Ongelmaksi on muodostunut altaani pH:n heittely ja KH:lasku 3:sta 2:seen.
Allas 650 litraa, seura-akvaario. Pohjalla bilteman karkeampi hiekka, kasveja mielestäni reilusti, ne kasvaa ihan mallikkaasti.Kantoja ja kiviä on myös. Suodattimet Eheim 2228 ja 2226, ilmastin on, ja nyt kiinni myös sisäsuodatin eheim 2252, kahdella modulilla. Lämpö 27 astetta. Kalasto 4 lehtikalaa, 5 timanttikirjoahventa, 13 kerritetraa, 8 albinomonnista, 3 leopardimonnista, 2 partista, 1 keskenkasvuinen appelsiinipleko ja keskenkasvuinen isopurjepleko, sekä myöskin nuori isoseeprapleko. Kalat voi mielestäni hyvin, timantit ja lehtikset kutee alvariinsa. Allas on laitettu pystyyn joulu/tammikuussa. Muutto oli huhtikuussa, ja allas muutti päivässä, ja bakut saatiin pidettyä hengissä, eikä tapahtunut mitään erikoista muutenkaan. Aluksi altaan kanssa ei ollut muuton jälkeen muuta muutosta, kuin se, että hanasta tuli pH 7,4 ja laskin altaassa pH:ta pH-miinuksella, kun muuten jäi pyörimään 7,2. KH oli 3.Altaassa,että hanassa. MUTTA nyt, kesäkuun aikana altaan pH-arvot on heitelleet 5-7,2 välillä. KH on laskenut 2. Hanasta tulee pH 6,9 ja KH on myös hanasta 2. pH-miinusta en tietenkään ole enää käyttänyt. Lannoitan kasveja kuulilla ja kerta vk nestemäisillä lannoitteilla, merkkejä vaihdellen. Valot päällä 10-13h.
Vettä vaihdan noin parin viikon välein puolet, koska arvot ovat kestäneet muuten hyvänä ja allas on näyttänyt siistille. Yritin varovasti nostaa KH:ta 26.6 ruokassoodalla, koska pH oli aamulla alle 6 (jbl-tippatesti, jossa ei asteikko edes riittänyt alle kuuden). Laitoin ruokasoodaa 3tl ja mittasin vesiarvoja koko ajan, noin tunnin välein. KH pysyi paikoillaan, mutta pH olikin klo 16.30 jo 6,5. Ja klo 18.40 pH olikin jo 6,7, mutta KH edelleen 2. En siis uskaltanut enää lisätä ruokasoodaa.
Kaksi päivää pH kesti 6,7 ja KH vaan 2. Putsasin toisen ulkosuodattimen. TÄNÄÄN aamulla pH 7,1, KH 2, GH 3, nitriitti 0 ja nitraatti n.15. Ja kaikki testattu jbl:n tipoilla. Ja tänään, äsken mittasin uudelleen pH:n ja sepä olikin 6,7.
Mitäkä ihmettä teen? Edellisessä kodissa ei ollut mitään ongelmia vesiarvojen kanssa. Ymmärtääkseni KH:ta voi nostaa sillä ruokasoodalla, koska eikös se pidä pH:n heittelyjä paremmin kurissa, kun KH on vaikka 4? Olisin kiitollinen, jos joku jaksoi lukea ja jaksais viel neuvoa
