Sinkkuahvenlauma

[KrisAnn]

Olen tässä jo pitkän aikaa pohtinut sitä miksi olen aina yrittänyt hankkia kirjoahvenia pareittain altaisiini, ja sama yritys jatkuu yhä. Olen kuitenkin nähnyt jo aivan tarpeeksi eri lajien kutemista ja poikasten hoitoa, enkä välittäisi enää pitää kalankasvatuslammikkoa.

Ahdistuuko ahven elellessään ilman lajikumppania, vai onko asia pelkästään hyväksi kalasen mielenterveydelle? Voisi kuvitella, että lisääntyminen kaikkine oheistoimintoineen aiheuttaa vain stressiä, eikä siis yksin kyseiselle kalalle vaan koko altaan väelle ylimääräistä sydämentykytystä. Tiedän kyllä, että yksinäisetkin malawikoiraat vahtivat reviiriään henkensä kaupalla oli pytyssä sitten mitä hyvänsä, ja jotkut Keski-Amerikan kirjonaaraat kutevat yksinäänkin hoitaen ja vahtien hedelmöittämättömiä muniaan. Toiset tietysti perustelevat pakkoparitusta kalojen luontaisen käytöksen mahdollistamiseksi, mutta minusta sellainen räjähdysmäinen lisääntyminen esimerkiksi seeprakirjojen tapaan on kaukana luonnollisesta.

Miten siis on, olisko näillä perusteilla järkevämpää asuttaa elintasovaatimuksiltaan yhteensopivia Etelä-Amerikan kirjoahvenia siten, että heitä olisi kerrallaan samassa paljussa vain yksi kutakin lajia?

[rokkisoi+++]

Mulla on ollut 720 litrasessa seuraavanlainen sinkkulauma:managuensis sitruuna tulikirjo ja hehkusuu..lisäksi toki muitakin kaloja pohjalla.ei isompia riitoja ihme kyllä..eikä ressiä havaittu..

[KrisAnn]

Mulla on ollut 720 litrasessa seuraavanlainen sinkkulauma:managuensis sitruuna tulikirjo ja hehkusuu..lisäksi toki muitakin kaloja pohjalla.ei isompia riitoja ihme kyllä..eikä ressiä havaittu..

Eli nämä kovapäisemmätkin ahvenet voivat ihan hyvin muodostaa seura-akvaarioyhdyskunnan kun lajikumppaneita ei ole provosoimassa lisääntymispuuhiin.

[rokkisoi+++]

joo, ainakin täällä. nuo elelivät pitkään samassa akvaariossa. tosin sekä managuensiksella että tulikirjolla oli vaimoke, mutta kun kutuhommien alkaessa leikki muuttui hurjaksi, muijat saivat lähteä. tulikirjot tosin ehtivät tehdä yhden pesueen, kun oli 350L tyhillään niille kutuluolaksi. jonkinlainen kauhun tasapaino akvaariossa oli, managuensis on tosi nössö, tulikirjo välillä lämpimikseen ajeli hehkusuuta, mutta muuten mahtuivat oikein hyvin samaan purkkiin, jonkinlainen poikamiesboxi-kimppakämppähän tuo akvaario oli..

[KrisAnn]

Tämä idea on nyt pitkän pohdinnan jälkeen toteutumassa. Altaassani on nyt yksi noin 25 senttinen tulikirjokoiras naaraan kuoltua (omat poikaset söivät sen elävältä...). Heti kun pääsen poikasista eroon, niin alan metsästämään tulikirjolle seuraa muista kohtuullisen kokoisista Keski-Amerikan kirjoahvenista. Tarkoitus on siis ottaa yksi ahven kutakin lajia ja ehkä tuonne parimetriseen pönttöön niitä maksimissaan puolisen tusinaa sopisi. Onko kenelläkään lajisuosituksia ja vinkkejä mistä kyseisen kalan saisi?

[KrisAnn]

Tulipa taas todettua, ettei kannata pitää altaassa väreiltään liikaa toisiaan muistuttavia kirjoahvenia. Liekkisuuta ei kannata asuttaa altaaseen jossa on entuudestaan tulikirjoahven. Mitään vakavampaa ei ole kuitenkaan tapahtunut, mutta liekkisuukoiras näyttää selvästi kärsivän tulikirjokoiraan jatkuvasta piirityksestä ja "suudelmista". Voipi olla että huomenna liekkisuu muuttaa toisaalle.

[KrisAnn]

Oikea kokoonpano alkaa vähitellen muotoutua ja elämä sujuu nyt sopuisasti. Videon laatu ei ole ihan paras mahdollinen, mutta esityksen koreografia toimii kuitenkin kohtuullisesti.

https://www.youtube.com/watch?feature=p ... 4Ny1-28u98

[Debugger]

Täällä on myös kokemuksia poikamiesboxista. Heros severos pojat ovat ihan sovussa, kunhan toinen saa syödä ensin. Avaimia on pariskunta, Helmikirjoahven yksinään aina niin ahnaana kuin kaikki tiede sitä kuvaa (syö myös pienempiä kaloja jos niitä nenän eteen sattuu). Kukkoileva lehtikalapoika, joka ei tykkää edes naaraasta tai sitten toisesta koiraasta, on onnessaan kun saa olla lehtikalaa 100%:sesti altaassaan. Omasta mielestäni kutuhommat ovat niin onnenkauppaa pienessä akvaariossa, olipa se miten iso tahansa. Avainkirjojen kutu syödään aina kun se tapahtuu, pohjakalat pöllyttävät sen "ilmaan" ja toisilla on heti herkkuhetki. Kudut pitää hoitaa omassa purkissa jos haluaa tulosta.

Tuo muuten olisi ihan hyvä tutkimuksen paikka ihan tieteellisestikin, miten kalan olotila ja maailmankatsomus muuttuu ja mikä on verrannollinen reaktio jos pitää yrittää liehitellä naarasta ja olla skarppina. Onko poikamies tai poikamiestyttö elämä makoisampaa ilman lisääntymisen asettamia lainalaisuuksia? Kaikki eläimethän ovat periaatteessa varustettu vietillä, että vahvin lisääntyy ja muut vikisevät, elämä on taistelua olemassaolosta. Itsestäni tuntuu, että mitä isompi kala sen suuremmat aivot ja enemmän älliä. Ainakin kirjoahvenet oppivat tuntemaan hoitajansa.

Yhden käyttäytymistutkimuksen olen tehnyt. Kehittelin teoriaa miten kalat reagoivat (lue kirjoahvenet) kun hoitaja tulee altaalle. Ruokin pitkän aikaa kaloja ilman paitaa, kalat aistivat ihonvärin ja tottuivat siihen. Kun vertaan jälkeenpäin istahtamista altaan ääreen, kalat ovat huomattavasti rauhallisempia kun olen pukeutunut (paita päällä). Kun menen altaan äärelle ilman paitaa, kalat viuhuvat hullun lailla, koska ne ilmeisesti tunnistavat tilanteen ja tietävät että kohta tulee sapuskaa.

Jutut Oskareiden viisaudesta ovat tuttuja, mutta pienemmilläkin kirjoahvenilla on selvästi kirkkaampi ajatuksenjuoksu, mitä parvessa pyyhältävillä pikkukaloilla. Kaikki kunnia niillekin, kaikenkaikkiaan akvaarion elämän tutkiminen on antoisaa, olipa se miten ja millainen tahansa. Mikroskoopilla saa laajennettua tutkimuksen kokonaiseen pienoisuniversumiin.