lyhyt viesti: mistäpäin olette Keski-Uudenmaan tai ruuhka Suomen alueella saaneet viime aikoina käsiinne alunaa kasvien desifiointiin? Täkäläisessä paikallisessa apteekissa ei kuulemma enää myydä, koska ei ole tilaa aineen pussittamiseen - tukusta olisi ollut mahdollisuus tilata kilon säkki hinta jopa 60 euroa; Faunattaressa ei myyjä edes ollut kuullut koko aineesta (joka ihmetyttää, sivuhuomautus ). Nettikaupassa kävin, oliko se Lahden myymälä, mutta luki tiedotteessa että Satek 100g:n sisäänoston kanssa ilm. ulkomailta ollut vaikeuksia. Myös nettisivustoviheet ovat tervetulleita. Kiitos avusta jo etukäteen!!
Kotiloista eroon tahtova ja vastaavaa vahinkoa välttäen toivova,
NT ja fisut
Akvaario 112 l: asukkaina kuusi mustatetraa, punapäätetraa ja sitruunatetraa, maatiaispartamonni ja äkäinen leväbarbi (joka annetaan hyvään rakastavaan kotiin, jossa olisi tilaa ja kavereita)
Myös minä olen etsinyt alunaa mutta en ole löytänyt. Suomen Akvaariotekniikka (SATEK) on kuollut ja kuopattu. Monta hyvää tuotetta meni Satekin mukana. Toivottavasti joku muu alkaa tuomaan noita samoja tuotteita markkinoille. Eli aluna vinkkiä kaivataan.
Apteekit on nykyään tosi nihkeitä myymään mitään vanhanajan akvakempsuja. Yleensä vastaus on että ei ole, ei voida tilata, etenkin jos apteekki kuuluu johonkin ketjuun ja pk-seudulla ne yleensä kuuluu. Mulle suostui tilaamaan alunaa kilon purkin Oulunkylän ostarin apteekki ehkä noin vuosi sitten pitkällisen keskustelun jälkeen, eli tarkan selon sain tehdä että mihin sitä tarvitaan. Ja minimitilauserä oli se kilo, maksoi muistaakseni vajaan 30 e. Säilyy onneksi yli 10 v.
Yliopiston apteekin 2 toimipistettä ja muutamia muita apteekkeja (Ruoholahti, Kruunuhaka, Malmi ainakin) olen käynyt kyselemässä viime keväänä, ei ole akvakempsuja, ei tilata. Töölöntorin laidalla oleva Carelia-apteekki on tuon Oulunkylän lisäksi toinen täällä Hgissä mistä olen tilaamalla vielä viime vuosina saanut jotain akvakemikaaleja.
Outoa ettei akvaariokaupoissa ole alunaa myytävänä. Pitää aina reissulla käydä kysymässä apteekeista löytyykö heiltä. Ei tarvitse minulle yv:llä tarjota alunaa. En osta.
Lämmin kiitos vastauksistanne - saitte toivon heräämään, että josko tuosta mun akvaarioharrastuksesta tulisi vielä jotakin. Yritän ekaksi soittaa tuonne Malmin yliopiston apteekkiin ja kysyn tuosta aluna tilanteesta, ja jos se ei tuota toivottua tulosta, tulen varmasti olemaan yhteydessä teihin, joilla on mahdollisuus jonkinlainen satsi myydä alunaa mulle eteenpäin. Toivon, että tämä tästä, saisin viimeiset kasvin rontot pelastettua ja voin suunnitella uusien hankkimista. Onko kukaan kokeillut akvaariohiekan desifioimista alunalla? Mun pitäisi saada kotiloiden munat hiekan seasta poistettua, ja mikä siinä jos niitä siellä pitää olla mutta kunhan eivät ylikansoita kuten nyt on päässyt käymään. Valtaavat akvaarion kaloilta ja kasveilta. Ja tietämättömänä ja kokemattomana kysyn, että onko kangasliikkeiden tms. käyttämä aluna samaa alunaa mitä apteekit myisivät, turvallista kaloille ja kasveille? Vielä kerran - lämmin kiitos avustanne !
