Tervetuloa takaisin harrastuksen pariin!
Kun kivikkopohjaisista puroista puhutaan, ensimmäinen lämmin suositukseni ovat imunuoliaiset. Kokeile vaikka googlata tieteellisillä nimillä
Sewellia (perhosnuoliaiset) ja
Gastromyzon (varsinaiset imunuoliaiset) ja katso mitä pidät eväkkäistä.

Ne ovat siis nimenomaan kiivaasti virtaavien purojen koskipaikkojen nuoliaisia Kaakkois-Aasiasta. Ne elävät laakeilla kivillä ja syövät jonkin verran levääkin. Tilankin puolesta tuollainen 100-150 litraa riittää hienosti. Niille pinta-ala on syvyyttä tärkeämpi, joten allas voi olla muodoltaan myös esim. pitkänomainen niin kuin puron kuuluukin. Myös esimerkiksi
Garra-suvun imunuoliaisissa on kovassa virtauksessa viihtyviä, mutta leväbarbia selvästi pienemmäksi jääviä lajeja, joista pienimmät sopisivat jo siihen 150 litraan, jos sata nyt jääkin vähän naftiksi. Pandaimunuoliainen, kavereiden kesken pandagarra
Garra flavatra on yksi viime vuosien muotikaloista, ja hurmaava se onkin.
Hieno hiekka on erinomaisen hyvä akvaarion pohjamateriaali, ja yhdessä kaivautuvien kierteissarvikotiloiden kanssa se on lähestulkoon huoltovapaa: kun pari kertaa vuodessa vähän pöyhii, pysyy pohja kunnossa vuodesta toiseen. Puromaiseen akvaarioon se ei kuitenkaan ole sikäli paras mahdollinen vaihtoehto, että voimakas virtaus pöllyttää hiekkaa ja kasaa sen ennemmin tai myöhemmin johonkin nurkkaan. Jos et ole ottamassa kaivautuvia tai hiekkaa siivilöiviä kaloja (kuten monnisia tai piikkisilmiä) on karkeampi sora myös oikein hyvä vaihtoehto.