Pötkölle neuvoja!

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

Täällä on varmasti kaikki jo aivan kyllästyneitä kalastokyselyihin ja aloittelijoiden idioottikysymyksiin. Jokatapauksessa nyt rohkaistun kysymään omista mietteistäni. Akvaarion olen hankkimassa vasta ensi vuoden helmikuussa muuttaessamme uuteen asuntoon kunhan siellä on ensin saatu kaikki rempat tehtyä, joten aikaa näitä ideoita ja ajatuksia on tässä kosolti pyöritellä!

Altaaksi tulossa JuTan 200 x 60 x 60 allas ja tekniikoiden puolesta sinällään aika varma näkemys. Kalasto kuitenkin askarruttaa, minkä verran porukkaa tuollainen purkki vetää? Tarkoituksena hankkia tehokas suodatus ja toteuttaa toiseenpäähän allasta enemmän virtausta ja jättää toista päätyä tyynemmäksi. Tietenkin huomioonottaen lajikohtaisia vaatimuksia mm. monnisten hiekat yms.

Onko seuraava kalasto mahdollinen tai edes jollaintasolla harkittavissa?
-6 Lehtikalaa (joista sit kutuparin muodostuttua jättää tod.näk vain se)
-40 Kulmatetraa
-10-15 Timanttitetraa
-10 Helmimonnista
-10 Mustaselkämonnista tai täplämonnista
-1 Kampaokamonni
-2 Kurnuokamonnia
-2 Partista talkkareiksi
Sitten nää kysymysmerkit
-1 Jaguaarinahkamonni (Lämpöjen puolesta suunniteltu 26 olis aikalailla yläkantissa?)
-4 Pilkkuantennimonni (Onko tää milläänlailla toteutettava yhtälö monnisten kanssa? Ja näidenkin ylimmäks lämmöksi annettu 25)

Olenko ihan hakoteillä ja onko tässä jo tollaiseen purkkiin ihan liikaa kaloja? Tarkoituksena on kyllä laittaa reilusti juurakkoa ja kasveja ja valaistus on luvattu huolehtia sopivaksi sähkäriavokin puolesta.

Kiitos jo etukäteen joka sille joka ehtisi ohjata mua oikeille jäljille! :)
Taju
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1225
Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Taju »

Ei kai täällä tulisi jatkuvasti notkuttua jos kyllästyttään alkaisi... [;)] Etenkin kun kala- ja kasvilajien, tekniikan ja kaiken muun kirjo on niin valtava, että jatkuvasti tässä taitaa jokainen olla aloittelija jossain.

Kyllähän tuon kokoiseen altaaseen jo ihan komeasti kalaa mahtuu. Ei mielestäni ongelmia suunnitelmassa, mutta jaguaarinahkamonnista tai pilkkuantennimonneista ei ole minkään valtakunnan kokemusta minulla. Markku Varjon "raamatussa" mainittiin että jaguaarinahkamonnin seurassaolijat saisivat olla yli viiden sentin mittaisia. Elikäs voi olla turvallisinta lisätä tämä kaveri vasta kun esim. monniset alkavat olla aikuiskokoa.

Haulla kun äkkiseltän vilkaisin, kyseisestä kalasta löytyy kyllä kokemuksia tällä foorumilla. Suosittelen haulla tsekkaamaan, niin saat ehkä oikeampaa tietoa kalan käyttäytymisestä, samoin siitä, kuinka tarkka tai todenmukainen tuo lämpötilan maksimi kyseiselle kalalle on. Ne joilla on ihan käytännön tietoa, osaavat noihin vastata varmaan parhaiten.
Se mikä ei tapa, traumatisoi.
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

Jes pitää kaivella kunhan opin ensin edes kunnolla tätä foorumia käyttämään! Kovasti olen yrittänyt noista Varjon kirjoista (Akvaarion perusopas, Akvaariokalat ja Suuri akvaariokirja) plärätä, mut tuntuu että esim jaguaarinnahkamonnista on sit taas netissä himpan poikkeavaa tietoo verrattuna tohon Varjon kirjaan. Kiitos sulle kuitenkin, nyt jo paljon itsevarmempi olo kun ei toi suunnitelma saanut lynkkausta ainakaan heti alkuun! :)
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

