Juu, ei taitane tulla rajaa vastaan oikeestaan koskaan.. tai noh, seinät tulee vastaan nykyises kämpäs ja tuo kumppani kuulemma lähtee jos yksikin purtilo tänne vielä muuttaa...

Ensin kun oli yksi allas tässä kämpässä, 150senttinen.. eihän se mihkään riittänyt ja isompi piti saada. Viime kesänä tänne muutti parimetrinen ja yli puolet isompi allas mutta eihän se nyt riitä, kun tahtoo muitakin kaloja kuin niitä joita voi pitää tuossa yhdessä. Näinpä viime kesän jälkeen oon tehnyt kaksi harhaostosta vääränlaisista altaista, myynyt ne, myynyt vanhan altaan, ostanut samankokoisen uuden, ostanut yhden pienemmän altaan, myynyt sen ja...ja..
Lopputulos on nyt se, että mulla on kolme allasta erilaisilla kaloilla, joita ei voi samaan laittaa sekä poikasallas + mahdollinen karanteeniallas.. Ja jotta tässä ei vielä olisi kaikki niin viikko sitten päätin sitten vielä tehdä sellasen siirron, että pienemmästä altaasta tuli seurala ja isommasta malawila, joten siinä sitä riittää toimintaa 13h:n ajan ja eikä tässä vielä kaikki

Viime kesän jälkeen olen myös tehnyt kaksi 3D taustakuvaa kahteen isoimpaan altaaseen ja viikko sitten ne revittiin irti altaista ja heitettiin menemään... Ei ihme, että tuo kumppani vähän nikottelee.. hän kun ei ole akvaihminen, vaikka kaloista pitääkin ja hänellä on lempikalojakin altaissani. Lupasin, että en tee enää enempää muutoksia, mutta mutta
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Tuo nykyinen kääpiöpallokala-allas vois näyttää aika kivalta tanganjikalaisena kotilokutija-altaana.... hmm
Harrastus vähän katkolla, 30l ja 400l.