Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.
Onko Juwel Rio 400 akvaario paketissa hyvä pumppu? Olen kuullut että ei olisi
Jos ei ole niin mihinkä hintaan tämän vois myydä? Ajattelin ostaa tilalle ulkosuodattimen tosin en ole vielä edes ostanut koko akvaariota mutta kun tulevaisuudessa ison akvaario paketin hankin niin onko mitään suositeltavaa 300-400l
Ilmeisesti tarkoitat koko suodatinsysteemiä etkä pelkästään kiertovesipumppua?
Suodattimen "hyvyys" on hyvin vaikeasti mitattava asia. Yksi laite voi toisessa käytössä olla ihan helmi, mutta toisessa käytössä melkeen viraton. Suodatin kannattaakin valita aina käytön mukaan. Yksiselitteisesti ei siis voi sanoa onko laite hyvä vai huono.
Juwel paketeissa mukana tuleva bioflow suodatin on periaatteessa sisäpuolinen ulkosuodatin. Eli suodattimessa on runsaasti suodatuspinta-alaa ja sen mukana tulee eri tarkoituksiin soveltuvia suodatusmateriaaleja.
Mikäli sinulla on tarkoitus hankkia akvaario ihan perus seura-akvaariokäyttöön eikä sinne ole tarkoitus hankkia isoksi kasvavia tai muuten sotkevia kaloja, riittää juwelin oma suodatin vallan mainiosti.
Teemu Salonen kirjoitti:Ilmeisesti tarkoitat koko suodatinsysteemiä etkä pelkästään kiertovesipumppua?
Suodattimen "hyvyys" on hyvin vaikeasti mitattava asia. Yksi laite voi toisessa käytössä olla ihan helmi, mutta toisessa käytössä melkeen viraton. Suodatin kannattaakin valita aina käytön mukaan. Yksiselitteisesti ei siis voi sanoa onko laite hyvä vai huono.
Juwel paketeissa mukana tuleva bioflow suodatin on periaatteessa sisäpuolinen ulkosuodatin. Eli suodattimessa on runsaasti suodatuspinta-alaa ja sen mukana tulee eri tarkoituksiin soveltuvia suodatusmateriaaleja.
Mikäli sinulla on tarkoitus hankkia akvaario ihan perus seura-akvaariokäyttöön eikä sinne ole tarkoitus hankkia isoksi kasvavia tai muuten sotkevia kaloja, riittää juwelin oma suodatin vallan mainiosti.
Teemu Salonen kirjoitti:Älyttömän helppo. Puhdistus tapahtuu hiukan massoista riippuen 1-3 kertaa vuodessa.
Toiseen kysymykseen en osaa vastata. Kannattaa seurailla myyntipalstoilta, mitä niistä yleensä pyydetään.
1-3 kertaa vuodessa luulin että se on sisäpumppu ja että se pestään 1 kerran viikossa
Ja sen puhdistuksen takia ajattelin että myyn tuon ja ostan uuden ulkosuodattimen koska aika ei aina kehtaa riittää pumppuun Vähän ehkä liian niukka aikataulu
Suodatin on tosiaan sisäpuolella, mutta siellä on runsaasti suodatuspinta-alaa. Päällimmäisenä olevaa hienosuodatusvanua joutuu toki putsaamaan/vaihtelemaan useammin, mutta se ei ole kun muutaman minuutin jobi. Tuskin sormenpäätkään kastuu
Mulla ei ole omaa juwelin allasta, mutta olen niitä myynyt melkomoiset määrät aikaisemmassa työpaikassani.
Tuo suodattimen pesu on vähän sellanen homma, että sen puhdistustarvetta ei oikein mistään kalenterista tai kellosta voi katsoa vaan jokainen allas toimii omalla tavallaan. Mitä enemmän altaassa on kuormitusta, sitä enemmän sitä pitää huoltaa kokonaisuudessaan.
Jotkut jättävät sen hienosuodatusvanun käyttämättä kokonaan, eipä tarvitse silloin putsata edes sitä. Toiset vaihtavat kerran viikossa, jotkut harvemmin. Riippuu tosiaan ihan kuormituksesta.