pari vuotta sitten, mutta toisaalta, levää on raavittu metallisella lastalla joka on aiheuttanut ihan kamalan paljon naarmuja laseihin. Voi voi, mihin mä itseni olen pistänyt... 8O
Liitteet
allas.jpg
allas.jpg (113.64 KiB) Katsottu 3735 kertaa
Siukki
Junior Member
Junior Member
Viestit: 54
Liittynyt: 15:49, 11.11.2013
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Siukki »

Kuulostaa hurjalta... Tiedätkö, miksi entinen omistaja oli jättänyt altaan hoitamatta? No, kalat on varmasti tyytyväisiä nyt ja kissakin tuntuu tykkäävän uusista kavereista (tai ainakin mukavan lämpimästä nukkumapaikasta).
Tamus
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 23:23, 06.01.2005
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Tamus »

Allas on entinen parturi-kampaamo allas ja liikkeen loputtua kalat jääneet heitteille. Kultakalat pääsivät nyt asiantuntevaan hoivaan ja kunhan barbeille löytyy koti, niin pääsen toteuttamaan suunnitelmia. Ulkosuodattimen ostin, sekä hienoa hiekkaa ja kasvipaketti, jättivallua ja miekkakasveja on matkalla tänne.
Tamus
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 23:23, 06.01.2005
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Tamus »

Nyt alkaa suunnitelmat selkenemään entisestään ja koska löysin aivan mahtavan kaksoskirjoahvenpariskunnan, rakennen niiden ympärille "Rio Paraguay-biotoopin". Kaksoset ovat siis vielä liikkeessä, odottelemassa altaan lopullista kypsymistä ja kaveriksi niille suunnittelin mustatetroja sekä paria haarniskamonnia. Siinäpä varmaan se kalasto sitten oliskin.
Uuswanha
Starting Member
Starting Member
Viestit: 44
Liittynyt: 11:10, 03.09.2014
Sukupuoli: N/A

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Uuswanha »

Hatunnosto täältä! Mukavaa, että upeat kultakalaset saivat jo nopeasti uuden kodin. Onnea ja menestystä altaalle :)
Tamus
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 23:23, 06.01.2005
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Tamus »

No niin, kovasti on töitä tehty altaan eteen ja vihdoin se on saatu sille mallille että uudet kalat muuttivat. Olen saanut kasveja sieltä täältä nyt alkuun ja vähän siellä on tuota "Rio Paraguay"-teemaa ajatellen vääriäkin lajeja, mutta niistä luovun kunhan aika on oikea. Lisää kantoja ja oksia on tulossa ja ulkosuodatin, Eheim Classic 2215 on pärisemässä ja sen lisäksi roskia keräilee Fluval 3 sisäsuodatin. Taustaksi valitsin nyt ainakin alkuun ihan mattapintaisen mustan pahvin, joka näyttää varsinkin illan hämärässä tosi kivalta. Valaistusta pitää parantaa ja tulossa on ledit joihin saa myös himmeän yövalon päälle.

Uudet kalat tosiaan hain eilen. Altaaseen muutti kaksoskirjoahven (Cichlasoma dimerus) kutupari, sekä 15 kappaleen parvi mustatetroja. Pohjaa tonkimaan hankin 10 kappaleen lauman kierteisiä, mutta kasvien seassa altaaseen ilmestynyt petokotilo ehti harventamaan kierteiskantaa sen verran, että tarvinnee hommata niitä vielä lisää. Edelleen altaassa polskii nuo kelta(?)barbit joille olisi kiva jos löytyisi koti. Kalat ovat kotiutuneet jo hyvin, kaikki näyttää hyvältä ja nyt vaan odotellaan että kasvit alkavat kasvaa ja allas muutenkin alkaisi valmistumaan. Nythän se vielä näyttää aika keskeneräiseltä. Joskin itse olen alkuun tyytyväinen. Eniten harmittaa nuo naarmut laseissa, jotka varsinkin nyt mustaa taustaa vasten näkyvät melko inhottavasti. Ehkä siis tarvitsee ostaa jossain kohtaa uusi akvaario. :mrgreen:

