Juurakonpalasten valmistelu
Edelleenkin odottelen sitä jalustaa, tässä odotellessa onkin hyvä valmistella kantoja/juurakoita/mitä nuo nyt ovat. Itse olen löytänyt muutaman hyvännäköisen, tummuneen puun kannon metsästä ja yritän saada niistä akvaariokelpoisia. Hajusta päätellen ne ovat jotakin havupuuta, mitä yleensä kielletään ehdottomasti laittamaan akvaarioihin niistä irtoavan pihkan vuoksi, mutta minulla on niistä ihan hyviä kokemuksia. Valmistelu pitää vaan tehdä todella huolellisesti.
Tässäpä valmistelu vaihe vaiheelta:
1. Aluksi juurakot kannattaa pestä juuriharjan kanssa vedellä. Itse suosin myös painepesuria. Ensin pitää irrottaa kaikki juurakkoon tarttunut maa-aines ja ötökät sun muut.
2. Pesun jälkeen kannattaa kokeilla ihan jämäkällä otteella, että mitkä osat siitä on pehmeää ja ei kestä puristelua ja taittelua. Ne kannattaa irrottaa suosiolla pois, koska veden alla ne menevät puuroksi saastuttavat veden. Tässä vaiheessa itse aina myöskin leikkaan siitä sopivan mallisen. Sitten kannattaa puukolla kaivaa kaikki pehmeät osat pois. Itse lyön aina puukolla juurakkoon ja niin syvältä, minne puukko helposti uppoaa, kaivan pintaa pois. Yleensä se huonokuntoinen puu on sellaista ruosteen väristä ja se kovempi puu siellä alla on vaaleaa.
3. Jos juurakko mahtuu uuniin, paistan sitä uunissa jonkun aikaa, että pihka tulee siitä ulos.
4. Sitten liottelua. Itse laitan kuumaa vettä saaviin ja laitan juurakon sinne. Vaihdan uudet, kuumat vedet sinne muutaman kerran päivässä. N. viikon jälkeen raappaan kantoa uudestaan puukolla, tässä vaiheessa löytyy usein uusia ruosteen värisiä kohtia ja raavin ne irti. Jatkan liottelua toisen viikon ja toistan taas tuon raapimisen.
5. Jatkan vaihetta 4 niin kauan, että minulta on kauttaaltaan kovaa puuta oleva juurakko. Pesen sen vielä kerran painepesurilla että siitä lähtee kaikki pieni roska pois päältä ja tadaa, se on valmis akvaarioon.
Tässä minulla on viikon lionnut ja kerran raapattu juurakonpalanen. Siinä näkyy tuota punertavaa, huonokuntoista puuta joka pitää raapia pois. Yleensä tuota huonoa puuta on vaan siinä osassa, joka on juurakonpalan lojuessa vastannut maahan, ja "päällis" osan jätän koskemattomaksi ja sellaiseksi tummaksi, kun se on kovaa.