No en mä nyt sit malttanu vaan odotella. Ostin tänään tollasen 110-litrasen Juwelin all inclusive paketti hässäkän! Onks kellään kokemusta? Riittääkö toi bioflow Super siihen suodatukseksi vai onko hankittava jotain lisäksi? Aika rauhassa kelailin tän tankin perustaa vaik fiilis onkin kaikkimullehetinyt! :mrgreen:
Pilvinen
Junior Member
Junior Member
Viestit: 104
Liittynyt: 18:55, 25.12.2013
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kouvola

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Pilvinen »

Mulla on itellä 450l juwel ja siinä se juwelin oma sisäsuodatin. Jos kalat ovat suht pieniä niin uskon että pelkästään silläkin pärjää. Itse päädyin lopulta hankkimaan lisäksi ulkosuodattimen kun akvaariossa on isoja plekoja ja haarniskamonneja ja etenkin ensimmäiset ovat kovia tuottamaan kakkaa. Veden laadussa ei ollut mitään vikaa ainakaan testien mukaan, mutta esteettinen haitta mielestäni oli kun vedessä leijui koko ajan jotain. Mulla on kypsymässä 180l Juwel ja siinä se sisäsuodatin. Sillä meinasin mennä kun kalasto tulee olemaan kokoa neontetra ja monninen. Pienimmän akvaarion sisäsuodatin eheim 2010 on reservissä kunhan kalat on siirretty isompaan akvaarioon jos alkaa tuntua ettei yksi sisäsuodatin riitä. Itse menisin sillä juwelin suodattimella alkuun ja sitten miettisin toista suodatinta jos tuntuisi ettei se riitä.
Aloittelija jolle kaikki vinkit ovat tervetulleita! Akvaariot 180l ja 450l.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Suosittelisin hankkimaan toisen suodattimen. Ihan ok suodatin bioflow, mutta usein aliarvostettu ja monille eräs akvaliike suosittelee sen ottamaan pois. Itse kokeilen sitä ja suht. ok-peli.

110 litraa menee kyllä ilman ulkosuodatintakin, mutta se ihan hyvä hankinta myös. Kahden suodattimen varassa turvallisempaakin. Aamulla huomasin, että töpseli irti tästä Biflowista, joka 450 litran kipossa (isoin malli). Pakko vetää töpseli irti, kun vaihtaa vettä.

Onneksi pyöri ulkosuodatin ja 4 sisäsuodatinta, joten ei paniikkia. Putsasin sen kun tulin duunista ja töpseli pistorasiaan.

Mutta vähänkin runsaanpi kalasto, niin suosittelen toista suodatinta. Vaikka sisäsuodatinta. Pieni ulkosuodatinkin ok...

http://aqua-web.fi/forum/viewtopic.php? ... 0#p7198261
Ison Bioflowin kokemuksia.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

Vaikka kuinka mietin et iha pikkuhiljaa kattelen rauhas kaikki niinb kyllä toi prokkis polttelee sen verran et huomenna hakeen hiekat yms ja laittelen tota sit heti tulille. Tohon olis nyt tarkotus ottaa vaan noi timanttitetrat ja joku levänsyöjä et kestän venailla sitä oikeeta akvaarioo ens keväälle. Kyllä näyttää toi 110l pieneltä mut kaiketi siinä menis noi 10 timanttitetraa ja vaikka pari katinkultamonnia? Vai voisko ton kokoseen miettiä yhtä partista? Jos ottais ihan ipanan? Toi suodatin jotenki vaikuttaa hepposelta. Varmaan ainakin joku pieni roskankerääjä sit ton lisäks haettava. Noin pieneen pönttöön vaan tuntuu hölmötä pistää niin paljon rojua roikkumaan. No lets see! 8-)
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

110 litraan menee yksi partis. Ja kun pentuna ottaa, niin varmasti sopii. Partis kasvaa puolessa vuodessa sukukypsäksi, mutta kasvaa vielä siitä kokoa. Mutta jos ei jättikokoiseksi venähdä, niin 110 litraa ok yhdelle partikselle.