Alla kuva altaasta tämän hetkisessä kuosissa ja dimerusukkelista joka on melkoinen mökö mökö. Ihana, vaikkei laji olekaan mikään kirjavin ja näyttävin.
Liitteet
uakva2p.jpg
uakva2p.jpg (123.38 KiB) Katsottu 3108 kertaa
uakva1p.jpg
valkyria
Junior Member
Junior Member
Viestit: 198
Liittynyt: 11:40, 08.10.2014
Paikkakunta: HML

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja valkyria »

Ompa todella kivan näköinen jo nyt! ja varmasti tulee hieno kunhan aikaa kuluu ja kasvit kasvaa, mielenkiinnolla seuraan tätä projektia :)
240l monnisia ja rihmakaloja ja 30l nano (poikasallas)
Eritysikiinnostuksen kohteena Corydoras-monniset <3
Tamus
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 23:23, 06.01.2005
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Tamus »

Nyt on ylimääräisistä asukkaista päästy eroon ja altaassa on nyt Dimerukset, 2 partista ja 21 mustatetraa. Muutama tetra vielä tulee parveen lisää. Kalasto on ehkä vähän tylsä, mutta minusta melko harmoninen. Haarniskamonniparia vähän mietiskelen, kun nuo Dimerukset päättivät lisääntyä, eikä tuolla altaassa nyt oikein ole petoja poikasia harventamaan. pelottaa että nuo poikaset tuosta kasvavat ihan kaloiksi. Siellä ne ovat kuopassa kohta viikon päivät kasvaneet. 8O

Virtauksen kanssa lienee joku ongelma. Vesi on melko "roskaista" ja pohjalle kertyy paljon roskia. Joku ongelma siinä lienee ja ajattelin nyt kokeilla sisäsuodattimen siirtämistä toiseen päähän. Nythän se on vastapuolella ulkosuodattimen virtausputkea ja olisiko niillä sitten toisensa kumoava vaikutus eikä nuo roskat pääsisi sitten suodattimeen?

Vesiarvot on pysyneet hienosti kurissa ja kasvit lannoitin ja hankin tuollaisen alimitoitetun hiilidioksidilevittimen tuonne takakulmaan. Levää tuntuu silti ilmestyvän inhottavasti laseihin. Vettä olen vaihtanut kerran viikkoon n. kolmanneksen. Nyt kun siis saisi tuon leväongelman kuriin ja virtaukset niin olisi ok juttu. Viikonloppuna menen tuhoamaan maalle omenapuuta ja sieltä hankkimaan oksia allasta ja sen lopullista sisustusta varten.

Lisäksi ihan kauheasti on alkanut häiritsemään altaan lasien naarmut. :frown: Miksi ihmeessä niitä on pitänyt tuollalailla raapia? Ihan pilalla ovat. Vanha omistaja kun on metallilastalla kaapinut leviä pois. Uusi allas siis täytyy hankkia jossain kohtaa. KOvasti tämä nyt töitä teettää, parhaani yritän ja toivottavasti se palkitsee jossain kohtaa kauniilla ja toimivalla altaalla.

Ja täytyy kyllä kehua noita Dimeruksia. Ihanan luonteikkaita kaloja. Niitä seurailee illalla paljon mieluummin kuin televisiota. :D
muscot
Starting Member
Starting Member
Viestit: 22
Liittynyt: 13:33, 14.04.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kokkola

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja muscot »

Onko sen akvan takaseinä yhtä naarmuinen ? Katsoin et on tarralämpömittari lasissa, onko ollut jo entisessä paikassa ja automaattisesti olet laittanut etuseinäksi sen. Jos sitä takaseinää ei ole raavittu, niin pääsisit ihan vain akvan kääntämisellä naarmuista eroon ;)
Tamus
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 23:23, 06.01.2005
Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Back to business

Viesti Kirjoittaja Tamus »

muscot kirjoitti:Onko sen akvan takaseinä yhtä naarmuinen ? Katsoin et on tarralämpömittari lasissa, onko ollut jo entisessä paikassa ja automaattisesti olet laittanut etuseinäksi sen. Jos sitä takaseinää ei ole raavittu, niin pääsisit ihan vain akvan kääntämisellä naarmuista eroon ;)
On raavittu ihan molemmin puolin. Silloin kun allas tuotiin sisälle ja pesin sen, niin vertaillessa se takalasi on enemmän naarmuinen. Ärsyttää päivä päivältä enemmän. :? .
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Akvaariopäiväkirjat ja projektit”