Yritän huomenna saada soitettua tuonne Malmin suuntaan.
Akvaario 112 l: asukkaina kuusi mustatetraa, punapäätetraa ja sitruunatetraa, maatiaispartamonni ja äkäinen leväbarbi (joka annetaan hyvään rakastavaan kotiin, jossa olisi tilaa ja kavereita)
Aluna ei ole turvallista kaloille ja kasveille. Alunaa käytetään kasvien desinfiointiin (kotiloiden tappamiseen). Jotkut kasvit ovat herkempiä alunalle kuin toiset. Suurin osa kasveista kestää puolen tunnin alunassa kylvettämisen. Kylvyn jälkeen kasvit pitää huuhdella huolellisesti vedellä, jotta alunaa ei pääse akvaarioon.
Jos haluat desinfioida hiekan, keittäminen on varmaan paras vaihtoehto.
Jos haluat päästä roskakotiloista eroon, petokotiloiden hankkiminen on helpoin vaihtoehto kuten yllä ehdotettiin.
Itse olen perustellut itselleni alunan käyttämättömyyden, että kun aluneeraan kasvit, osa vioittuu ja siitä kotilot saakin oivaa naposteltavaa. Jos roskakotiloita pöhisee akvaariossa suurena riesana, niin se saattaa kertoa kasvien huonosta kunnosta. Ja kun lahoavaa ja huonokuntoista kasvimassaa on paljon tarjolla, kotiloitakin on runsaasti.
Hentoset nopeakasvuiset köynnöstävät kasvit herkkiä erityisesti alunalle.
Itselläni yhteen akvaarioon meinaa pukata noita roskakotioita, vaikka muissa ei näy yhtään. Tosin nuoliaiset taitavat hoidella hommansa ja pistää päiviltä pienet kotilot ainakin yhdestä akvaariosta. Tosin muissakaan ei ole ongelmaa asian suhteen.
Itse olen sormilla liiskannut sormin lasilta ja kovilta pinnoilta roskikset, jolla pienestä kiposta saa melko helposti invaasion nopeasti katoamaan, jos on tullakseen. Sitten kasveille vain hyvinvointia, niin kotilot eivät saa lahoja kasveja.
Akvat: 3x450l, 350l, 240l, 180l, 126l, 2x110 l,64l. Myydään: helmipallo-, sokkelo-, enkeli- ja monte dourado -plekoja, maatiais-, albiino- ja super red -partiksia, hammaskarppeja, Synodontis lucipinnis -ripsimonneja. http://www.fisutar.fi
No niinpäs on. Ei sitä muutama päivä sitten sieltä löytynyt. Olisivatko lukeneet tätä meidän keskustelua ja etsineet viimeiset Satekin purkit ja laittaneet myyntiin. Viimeisiä kuitenkin viedään kun satekilta ei ole enään pitkäänaikaan ole saanut mitään. Tilaukseen vielä kun kerkeän.
Vinkkejä otetaan vastaan missä alunaa myynnissä Vantaalla? Ilmeisesti Yliopiston apteekki myy stadissa mutta ny ei oo sinne saakka asiaa. Nettikaupoista en löydä ja apteekeissa Länsi-Uudellamaalla ei oo.
Then the truth it hit me, got me off my knees. It's my life I'm living, I'll live it as I please. /Twisted Sister
Rockhill kirjoitti:Vinkkejä otetaan vastaan missä alunaa myynnissä Vantaalla? Ilmeisesti Yliopiston apteekki myy stadissa mutta ny ei oo sinne saakka asiaa. Nettikaupoista en löydä ja apteekeissa Länsi-Uudellamaalla ei oo.
Mites se uusi Yliopiston apteekki Tammiston CM:ssa?