Joo, hyvä hankkia toinen suodatin rinnalle. Ja aina niille käyttöä on. Usein tulee jonkun masinan sippaus tai karanteeni yms. ja tarvetta löytyy suodattimelle. Hyvä olla varallakin. Mutta toinen tuohon on suoisteltava. Juwelin pönttöä voi sitten harvemmin putsata ja pitää biosuodattimena, toista useammin....
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
pisarat2
Senior Member
Senior Member
Viestit: 977
Liittynyt: 18:24, 16.07.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja pisarat2 »

Katinkultamonneja on ollut ilmeisen vaikeaa mistään löytää. Itse aikani aktiivisesti etsin, kunnes korvasin lajin suunnitelmissani otoilla. Olen ollut tyytyväinen valintaani ja voin suositella! Ihan ilmiömäinen kaveri mm. piilevän kanssa.

Tuosta alkuperäisestä suunnitelmasta olisin jättänyt pois nuo partamonnit. Fisutar puolustakoon partiksia puheenvuorossaan, eikä niissä mitään "vikaa", löytyykään niitä meiltäkin. Mutta partis talkkarina on mielestäni vähän sellainen turhankin uskomus, meillä ainakin enemmän olla möllöttelevät kannoilla tai kannon alla, kuin varsinaisesti tekevät töitä. Että eivät mitään huoltofirman kantavia voimia, lähinnä kaupungin hommissa kuukausipalkkalaisina :D
Helppoja kaloja toki ovat, mutta eivät suinkaan välttämättömiä.
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

Okka! Pitää tässä vähän punniskella! Ottoja tekis mieli hankkia ihan vaan sen vuoksi et ovat kaimoja. Kuitenkin tarkotus tyhjätä tästä pöntöstä väki sitten isompaan akvaarioon ja veikkaan että otoille käy hullusti ton ison pöntön monnien kanssa.
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

Ei kai otot poissulje partiksia tai päinvastoin. Ja nuoret partikset ovat uskomattoman ahkeria levän rapsuttelijoita. Isommatkin usein kohtalaisen ahkeria, erityisesti naaraat. Toki vainuavat myös helpomman ruoan. Myös kannot ovat puhtaat partiksen jäljiltä, koska rapsuttelevat nekin - tosin puupötköäkin löytyy akvan pohjalta.

Mitä kaupungin hommiin tulee, niin laaja setti duuneja ja löytynee melkoisen haastavia ja kiireisiäkin hommia laaja skaala. Kuten lakimies, lääkäri, sairaanhoitaja, (lastentarhan)opettaja...tokkopa laiskan miehen/naisen hommia.
https://www.erekryhelsinki.fi/OpenJobs. ... 1&Z=H&IE=2

Jos partis edustaa niitä, akvaan vain hommailemaan.

Partis voi myös tehdä hommia kun akvaristi vetää sikeitä ja luulla partista velttovirtaseksi, kun enempi makoilee päivällä kuten yöduunari....omat partikset ovat päiväaktiivisiakin, mutta hämärissä tahti piristyy usein. Toki muitakin fisuja löytyy levähommiin.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
pisarat2
Senior Member
Senior Member
Viestit: 977
Liittynyt: 18:24, 16.07.2012
Sukupuoli: Nainen

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja pisarat2 »

Ei huolta, kaupungin leivissä olen minäkin.
8-)
Fisutar10
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6209
Liittynyt: 20:10, 25.01.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Fisutar10 »

pisarat2 kirjoitti:Ei huolta, kaupungin leivissä olen minäkin.
8-)
:mrgreen: :P :mrgreen:
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

Akvaariossa ollut nyt kaksi viikkoa partismuksu ja 9 rubiinitetraa (3 naarasta ja 6 urosta). Eilen annoin aamulla survaria ja illalla ruubinitetrat kutivat. Ei taida kannattaa elätellä toiveita pikkutetroista kuitenkaan?
Potko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 15
Liittynyt: 12:16, 19.03.2014
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pötkölle neuvoja!

Viesti Kirjoittaja Potko »

Vettä vaihdan kerran viikkoon 30%. Lämpöä 25, vedet ollut tasaisesti ph:6,8; nh3:0; no2:0,2; Gh:5,0. Käytössä Seralta aquatan ja akvaarion kypsytyksessä käytin nitriveciä. Oon syöttänyt lähinnä elävillä(hyttysentoukka) ja pakasteilla (survari). Jos noi ottaa ton tavaksi niin olisi varmaan hyvä hakea enemmän noita naaraita ettei noi kolme ole jatkuvasti ton jahistuksen kohteena? Ovat muuten aika vantteran kokoisia rubiinitetroiksi, minun silmääni mätiä tulee aika paljon kalojen kokoon nähden!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”